The Project Gutenberg EBook of Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi;
Maailman murjoma, by Juhani Aho

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org


Title: Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma

Author: Juhani Aho

Release Date: October 2, 2004 [EBook #13581]

Language: Finnish

Character set encoding: ASCII

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN ***




Produced by Tapio Riikonen




HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN VUOKSI; MAAILMAN MURJOMA

Kirj.

Juhani Aho


WSOY, Porvoo, 1920.






HELLMANNIN HERRA




I.


Koko talo oli yloesalaisin, sillae herra oli kylaeaen laehdoessae. Haen oli
taas kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi taenne, kiukkuili ja
pauhasi rouvalle, rengille ja piioille, ja naemae sitae mukaa haedissaeaen
riensivaet minne milloinkin kaeskettiin, yhae sattuen toistensa tielle.

--Minkae taehden on partavesi niin tulisen kuumaa, ettae pitaeae jaeaehdyttaeae
monta tuntia, ennenkuin kaersii siinae leukaansa liottaa? Minkae taehden?
Kuka sen on laemmittaenyt Hoi! Missae ne kaikki? ... huusi haen, niin ettae
ikkunat taerisivaet joka seinaellae.

Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, ettae rouva oli viereisessae
huoneessa, mutta kun sieltae ei vastausta kuulunut, ryntaesi haen
julmistuen sisaehuoneista etsimaeaen. Ei ennaettaenyt kuin kynnykselle, niin
rouva jo juoksi keittioestae haetaeaen.

--Miksi on taemae vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillae kuin sikaa
karvattomaksi kollata? Hva' ae' me-ningen?--nyt se ei tullut
kovaaeaenisesti, vaan pidaetetyllae kiukulla.

--Se Annihan se ... vaan kyllae minae heti paikalla ... sopersi rouva ja
kiiruhti keittioeoen kylmempaeae vettae hakemaan.

--Minkae taehden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi? Onhan
sinulle monta kertaa sanottu...

--Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkaeaen.

--Jospa ei ollutkaan; haetaeili rouva, vaan annahan nyt sukkelaan
kylmaeae ... ja kaey kiireelle noutamaan herran turkki tampuurista
pirtin uunin eteen laempiaemaeaen.

Ja itse riensi rouva kylmaeae vettae vieden herran kamariin, ruveten
kaatamaan sitae pesuvatiin.

--Mit ... mitae sinae siinae?

--Minae panen taehaen kylmempaeae sekaan.

--Niin, ja sitten teet sen niin kylmaeksi, ettae iho siinae jaeaetyy! Eikae
taessae kuuna paeivaenae paeaese asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkae
aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane taehaen komuudille
vesikannu! Mitae sinae siitae kaedessaesi koko paeivaen kantelet? Ja etkoe sinae
olisi saattanut sitae jo aluksi itse tuoda?

--Minae olin kahverissae ja sanoin Annille...

--Vaikka minae olen jo satoja kertoja sen sanonut, ettae se ei osaa tehdae
partavettae ja ettae sinae et saa sen antaa!

--En minae olisi muuten antanutkaan, mutta kun minae kuulin, ettae sinae
laehdet kirkonkylaeaen, niin aioin minae laittaa suntion matamille
sukankutomapalkasta vaehaen evaestae pyhiksi.

--En minae jouda vetaemaeaen teidaen evaeitaenne ... tulkoon itse hakemaan!

--Sillae kun ei ole itsellaeaen hevosta...

--Niin noutakoon kelkalla!--Ka, kaada nyt sitten sitae vettae siihen!--
Soh!--Ja missae on hantuuki?

--Taessaehaen se on minun kaedessaeni...

--Anna se taenne!--Onko kaesketty valjastamaan?

--En minae vielae ... vaan kyllae minae ihan paikalla...

Ja rouva kiiruhti kaeskemaeaen. Sai mennae talliin asti, ennenkuin loeysi
rengin. Oli jo haetae raukalla, ettae ehkei loeydaekaeaen. Hartiat olivat
kierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun haen laeaehaettaeen ehaetti pihan yli
talliin ja tallista takaisin.

--Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta
naehdessaeaen.

Haen oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhae aeissaeaen. Puri hammasta
ja kuohui. Taessae vielae partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!
Parasta olisi jaettaeae ajamatta ja mennae niine karvoineen!
Kotitakuissaan! Hah!--Istuvat ja arvostelevat siellae toisten ihmisten
omaisuutta! Koeyhiae rottia jokainen! Mutta ne ne osaakin toisia nylkeae.
Mutta kyllae taessae vielae naehdaeaen, kuka taessae...!

Seikka oli se, ettae pitaejaentuvalla istui parhaallaan
taksoituslautakunta, istui ja maeaeraesi suostuntaveroa ihmisten
maksettavaksi. Sinne oli herrakin nyt laehdoessae omaa kohtaansa
valvomaan, kun oli kuullut--

--Hoi! huusi haen yht'aekkiae niin, ettae valkoliimausta tipahti katosta
iso levy. Jo kohosi istualtaan, kun rouva taas juoksi haetaeaen.

--Eikoe teill' oo korvia kellaeaen?--Kaeske Pulkkisen tulla taenne ... eikoe
se istu pirtissae?

--Siellae kai se ... kyllae minae kaesken...

Vaehaen paeaestae tulikin Pulkkinen ulko-oven kautta huoneeseen.

--Kuule sinae! Mitae ne sanoivat? Et sinae vain valhetelle?

--No, minae en valehtele ... se on vissi tosi, kun minae omin korvini
kuulin niiden itsensae siitae puhuvan. Porstuassa olin ja varsin panin
mieleeni, mitae ne kamarissa puhuivat.

--No, no, ja mitenkae ne sanoivat? Sano ihan, niinkuin niiden kuulit
sanovan!

--Sitae minae en ihan sanalleen muista enkae kaikkea kuullutkaan, mutta
niin ne vain tuntuivat arvelevan, ettae--

--Kuka niistae sanoi?

--Sanoi ne jokainen.

--Sanoiko vallesmannikin?

--Taisi se sekin sanoa, en minae haentae niin tarkkaan kuullut.

--Kuulit sinae ... kyllae sinae kuulit, vaikka sinae et tunnusta ... sinae
oot suuri hunsvotti.

--No, sen saapi herra uskoa...

--Ja sitaekoe sanoivat, ettae pitaeae hovin Hellmannia oikein
takseerattaman?

--Sitae sanoivat.

--Entaes mitae muuta? Ettaekoe on rikas ja sitae pitaeae oikein nahkattaman.

--Niin, ettae kuuden tuhannen tuloista vaehintaeaenkin otetaan vero ...
sitae uhkasivat.

Herran silmaepohjassa vaelaehti kiilto peiliae vasten kuin vihaisen koiran.

--Kuudesta tuh...! kyllae minae niille rosvoille vielae...! Ja sen minae
naeytaen, ettae vaikka talo menkoeoen ja kaikki maata myoeten...! Hoi!--Hoi!

Piika syoeksaehti salin yli, niinkuin olisi haentae potkaissut joku.

--Tule sinae sukkelammin, kun sinua huudetaan! Vie pois partavesi ja tuo
silmivettae sijaan!--Minkae taehden ei rouva itse tullut?

--Ei se ollut siellae!

--Missaes se on?

--Tuvan uunin edessae pitelee herran turkkia laempiaemaessae.

--Kuudesta tuhannesta! Se on haevytoentae, sikamaista, se on juutalaisten
peliae sillae lailla! Minunko taessae pitaeae yksinaeni kaikki pitaejaen verot
maksaa? Haeh?'

--Muuan tuntui siellae vielae sitaekin arvelevan, ettae sietaeisi se
kymmenestaekin tuhannesta markasta.

--Hae--haeh?

--Niin, ettae kun on saanut suuria voittoja tukkikaupoissa ... kaikista
ne tiedon hankkivatkin ... mitae niitae kenenkaeaen kaupat liikuttaa...

Pulkkinen luuli jo, ettae kun haen taemaen sanoo, niin saattaa herra karata
haenen kurkkuunsa ja kuristaa haenet vaikka kuoliaaksi. Siksi haen otti
rukkasensa, ennenkuin mainitsi kymmenestae tuhannesta, ja tarttui
avaimeen.

Vaan ei herra edes kironnutkaan. Vaalenihan vain vaehaesen, otsasuoni
pullistui siniseksi, sieraimet levisivaet kuin lentoon laehteaekseen, ja
suuta vaeaenti pahasti pari kolme kertaa.

Piika toi samassa silmiveden.

--Joko on hevonen valjaissa?

--Eikoe tuo alkane olla... Olli kaeski kysyae, ettae pitaeaekoe tulla
kuskiksi.

--Milloinka minae ennen olen kuskia... Tai ann' tulla! Ja sano, ettae
panee kellon aisaan ja pislasuitset ja setolkan! Ajetaan komeasti
pihaan! Ei taessae armoille ruveta! Tule sinaekin, Pulkkinen, mukaan!

--Saatanhan tuota tulla...

Rouva toi turkkia. Selin otti herra sen hartioilleen ja kiittaemaettae
karjaisi haen vyoetae. Rouvalla oli se saapuvilla.

--Kierraenkoe minae sen selaen taakse?

--Menehaen matkaasi

Ja hyvaestiae sanomatta laehti herra pihalle, piiska kaedessae, joka aina
oli varuilla eteisen naulassa. Rouvan henkeae oikein helpotti, kun ovi
paukahti kiinni. Ei ollut viha onneksi paeaessyt taellae kertaa haentae
vastaan puhkeamaan, mutta siksi luuli rouva tuntevansa miehensae, ettei
se kauan pysyisi puhkeamatta. Vaikka peloitti, niin meni haen kuitenkin
ikkunan pielestae katsomaan, verhon takaa, varkain. Hevonen seisoi
rappujen edessae, nahkaset oli kaeaennetty, niinkuin herra ne tahtoi, ja
suitsia piteli renki, antaakseen ne herralleen, niin pian kuin taemae
istuutuisi. Ennenkuin ryhtyi laehtemaeaen, tarkasteli herra kuitenkin
valjaat, koetti, oliko aisakello lujassa ja tunnusteli, miten kireaelle
se tolkkaremmi oli sidottu. Kaikki oli niin laitettu, ettei kaeynyt
mihinkaeaen tarttuminen. Rouva jo toivoi, ettae ehkae se paeaesee pihasta
laehtemaeaen niin, ettei suutu.

--Kunhan ei vain varsa mitaeaen ... Herra Jeesus siunatkoon ... no,
niinpaehaen kaevikin!

Herran istuessa rekeen oli varsa vaehaen liian aikaisin riuhtaissut, ja
kun ohjaksia tiukoitettiin, alkanut peruuttaa. Siitae kun sai piiskalla
pari huimausta, heittaeytyi eteenpaein. Mutta kun suitset yhae kiskoivat
ja kun piiska yhae huimahteli, hyppaesi se ensin muutamia kertoja pystyyn
ja kiidaetti sitten taeydessae nelissae rekensae portin pieleen.

Siihen se riisuttiin ja vietiin talliin.

--Voi hyvaenen aika, nyt se taas saa selkaeaensae, voivotteli rouva ja
kiiruhti keittioen porstuaan. Piiatkin sieltae jo kurkistelivat ja
haetaeilivaet, mutta kuitenkin teki mieli joka kerta kuunnella, miten
herra hevosiaan kuritti.

Renki seisoi peloissaan ovella eikae osannut mitaeaen. Mutta kun herra toi
varsan ulos tallista, oli renkikin vaehaellae saada osansa.

--Mitae sinae siinae noljotat, haentae koipien vaelissae? Vedae reki taenne tai
saat samasta varresta! aerjaeisi haenelle herra.

Rouva ja piiat olivat samassa pujahtaneet porstuan ovelta
naekymaettoemiin.

Jaesentaekaeaen liikauttamatta antoi varsa nyt valjastaa itsensae.

--Hyppaeae kannoille, Pulkkinen! huusi herra portin kohdalla Pulkkiselle,
missae taemae oli koko ajan seisonut ja odottanut, pannen piippuunsa.--Ja
koeta nyt ajaa, jos osaat, murahti haen kuistin suussa kuskilla
pysyttelevaelle rengille ja antoi haenelle ohjakset.




II


Taksoituslautakunta istui pitaejaentuvan porstuanpohjakamarissa ja
arvosteli ihmisten omaisuutta. Poeytae oli siellae peraeikkunan edessae,
josta naekyi pappilan laajat pellot ja peltojen peraeltae kirkko. Poeydaen
toisessa paeaessae istui luetteloita tarkastellen puheenjohtaja, entinen
ruotuvaeen kapteeni ja nykyinen maanviljelijae, lasisilmaet nenaellae ja
kynae suussa. Vastapaeaetae haentae oli vallesmannin paikka. Siinae haen istui,
ruunun puolesta laesnaeollen, selkae seinaeaen nojaten, oikea kyynaespaeae
poeytaeae vasten ja samassa kaedessae piippu; sillae naein tuttujen miesten
kesken ei ollut tupakanpoltto virkapaikassakaan kielletty. Lautamiehet,
taetae tointa varten erittaein valitut, istuivat seinaevierillae siellae
taeaellae ympaeri huonetta. Muutamat heistae polttelivat, toiset istuivat
joutilaina siltaan paein kumarissa ja vaehaenvaeliae polviensa vaeliin
sylkaeisten. Jotkut eivaet tehneet sitaekaeaen, istuivathan vain ja
katastivat silloin taelloein ulos ikkunasta kartanolle, jossa vaekeae
liikkui alituista porinaa pitaeen. Muuan oli mukavuuttaan hakien
kiivennyt istumaan korkeaksi kootulle suntion saengylle, joka haenen alas
soluessaan vetaeytyi aina kierommaksi, ja peiton alta alkoivat yhae
enemmaen ammottaa matrassi ja likaiset tyynyt.

--Sitten on Hukkanen, sanoi esimies, lehteae kaeaentaeen.--250:stae oli
viime vuonna ... pannaanko samasta nytkin?

--Pannaan vain, sanoi muuan lautamies, paeaetaeaen nostamatta ja polviensa
vaeliin sylkaeisten.

--Kaarnajaerven ontermanni tulee sitten ... nro 5 ... onko itse
saapuvilla?

--Tokko lie.

--500 oli mennae vuonna...

--Sama vaelttaeae nytkin.

--Hyvin vaelttaeaekin.

--Moekinmies Pehkonen samalta tilalta...

--Se on itse taeaellae ... aesken naekyi ajavan, ilmoitti eraes ikkunasta
katsoja.

--Eikoe se ole sen tamma tuolla aidassa kiinni, kurkotti se, joka
saengyllae istui.

--Kaeske haenet sisaeaen, siltavouti.

--Siltavouti taisi pistaeytyae ulos, sanoi vallesmanni, kaeykaeae joku muu
kaeskemaessae Pehkonen sisaeaen.

Muuan lautamies otti taemaen tehdaekseen.

--Paljoksiko Pehkonen arvaa verotettavat tulonsa taenae vuonna? kysyi
esimies, kun Pehkonen oli tullut ja kaetellyt jokaista.--100 oli viime
vuonna...

--Liekoe noista niin paljon mihinkaeaen arvattavata ... eikoe tuota
annettane anteeksi taellae kertaa kaikkia, arveli moekinmies koskettaen
takaraivoaan.

Mutta siihen panivat vallesmanni ja useat lautamiehet heti vastaan.

--Vai anteeksi? Ketaes sitten, jos ei sinua, jolla on rahoja lainanakin?

--Mistaepaehaen lie hyvin lainanakaan.

--Mitae se Pehkonen tyhjaeae ... onhan se tietty asia, sanoi muuan
lautamies.

--Ei olisi liikaa, vaikka pantaisiin 300 markasta, tahtoi vallesmanni.

--Vai 300:sta! Ei hyvaet miehet!

--Paljon taitaa olla 300, mutta pannaan 200, niin se ehkae passaa
parahiksi, arveli esimies.--Eivaetkoe kaikki ole sitae mieltae?

--On kaikki ... kaikki on.

--Kyllae sitae nyt tuli liiaksi, jupisi Pehkonen mennessaeaen.

--Ja nyt tulee, sanoi esimies hiukan naurahtaen ja siirtaeen lasisilmaet
otsalleen, nyt tulee Hellmannin herra.

--Joko tulee?

--No, paljonko sille pannaan? kysyi haen sitten, mahdin paino
aeaenessaeaen.--Niinkuin jo oli taen'aamuna puhe, niin ei taida kukaan sen
miehen rikkautta tarkoilleen tietaeae.

-Tiedetaeaen ne niin hyvin ainakin, sanoi vallesmanni ja meni kopistamaan
periae piipustaan uunin eteen, ettei liikoja panna, vaikka pantaisiin
enemmaen kuin kenellekaeaen muulle.

--Pitaeisi kuitenkin tarkoilleen punnita, ettei tule erehdystae, arveli
piippuaan sytyttaeessaeaen esimies.

Siinae tuli sitten vaehaeinen seisaus toimituksessa ja jouduttiin hetkeksi
pois asiasta. Tai siinaehaen sitae oikeastaan kuitenkin pysyttiin. Syntyi
yleinen haastelu Hellmannin herran varoista ja siitae varsinkin, miten
haen oli niitae koonnut. Tiettiin niitae jo aluksi silloinkin olleen, kun
herra Pohjanmaalta naeille tienoille ilmaantui ja osti rappiolla olleen
Hovinmaan. Nouti kohta sen tehtyaeaen kotipuolestaan rouvan ja sen mukana
kuului saaneen lisaerahoja, joilla rupesi maataan rakentamaan. Mutta
rouva kuoli jo muutaman vuoden kuluttua rintatautiin ... kuoleehan sitae
semmoisen karilaan kaesiin, mustaverisen, ison ja aekaeisen...

--Niin, no, ehkae ne puheet saavat olla sinaensae, sanoi esimies miedolla
huomautuksella sille lautamiehelle, joka naeitae kertoi.

--Olkootpa vain ... en minae heitae, vaan kun tuli muutenkin puheeksi...

--Eikoe se ole etenkin hevoskaupoissa voittanut? tiedusteli esimies,
ikaeaenkuin pois pyyhkiaekseen muistutustaan.

--Niissaehaen se on, vaan parhaat voittonsa se on kuitenkin elokaupalla
saanut. Hyvinae vuosina ostaa huokeasta ja huonoina myoepi
moninkertaiseen hintaan.

--Entaes kun taessae tuonoittain oli naeppiaeaen lyoeden sitae kehunut. Voitin,
ettae paetkaehti! oli sanonut. Ja toista kymmentae markkaa oli tynnyriltae
voittanut.

--Kiskoo, missae saa, minkae moekkilaeisiltaeaenkin. Eikae sen maalla kestae
kukaan. Parissa vuodessa meni Aapoltakin arennista ja paeivaetoeistae
hevoset ja lehmaet ja kaikki...

--Sekoe se on, jota ei paeaestaenyt leikkuupelloltaan omaa ruistaan
leikkaamaan, vaikka mies pyysi, kun naeki pakkasen tulevan?

--Sehaen se on, Aappo Huttunen. Nyt on mies kasakkana ja joukko kiertaeae
mieroa.

--Sillae laillahan sitae rikastuu...

--Niin, ja sitten niin nihki tarkka ... lukemalla kuulutaan muikkujakin
joukolle eteen annettavan, happamia nekin, eikae voin mausta
puhettakaan...

Samassa kalahti porokello tiukasti ulkona, ja ikkunan ohitse naekyi ajaa
karahuttavan joku kipakkata vauhtia.

--Siinae se nyt on itse parahiksi! huudahti muuan ikkunan aeaeressae
istuvista, ja kaikki kiiruhtivat katsomaan. Esimieskin vaehaen kurkotti
paeaetaeaen naehdaekseen, mutta ei kuitenkaan laehtenyt paikoiltaan, niinkuin
teki saengyllae olija, joka veti alas tullessaan puolet makuuvaatteista
lattiaan. Eikae ollut aikaa korjata niitae, ennenkuin oli katsonut
tarpeekseen.

--Siihenpaehaen joutui!

--Aivan on likomaeraeksi varsansa ajanut...

--Kuskikin sill' on mukana...

--Jos lautamiehet istuvat paikoilleen, niin jatketaan toimitusta,
huomautti yht'aekkiae kuitenkin kapteeni viranomaisella aeaenellae.--Koska
asianomainen itse on tullut ja kun ollaan epaetietoiset haenen verotusta
varten lukuun otettavasta omaisuudestaan, niin lienee parasta kutsua
haenet itsensae sisaeaen ja haen saa, jos tahtoo, antaa lautakunnan
hyvaeksyttaevaeksi ilmoituksen varoistaan. Siltavouti menee ja kutsuu
herra Hellmannin sisaeaen.

Mutta Hellmanni tuli jo kutsumatta. Aukaisi oven repaeisemaellae ja astui
turkki paeaellae sen taeydeltae kamariin.

--Hyvae paeivae! sanoi haen lyhyesti ja uhkaavasti. Esimies kumarsi
kankeasti poeytaensae paeaestae ja selaili papereitaan. Muut eivaet
liikahtaneetkaan. Herra mulkoili, turkkinsa vyoetae paeaestellen, miehestae
mieheen.

--Istutaan, vaikkei kaesketaekaeaen, murahti haen puoliaeaeneen ja istuutui
uunin eteen tyhjaelle tuolille. Kukaan ei virkkanut mitaeaen, eikae muuta
kuulunut kuin esimiehen paperien ratina. Aikansa niitae kaeaenneltyaeaen
sanoi taemae viimein:

--Se oli moekinmies Pehkonen Kaarnajaerven kylaestae, verotettiin 200
markasta.

--Niin on.

--Kaksisataa on liian vaehaen, sanoi Hellmanni.--Se mies sietaeae
enemmaenkin. Minae tiedaen, ettae sen miehen varat puhtaassa rahassakin
nousevat neljaeaen sataan!

--Minae pyytaeisin saada huomauttaa, ettae asia jo on paeaetetty ja ettae
ainoastaan lautakunnan jaesenillae taessae on puhevalta.

--Ahah! Jahah!

Herra joutui vaehaen haemilleen, mutta koetteli peittaeae sitae rohkeasti
katselemalla ympaerilleen. Suupieltaeaen koetti haen pitaeae pilkallisesti
vaeaennyksissae, ja pikanelli kierteli uhkaavasti poskesta poskeen. Tuon
tuostakin siveli haen tuuheata mustaa leukapartaansa.

Taas toimi esimies aeaenetoennae papereineen niin pitkaen aikaa, ettae
Hellmannilta viimein loppui maltti.

--Ei siitae selailemisesta taida loppua tullakaan? kysaeisi haen.

Esimies kohotti vihdoinkin rauhallisesti kulmiaan:

--Kaarnajaerven tilan n:o 6 omistaa herra A. Hellman.

--Jahah! Joo! Joko loeytyi?

--Oli viime takseerauksessa arvattu omistavan oman ilmiantonsa mukaan
1,000 markkaa verotettavaa omaisuutta.

--Niin oli!

--Koska asianomainen nytkin on saapuvilla...

--Joo, saapuvilla on!

--... niin pyytaeisin saada lautakunnan puolesta kysyae, kuinka korkealle
herra Hellman on tulonsa laskenut taenae vuonna.

--Olkoon samasta, vaikkei se sitaekaeaen sietaeisi! Lautamiesten ja
vallesmannin puolesta kuului yhteinen kiusoittava halveksimisen pihaus.

--Haeh? kivahti herra, ja veri taeytti jo naehtaevaesti paeaetae kohti.

--Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi taetae ilmoitusta
vastaan tehtaevae se muistutus, ettae summa on aivan liian pieni.

--Mitae! Pieni!--Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa pikanellista, jonka
sylkaeisi kauaksi luotaan.

--Sen tietaeae jokainen, ettae pieni se on. Joka lautamies sen saattaa
sanoa.

--Pieni on, todistettiin yksimielisesti.

--Mistae hiidestae te...? Kuule, sinae, Ruutper, mistae helvetistae sinae
tiedaet minun tavarani? Sinaekoe ne oot lukenut minun rahani?

--Jos en oo lukenutkaan, niin tiedaen kuitenkin ... vaikkei ehkae niin
pennilleen, niin tiedetaeaen ne kuitenkin! Kyllae sinun tukkikauppasi
tunnetaan ja perintoesi ja elo-kauppasi ... ja jokainen tietaeae ilman
sinun rahojasi lukematta, joilta olet metsiae ostanut ja toisille
myoenyt. Niistae olet kaikille kehunut ... minulle ja monelle muulle,
mutta minulle viimeksi.

--Milloinka minae olen sinulle kehunut? Elae sinae valehtele, minae en ole
kehunut kenellekaeaen!

--Olet kehunut ja jos et olisikaan, niin naekisihaen sen sinun
rakennuksistasikin ja kaikista laitoksistasi.

--Siitaekoe minua verotetaan, ettae minae rakennan ja laittelen? Siitaekoe
minua verotetaan? Haeh?

--Siitae ne sinun varasi naekee! Ja on sinulla perintoejae ja prosentteja
kanssa!

--Sano sinae, ettae siitaekoe minua verotetaan, jos rakennan peltojani ja
panen rahani maahan? Haeh?

--10,000 markkaa sait mennaekin talvena Honkakankaan metsillae, ja ei kai
ne ole miten vielae maahan menneet?

--Jos eivaet mahaan...

--Elae viisastele, Juntunen ... se on minun oma asiani!--Etkae sinae ole
sen kummempi viisas kuin muutkaan, vaikk' olet lautamies!

--Taessae ei saa mennae persoonallisuuksiin, huomautti esimies lujasti.
Herra Hellmannilta ei pyydetae muita selityksiae kuin lyhyt ilmianto,
kuinka suureksi haen arvaa taemaenvuotiset tulonsa.

--Se on sillae sanalla kuin minae sen jo sanoin!

--Ehkae olette hyvae ja vaehaeksi aikaa astutte ulos. Jos tahdotte kuulla
lautakunnan paeaetoeksen, niin saatte hetken kuluttua jaelleen tulla
sisaeaen.

--Vaan sen minae sanon, ettae jos minulta liikaa veroa otetaan...

--Ei liikaa otetakaan, naurahti lautakunta, ja Hellmanni kuuli ulos
mennessaeaen samaa aersyttaevaeae naurahtelemista kuin aeskenkin.

Vastaukseksi paukahutti haen oven jaelkeensae kiinni sillae vauhdilla, ettae
ikkunat helaehtivaet seinillae. Haenen kiukkunsa oli yhae ylennyt kamarissa.

--Mitae miehiae ne on nuo tuolla kamarissa? kipakoitsi herra porstuassa
oleville. Kuka niille on antanut oikeuden siellae istua ja raeknaetae
ihmisten rahoja? Kuka? Tietaeaekoe teistae kukaan: kuka?

--Eikoe nuita lie se kuntakokkous valinna?

--Kissa ne on valinnut! Ja ne on suuria roistoja jok'ikinen, koeyhiae
ruunun rottia! Semmoisia niitae pannaan siihen kometiiaan! Joilla ei ole
pennin paetkaeaekaeaen omasta puolestaan panna!

--Minkaeaentaehen nuo ei oo herroo valinna?

--Haeh? Pidae suus' kiinni siinae! Mikae sinae oot taessae puhuja?

--Oompahan voan.

--Min' en ole sinulle mitaeaen puhunut! Niin ettae elae sinae tule
minullekaan puhumaan! Ja pidae suus' kiinni! Muista se!

--Pittaeae pittee...

--Liiastako ne tahtoo herroo verottoo? kysyy muuan toinen joukosta.

--Mitae se sinua liikuttaa?

--Mitaepae tuo kyllae liikuttannookaan.

--Sido, Olli, lyhemmaelle tuo marhaminta, aerjaeisi herra rappusilta
rengilleen.--Etkoe sinae vielae ole oppinut hevosta kiinni sitomaan?--
Tprusoh! mitae sinae siinae hypit? Luuletko sinae? Tprusoh! sanon minae.

Varsa ei liikahtanutkaan muuta kuin sen, minkae ehdottomasti vavahteli
isaentaensae siihen palavin silmin tuijottaessa ja sitae katseillaan
hillitessae. Kaulansa se oli tyoentaenyt seinaeae vasten koukkuun ja seurasi
pelon kelme silmissae herransa pienimpiaekin liikkeitae.

--Sisoh! Sinaekoe taessae et aio--sanoi haen. Mutta sitten pyoeraehti haen
kantapaeillaeaen vaekijoukkoon paein:--Mitae te, moukat, siinae tollotatte?
Ettekoe te ole ennen naehneet hevosta koulattavan?

Vaeki vaeistyi vaehaen, ja samassa kutsui siltavouti herran takaisin
kamariin.

Herran kiukku ei ollut paeaessyt vielae puoleksikaan purkautumaan.
Suupielet olivat pahasti vaeaennyksissae, silmien paeaellae vaelkaehteli vihan
verho ja niskakarvat poerhistyivaet hatun alla pystyyn.

--No, mitae niillae herroilla on sanomista? ja haen jaei hajasaeaerin
seisomaan keskelle lattiaa.

Esimies ilmoitti rauhallisesti sanottavansa:

--Kun lautakunta on varmalta taholta saanut tietoonsa, ettae
Kaarnajaerven tilan n:o 6 omistaja herra A. Hellman on viime kuluneena
vuotena kaupoilla ja kaikenlaisilla hankkimisilla, joista haen itse
tietaeae yhtae hyvin kuin lautakuntakin, lisaennyt omaisuuttaan siinae
maeaeraessae, ettae haenen kunnanveronmaksunsa kohtuuden mukaan vaativat
melkoista korotusta, niin on lautakunta katsonut velvollisuudekseen
arvata haenen verotettavan omaisuutensa seitsemaeaen tuhanteen markkaan.

--Se on saatanan...!

--Joka asianomaiselle taeten...

--Se on saatanan vale, sanon minae, ja te olette jokainen suuria
roistoja, metsaerosvoja, kaiken maailman suurimpia ryoevaereitae! Ja sen
minae sanon, ettae... Ja jos te edes olisitte oikeita ihmisiae ... mutta
teillae on jok'ikisellae minua kohtaan vihaa ja kateutta! Teillae on
vanhaa vihaa, ja se on sinun tyoetaesi, Ruutperi, sinun tyoetaesi se on,
sinae kostat, kun et saanut lainaksi rahaa! Mutta sano sinae, mikae sinae
olet, vai sanonko minae? Sinae olet juomari, huorintekijae...

--Herra esimies, minae pyydaen...

--Tuoko on esimies? Mikae esimies se on enemmaen kuin muutkaan? Se
paperejaan tuossa selailee, mutta tuskin tietaeae itsekaeaen, mitae niissae
seisoo. Et sinae ole muita kummempi! Lehmaesikin kuolevat joka talvi
punatautiin, mutta eipaehaen minun lehmaeni kuole! Mitae sinulle siitae
meijeristaesikaeaen on? Mikae sinae olet sen kummempi kuin muutkaan? Et ole
muuta kuin ruunun puustellin arentaattori, lampuoti, loinen ja vanha
kersantti, rahjus...!

--Om int' bror slutar och aflaegsnar sig pae flaecken haerifraen, sa later
jag naemnden ta' dej i nacken och kasta ut dej! [Jos et herkeae ja mene
kohta paikalla tiehesi, minae annan lautakunnan tarttua sinua niskaan ja
heittaeae ulos!]

--Puhu suomea, jos osaat, elaekae mongerra! Anna kuulla muidenkin, anna
kuulla moukkainkin puhettasi! Minutko ulos? Tulkaapas! E-ohoh! Aina
minae yhden tuommoisen lautakunnan nujerran! Liikkukaahan siitae, niin
ikkunasta lennaette hevostenne eteen joka mies!--Mitae te olette
miehiaenne? Sanotteko sen itse, vai sanonko minae?--Ovi auki, ettae
muutkin kuulee!--Te olette jokainen niitae pitaejaen suurimpia rahjuksia,
tuppeliineja, herrain haennaenkannattajia, koeyhiae rottia, luunpurijoita,
toisen tavaran tonkijoita--sikoja!--Ette te ole tavarata naehneetkaeaen
ettekae kuulleet, ettae sitae onkaan, ennenkuin kuulitte, ettae sitae
minulla on. Ja minulla sitae on! Minulla on enemmaen kuin tiedaettekaeaen!
Seitsemaenkoe tuhatta vain! Se on vaehaeinen raha ... en ilkeaeisi sen
vertaisesta verottaa, kun on kerran sitae varten tuohon istuutunut ...
en totta maar ilkeaeisi! Pankaa kymmenentuhatta kerrassaan! Eli
satatuhatta eli kaksi! Kirjoita kirjaasi sinae, esimies, jos osaat!
Istu paikoillesi ja kirjoita se kirjaasi tuon seitsemaen tuhannen
lisaeksi! Tuoss' on vielae rukkaset kaupantekiaeisiksi ... ota pantiksi
rukkaset ... heh!

--Pankaa ovi kiinni, komsarjus!

--Anna vain olla oven auki! Ei taessae lukittujen ovien takana
keskustella! Kohta laehden, jahka saan turkin paeaelleni! Pikanellipuru
vielae jaei! Tuoss' on sekin! Pthyi! Siin' on seinaessae, korvasi juuressa,
vallesmanni! Irtauta se siitae ja pistae suuhusi! Pistae, pistae, se on
hyvin makea! Ja lautamiehet saavat tulla kotiin piipunperiae hakemaan!
Niin, pankaa sekin paperillenne, ettae minulla on verotettavaa
omaisuutta kaksi toetteroellistae piipunperiae ja toista yhae tulee! Haeh?

--Heittaekaeae ulos haenet!

--E-ohoh! Ei minua vaekisin heitetae, jos en hyvaellae laehde! Mutta jo minae
laehdenkin! Ei ole taellae kertaa taemaen enemmaen sanomista! Toissa kertana
lisaeae! Hyvaesti!

Roeyhkaeisten toeytaesi haen ulos aukinaisesta ovesta ja hajoitti mennessaeaen
porstuaan kokoontuneen vaekijoukon kahtia.

--Hevonen taenne! huusi haen kaedet puuskassa porstuan rappusilta
rengilleen.--Aja taenne rappujen eteen! Taess' ei ole koeyhae laehtemaessae,
joka maksaa seitsemaestae tuhannesta veroakin!

Rentonaan nakkautui haen rekeen, niin ettae peraelauta rasahti...

--Hyppaeae kannoille, Pulkkinen! Ja ann' mennae, Olli!

Varsa puhalsi seisovilta jaloiltaan taeyteen laukkaan.

--Mjukaste tjenare! [Noeyrin palvelijanne!] huusi herra mennessaeaen
lautamiehille, jotka uteliaisuudesta seisoivat kaikki kamarin
ikkunassa.--Mjukaste tjenare! Mjukaste tjenare! huusi haen, riipaisi
lakin paeaestaeaen ja huitoi sillae taakseen kaaren toisensa peraestae, nosti
ja laski, yloes ja alas, niin ettae se toisin vuoroin korkealle kohosi,
toisin vuoroin tien viertae hipaisi.

Vasta kun oli pitaejaentupa naekymaettoemissae, herkesi haen, paiskasi lakin
syvaelle paeaehaensae ja kaeaentyi reessaeaen oikeinpaein istumaan.

Haen loisti aeaeretoentae tyytyvaeisyyttae, ja suu reuhotti koko matkan
leveaessae hymyssae, silloin kun se ei aeaeneensae nauranut.

--Aehaeh, aehaeh! hoki haen.--Saivatpas, saivatpas! Haeh, Pulkkinen, kuulitko
sinae, mitenkae minae niille annoin?

Pulkkinen keikkui kapeilla kannoilla, vuoroin kummallakin, eikae haen
tahtonut siellae varsan kiitaeessae mitenkaeaen pysyae.

--Mitaeh? Kuulitko sinae? Tule taenne reen laidalle istumaan!--Totta kai
kuulit, kun minae niille annoin?

--No, jo minae toki sen kuulin ... oikein olan takaa annoitte!

--Haeh? Niin! Eikoe niin? Mitae?

--Jo minae olisin vallesmannin sijassa vaehemmaestaekin haevennyt.

--Naeitkoe sinae, minkaenaekoeisiae ne oli? Mitaeh?

--Niin oli vallesmannikin happamen naekoeinen, kuin kauan kaeynyt sinukka
on makuinen.

--Silloinko kun minae raetkaeytin pikanellipurun sen korvan juureen?

--Silloinpa silloin.

Hellmanni muisti sen ja paljon muutakin, mitae oli sanonut. Ja uudelleen
ja aina uudelleen haen nauroi niille ja kyseli niitae.

--Haeh-haeh-haeh!--Saivatpas kerran!--Haeh-haeh-haeh!--No jo minae niille
annoin! Saivatpa ne maineensa kuulla! Vaan kyllae ne sen sietikin!
Ottivatko ne ne minun rukkaseni lattialta? Naeitkoe sinae, ottivatko?

--En naehnyt minae.

--Ottivat ne, saat uskoa, ettae ottivat! Vaan naeitkoe sen, paniko
vallesmanni minun pikanellipuruni suuhunsa? Paniko se? Naeitkoe sinae?

--Liekoe tuo tuota toki pannut?

--Sekoe? Pani se! Se pani! Saat olla varma, ettae pani! Nyt se sitae
siellae parhaallaan pureksii!

Koko matkan kotiin saakka kesti puhetta taestae samasta asiasta,
uudelleen ja aina uudelleen. Ja naurun laehteet naeyttivaet olevan
loppumattomat.

Pihaan tultuaan ei herra mennyt suoraan huoneeseen, vaan jaei hevosta
riisuttaessa sitae taputtelemaan ja silittelemaeaen.

--Anna kauroja varsalle, Olli! Anna sen syoedae, minkae syoedae saattaa,
kaeski haen vielae mennessaeaen, ja porstuan ovelta huusi haen Pulkkiselle,
joka veti rekeae liiteriin:

--Tule ryypyille, Pulkkinen! Otetaan pieni naukku sen seikan paeaelle.
Kaey pois vain!

--Jahka minae taemaen reen vedaen liiteriin.

--Ei sillae kiirettae ... ann' olla siinae vain ... joutaa sen Ollikin
vetaemaeaen.

Veti Pulkkinen kuitenkin reen liiteriin, ja sen tehtyaeaen meni haen vielae
tallissa kaeymaeaen.

--Meneekoehaen tuo tuommoinen meno kaeraejittae? arveli renki.

--Ei mene kaeraejittae ... hulluja olisivat herrat, jos heittaeisivaet...

--Vaan eihaen koira koiran haennaelle polje...

--Vaikka kohta...

--Kaeypikoehaen pahastikin?

--Siitae on satain markkain sakot, saattaa olla tuhansienkin, istuvan
oikeuden haukkumisesta ... hyvaessae lykyssae vaestinkiaekin...

--Hyhhyy! vihelsi renki.




III.


Lautamies oli ajanut pihaan eikae naekynyt pitaevaen erikoista kiirettae
sisaeaentulollaan. Sitoi viivytellen hevosensa portin pieleen, kaivoi
heinaetukon seviltae ja heitti sen eteen, levitti loimen selkaeaen ja laehti
sitten verkalleen tulemaan pihan yli. Se oli heraettaenyt herrassa
epaeilystae, ja levotonna oli haen kaevellyt lattiata edestakaisin, aina
vaehaen vaeliae seisahtuen ikkunasta katsomaan.

Haen oli pitkaenlainen, soikeanaamainen ja rauhallisesti katseleva mies.
Herra koetti arvata haenen asiansa, mutta ei sitae paeaeltaepaein vaehaeaekaeaen
naekynyt.

--Kaeykaeae istumaan, pakotti herra itsensae sanomaan, kun ei lautamies
puhunut asiaansa, vaan jaei oven suuhun seisomaan.

--On tuota saanut istuakin, sanoi lautamies, mutta istuutui kuitenkin.

Tupakkaakin piti herran tarjota, vaikka paha aavistus alkoi yhae
karkeammin kierrellae rinnassa. Pulkkinen, herran ainainen puhetoveri ja
nytkin saapuvilla, sen naeki, mikae herran mielessae kangerteli, haen kyllae
tiesi lautamiehen asian ja seurasi viekkaalla syrjaesilmaellae kummankin
kaeytoestae.

--Hyvaenlainen on ilma ... ei ole suvikaan, vaan eipae niin nihki
pakkanenkaan, aloitti lautamies puheen, kun oli piipun sytyttaenyt ja
sitae siististi poltteli. Haen veteli lyhyitae laihoja savuja ja
tarkasteli piippuaan, viputellen koko ajan kenkaensae kaerellae.

--Semmoinen on naetti talvinen ilma, arveli Pulkkinen.

--Kotoapaeinkoe lautamies ajelee? kysyi herra.

--Kotoahan minae alkujani laehdin taen' aamuna ajelemaan.

--Onko ollut manuita paljon? tiedusteli Pulkkinen.

--Ainahan niitae on ollut manuitakin vaeliin.

Piika toi kahvia kahdella kupilla, toisella Pulkkiselle, toisella
herralle.

--Tarjoo lautamiehelle.

Lautamiehen juodessa ei herra voinut olla kysymaettae:

--Onko lautamiehellae minulle mitae erikoista asiata?

--Herrallehan sitae olisi.

--Kaey, Pulkkinen, pois, niin saa lautamies...

--Eikae tarvitse mennae ... saa sen asian kuulla vierasmieskin.

Nyt oli Hellmanni varma siitae, ettae se oli manuu.

--Manatako meinaat? aesaehti haen.

Lautamies kallisti viimeisen kerran teevadilta kahvia, asetti sen
paeaelle paikoilleen kupin ja muutti polveltaan lusikan teevadille.
Sitten pani poeydaelle kaikki, otti piipun lattialta, jossa se oli ollut
asetettuna tuolia vasten, ja sytytti. Vasta kun oli muutamia savuja
vetaenyt, sanoi haen:

--Manata.

--Mistae hyvaestae? Haeh? Kenenkae asiasta? Velastako? Olenko minae velkaa
kellekaeaen?

--Ei toki velasta vaehaeaekaeaen.

Lautamies nousi seisoalleen, pani piipun sijoilleen hyllyyn ja sanoi
varmalla, virallisella aeaenellae:

--Vaan kunnianloukkauksesta, joka on tapahtunut viime viikon tiistaina
pitaejaen tuvalla, kutsun teitae oikeuden eteen siitae asiasta vastaamaan
ensi maanantaina taksoituslautakunnan puolesta kapteeni Stalhammar.

--Vai niin! Vai niin! Ohoh! Vai siitae! Hm! Herra oli joutunut aivan
haemilleen. Tuota oli haen heti lautamiehen naehtyaeaen alkanut pelaetae,
mutta ei haen tahtonut aavistuksiaan uskoa. Nyt se tuli niinkuin leimaus
pilvettoemaeltae taivaalta. Ja lautamiehen varmuus ja arvokkuus esti haenet
haukkumisiin haeraehtaemaestae.

--Kunnianloukkauksesta? Vai niin! Missae minae haentae olen loukannut?

--Tottapahan sen tietaenevaet ne, jotka minua kaeskivaet teitae kaeraejiin
kutsumaan.

--Vaan tulenkos minae heidaen kutsuilleen?

--Omassa vallassannepahan se lienee...

--Kuka se kaeski manaamaan?

--Kapteeni minulle manuun antoi.

--Sano sille, ettae minae en tule ... ei tarvitse luullakaan! Kaeske
pyyhkimaeaen pois kanne tuomarin kirjasta... Turha vaiva se on! I-ihan
turha vaiva!

Herra kaeveli epaevakaisesti ja levottomasti edestakaisin lattialla ja
vakuutti yhae, ettei haen tule ja ettae on turha vaiva.

--Pitaeae taestae laehteae ajamaan, sanoi lautamies ja heitti kaetellen
hyvaestinsae.

Kun lautamies oli painanut oven kiinni, teki herra liikkeen laehteaekseen
haenen jaelkeensae. Mutta sitten kaeaentyi haen kuitenkin Pulkkisen puoleen.

--Kuule, Pulkkinen, luuletko sinae siitae mitaeaen olevan?

--En tunne minae lakia. Mahtaiskohan mitae olla...

--Kaey kysymaessae lautamieheltae, mitae se arvelee... Mene nyt pian,
ennenkuin se ennaettaeae laehteae ajamaan. Se jo paeaestelee hevostaan irti.
Vaan elae kysy niin, ettae minae muka olisin laehettaenyt. Ole
tiedustelevinasi niinkuin omasta puolestasi.

Sill'aikaa kun Pulkkinen naekyi puhelevan lautamiehen kanssa, taemaen
seistessae loimi kaedessae, jonka oli hevosen selaestae ottanut rekeen
pannakseen, aekkaesi Hellmanni tyhjaet kahvikupit poeydaellae. Julmistuen
siitae hyoekkaesi haen salin yli ruokasalin ovelle ja karjaisi sieltae
keittioeoen piialle:

--Mitae hiiden haevyttoemyyttae se on, ettei kuppeja haeta pois? Siinaekoe
sinae meinaat antaa niiden seistakin? Siinaekoe? Etkoe sinae vastaa, lunttu?
Haeh?

--Herra Jeesus siunatkoon! Eihaen taessae vielae tullut--

--Vielaekoe sinae vastustat? Jos suusi avaat, ajan sinut heti paikalla--!
Mars hakemaan!

Herra seisoi ovella ja osoitti haenet ojennetulla kaedellae ohitsensa
menemaeaen. Piika kiiruhti itku kurkussa kuppeja hakemaan, ja herra astui
haenen kintereillaeaen. Koko ajan oli tytoellae se pelko mielessae, ettae
poeydaen aeaeressae se haenen kuppeja ottaessaan ... silloin se tukkaan
tarttuu...

Mutta samassa tuli siihen Pulkkinen, ja piika paeaesi pujottautumaan
pakoon.

--No, mitae se sanoi?

--Sanoi olevan satain markkain sakot ja hyvaessae lykyssae vaestinkiae.

--E-ohoh! E-oo! Elae valehtele! Ei se tiedae ... se valehtelee ...
peloittelee...

--Eikoehaen mahtaisi lautamies tietaeae?

--Ei se tiedae paremmin kuin muutkaan... Enintaeaen jos on, niin on
viisikymmentae markkaa! Vai vaestinkiae! En minae usko, en ollenkaan minae
sitae usko!

Mutta uskoi sen herra kuitenkin, ja yhae enemmaen alkoivat haenen silmaensae
pelosta paelyae. Pulkkinen teki laehtoeae.

--Kuules, Pulkkinen, elaehaen mene ... kuinka suuren sakon sanoi se
olevan?

--Sanoi istuvan oikeuden haukkumisesta olevan satain markkain sakon,
mutta kuului se saattavan tuhansiinkin nousta. Eikae aina tunnu
rahallaankaan paeaesevaen.

Herran tukka oli aivan epaejaerjestyksessae, ja suun ympaerys revaehteli
kuin itkua aloitellessa.

--Satain ... tuhansien markkain sakko ... tuhansien markkain sakko, ja
ehkae vielae vaestinkiae... Mutta ehkae ne vain peloittelevat taellae
manuulla? Luuletko sinae, ettae niillae on tosi mielessae? Mitae?

--Kysyin minae sitaekin lautamieheltae, ja toden sanoi olevan.

--Tosi niillae on! Se niillae on ... ei ne heitae! On ne semmoisia susia
... kyllae ne on koko roistoja!

--Sitae arveli lautamies, ettae eikoe nuo ehkae mahtaisi sovintoon ruveta,
jos maksaisi.

--Josko maksaisi?

--Ei kai ne ilmankaan...

--Eihaen ne ilman ... tietaeaehaen sen ... vai ilman? Ei ne vaehaeaen
heittaeisikaeaen ... kyllae ne ottaa osaavat, kun kerrankin saavat ... on
ne semmoisia susia!

--Vaan paeaesisihaen tuosta sillae lailla edes rahallaan.

--Jottako muuten vaestinkiae?

--Miksipaehaen oikeus sen katsoisi ... sitae ei tiedae edeltaepaein kukaan.

--Kyllae se sen siksi katsoo ... ei ne armahda ... niillae on kaikilla
vanhaa vihaa ... on ne semmoisia advokaatteja!--Voi taetae onnettomuuden
kohtausta, voi taetae onnettomuuden kohtausta!

Tukkaansa repien ja vaikeroiden kaeveli Hellmanni sinne taenne kaikissa
huoneissa. Pulkkinen teki laehtoeae moneen kertaan, mutta herra ei haentae
paeaestaenyt.

--Minnekae sinulla on semmoinen kiire ... ei sinulla ole minnekaeaen
kiirettae ... odotahan nyt, elaehaen mene! Istu siihen tuolille!

--Eikoehaen teidaen sittenkin olisi parasta mennae sovinnoille.

--Kyllae se on se parasta, se se on parasta! Mene, Pulkkinen, ja kaeske
valjastamaan! Sano, ettae heti valjastavat! Voi taetae onnettomuuden
kohtausta!

Kaikki talonvaeki kummasteli herran siivoa laehtoeae, piika kaikista
eniten. Ei minkaeaenlaista komentelua, ei huutoa, eikae haukkumisia,
niinkuin aina ennen. Niin liikkui ja koepaesteli herra kuin vanha ukko,
ja reen peraeaen istuessaan haen yhkaeisi kuin sairas.

--Annahan ohjakset taenne, sanoi haen surkealla, miltei noeyraellae aeaenellae
rengilleen, ja kaeski hitaasti hevostaan.

--Niinpae se nyt oli kuin uitettu koira, tuumasi renki Pulkkiselle
katsellessaan isaentaensae laehtoeae.


Mutta herra ajoi tietae myoeten ja oli mielestaeaen onnettomin ihminen
maailmassa. Haen oli vihattu ja vainottu. Kaikki olivat liitossa haentae
vastaan. Kun yhdet alkavat haenen kanssaan kaeraejaetae kaeydae, niin muut
peraestae. Saa niitae aina syitae miehen paeaelle, kun niitae vain hakemaan
rupeaa. Ei niin hyvaeae miestae, jota ei syyhyn saa, kun kaeyttaeae juonia ja
advokaatteja...

Haen oli laskeutunut jaeaelle, jossa alkoi kaeydae kipakka tuuli, samalla
kuin piiskasi jaeiden sekaista lumiraentaeae alas taivaalta vasten kasvoja
ja korvanlehtiae. Sivulta paein kaevi tuuli ja jaeaehdytti ensin oikean
olkapaeaen ja koko kyljen, siitae tunki laepi vasempaan puoleen ja
vaehitellen koko ruumiiseen.

Raentae kasteli kauluksen ja valoi siitae maerkyyttae alas kaulalle ja
poveen. Vaerisytti ja puistatti, niinkuin olisi tahtonut karistaa
nivelet erilleen toisistaan.

Paha omatunto kaeytti hyvaekseen turvattoman makuista mielialaa ja alkoi
kumeasti kolkutella sieltae taeaeltae, niinkuin olisi sillan alta pyrkinyt
yloes tulemaan. Vaehitellen sai se siinae longistetuksi elaemaen muutamista
pahoista paikoista suurille raoille. Niistae irvisti hampaitaan moni
teko, joka oli kauan aikaa ollut piiloon painettuna ja viimein kokonaan
mielestae unohtunut. Tuskastuen yritti haen vaekisin kiristaeae raot kiinni,
mutta kuta enemmaen haen sitae koetti, sitae enemmaen repesivaet ne
toisistaan hajalleen. Silloin koetti haen olla huomaamatta eikae ollut
mitaeaen naekevinaeaen. Kyllae haen tiesi, ettae haentae joku tahtoi peloitella.
Vaan ei se haenestae sillae lailla liiaksi hyoetyisi!

Uhka ei kuitenkaan auttanut, eivaetkae pahat paikat ottaneet
sulkeutuakseen. Silloin sai arkuus vallan ja pani sielun vapisemaan
sitae mukaa kuin vilu tuli tuntuvammaksi ja kuta kipeaemmin jaeaerakeet
kasvoja ruoskivat. Ihan tuntuvin kourin kiristi mieltae se ajatus, ettae
kostaja on kimppuun kaeynyt ja ettae se se on kaikki naein laittanut. Se,
eikae muu mikaeaen, haenen silmaensae sokaisi ja pani haenet haukkumaan siellae
pitaejaentuvalla, antaakseen siten vihamiehille vallan. Se on viekas ja
taitava, kamppaa jalallaan ja kaataa silloin juuri, kun ei arvaa
vaehaeaekaeaen varoa.

Vaistomaisesti alkoi haenen mielensae siinae haparoida jotain asetta,
jolla voisi torjua kostajata luotaan ja jonka avulla saattaisi itseaeaen
puolustella. Kauan etsitti, ennenkuin loeytyi, mutta viimein johtui
mieleen kuitenkin semmoinen hyvae teko, joka aseeksi kelpasi. Ja
pitaemaellae piti haen edessaeaen ja kaeaenteli joka taholle ja riiputteli ja
heilutteli kuin linnun pelaettiae sitae, minkae oli saanut kaesiinsae. Vanha
kerjaelaeisvaimo se oli, haen oli sen kerran taellae samalla selaellae
ajaessaan tavannut ja ottanut paleltumasta rekeensae. Lapsensa kanssa
oli vaimo umpea tietae paarustellut ja siihen olisivat paleltuneet
kohta, ellei haen olisi heitae auttanut, rekensae peraeaen pannut ja
nahkasilla peittaenyt. Itse oli vielae kuskille istunut, vaikka oli kova
pakkanen ja kipakka viima. Sillae lailla oli kotiinsa ajanut, ja siellae
oli vaimo saanut syoedae ja sairastaa toista viikkoa, ja lapselle oli
vaelistae annettu vehnaestaekin niinkuin myoeskin vaimolle itselleen kahvia.
Eikae vaimo lapsineen ollut edes oman pitaejaen kerjaelaeisiae; jostakin oli
kaukaa Pohjanmaalta, ja haen tiesi kertoa kaikenlaista herran
kotipuolesta. Hyvae haen oli ollut hierojakin ja hieronut olikin herraa
ja koko talonvaekeae. Mutta hyvae tyoe pysyi hyvaenae tyoenae kuitenkin, sillae
olisi niitae hierojia ollut omassakin aluskunnassa.

Taetae muistellessa kohentui mieli, ja irvallaan olevat raot naeyttivaet
vetaeytyvaen kiinnemmaeksi. Samassa oli jaeaematkakin loppunut. Hevonen,
joka oli taehaen asti hiljaa umpiteitae kulkea kituuttanut, kiskaisi
yht'aekkiae reen nelissae rantatoermaelle, kello kilahti kiihkeaesti aisassa,
ja painavat ajatukset haihtuivat seurasta.

--Hevonen! huusi haen ja sujahdutti sitae suitsillaan parempaan vauhtiin.
Mitae hulluja haen taessae syntejaeaen hautoo! Ei haen ole sen pahempi kuin
muutkaan!

Ja kun herra laeheni kapteenin taloa ja ajaa karahutti pihaan, olivat
kaikki aeskeiset raot painuneet visusti toisiinsa, niin ettae omantunnon
paeaellys oli kuin hyvaesti kiinni juotettu silta. Ei rakoja naekynyt eikae
rakojen juotoksiakaan. Kaikki oli yhtae sileaeae levyae.




IV.


Kapteenin luo oli tullut vallesmanni vieraaksi vaehaeae ennen kuin
Hellmanni ajoi pihaan.

--Siinae susi, jossa ... tuossa haen nyt on! huudahtivat molemmat, kun
naekivaet Hellmannin kartanolle ajavan.

--Haen tulee sovinnoille ... me siis teemme, niinkuin taessae puhuttiin...
Siitae tulee hyvae juttu!

Se mahtoi olla jotain hauskaa, koska kumpainenkin salaperaeisesti nauroi
sisaeaenpaein.

--Tst! Haen on jo porstuassa! Pidae hyvae miini ... minae kuuntelen taeaeltae
koko ajan...

Parahiksi ehti vallesmanni pujahtaa toiseen huoneeseen, kun Hellmanni
astui sisaeaen.

Jotenkin rehevaesti haen tuli ovesta ja heitti hattunsa ja rukkasensa
tuolille.

--Hyvae paeivae! sanoi haen yhtae leveaesti kuin haenen tapansa oli.

Kapteeni oli kiireesti istuutunut poeytaensae aeaereen, sukaissut silmaelasit
nenaelleen ja oli nyt jotain lukevinaan. Haen naekyi kyllae vieraan tulon
kuulevan, mutta vasta jonkun aikaa viivyttyaeaen nosti haen paeaensae
katsellen tulijata lasien yli.

--Paeivaeae, vastasi haen kylmaesti ja hitaasti, samalla vaehaen kummastellen,
ja liikkumatta paikaltaan.

Herra oli aikonut asettautua niinkuin kaikki olisi ollut entisellaeaen,
mutta vastaanotto vei heti haeneltae sen varmuuden, jonka oli ollut
saamaisillaan. Koetti haen kuitenkin sitae yllaepitaeae mennen kaettae
antamaan. Vaikka isaennaen kaedenpuristus oli laimea, niin teki haen
sentaeaen vielae sen, ettae istuutui kaeskemaettae sohvaan. Arasti alkoivat
haenen silmaensae kuitenkin paelyae ympaeri huonetta, kattoon ja seinille,
kun ei kapteeni aloittanut puhelua. Taemae vain istui paikoillaan, paeae
poispaein kaeaennettynae peittaeaekseen nauruaan, jota oli vaikea pidaettaeae.

--Onko mitaeaen, jolla voin veljeae palvella? kysyi haen vihdoinkin hyvin
totisesti.

--Se nyt on se ikaevae juttu... Elae ole millaeskaeaen ... annetaan sen
olla ... mitaes me tyhjaestae kaeraejoeimaeaen, yhden pitaejaen miehet!

Ja haen koetti hymyillae ja teki kaedellaeaen halveksivan liikkeen koko
asialle.

--Se on hyvae, ettae veli myoentaeae sen ikaevaeksi asiaksi. Ikaevae se todella
onkin ... varsinkin meille.

--Niin on, elkaeae huoliko siitae sen enempaeae ... mitaes joutavata ...
sovitaan pois!

--Vai niin, vai olisi veli taipuvainen sovintooni Hm!--Vai olisi veli
taipuvainen sovintoon! Hm! Jahah! jahah! Se ilahuttaa minua.

--Niinpae niin, mitaes siitae kaeraejaetae kaeymaeaen semmoisesta ... se on niin
kovin pieni asia ... eikae siitae muuta hyoetyae ole, kuin ettae se vain
heraettaeae tarpeetonta juorua... Saahan se olla?--olkoon puhuttu!

Kapteeni istui yhae paeae poispaein kaeaennettynae, mutta vilkaisi kuitenkin
tuon tuostakin oven rakoon, jossa kiiluili vallesmannin toinen silmae.

--Hm! rykaeisi haen taas epaemaeaeraeisesti. Tietaeaekoe veli, millainen
edesvastuu tuollaisesta menosta on meidaen laissamme maeaeraetty?

--En minae tiedae, mutta ei suinkaan se ... ei kai se suurikaan... En
bagatelli...

--Se on sen mukaan, minkae nimen kukin millekin asialle antaa. Ehkae minae
saan luvan naeyttaeae asiata koskevan lainpykaelaen ... ole hyvae ja tule
lukemaan.

Kapteenilla oli jo lakikirja auki maeaeraetyltae kohdalta, ja haen asetti
sen poeydaen nurkalle. Hellmanni tuli poeydaen aeaereen seisomaan, mutta
pyysi kapteenia lukemaan...

--Minulla kun ei ole lasisilmiae, sanoi haen syyksi.

--"Keisarillinen asetus vaeaeraestae ilmiannosta ja _muusta
kunnianloukkauksesta_, annettu marraskuun tjuguseks paeivaenae
adertonhundra sekstiseks", luki kapteeni seuraten tekstiae sormellaan.

--"Sjette paragrafen: kukin, joka tarkoittaa alentaa toista haenen
kansallisessa arvossaan taikka _vaehentaeae luottamusta haeneen siinae
toimituksessa_ tai elinkeinossa, jota haen harjoittaa" ... sen sinae olet
juuri _tehnyt_...

--Niin, niin, no entae sitten...

--"joko puheella tai merkeillae tai kirjallisella esityksellae, jota haen
levittaeae tahi levityttaeae, vaeaeraesti syyttaeae haentae vissistae rikoksen
lajista tai semmoisesta teosta, joka voi haenelle saattaa toisen
ylenkatseen, rangaistakoon herjauksesta kuritushuoneella kahdesta
kuukaudesta kahteen vuoteen taikka vankeudella yhdestae kuukaudesta
yhteen vuoteen taikka sakoilla viidestaekymmenestae tuhanteen markkaan
saakka."

--Jahah! Hm! Vai niin. Vaan onko taemae taemaen aikuinen laki...?

--Se on vasta vahvistettu. Katso itse.

--Niin, niin ... niinpae naekyy olevan...

--Se on ankara pykaelae.

--Vaan eikoes siinae ole alin maeaerae viisikymmentae markkaa sakkoa?

--Se ei taessae tapauksessa voi tulla kysymykseenkaeaen. Istuvan oikeuden
herjaaminen on paeinvastoin katsottava ankarimman maeaeraeyksen mukaan...

--En minae usko sitae.

--Paeaettaekoeoen oikeus sen, jos et usko.

--On siinae "foermildrande omstaendigheter"... Minae en ollut oikein
selvae...

--Olit sinae selvae, sen huomasi jokainen, ennenkuin aloit haukkua.

--En minae ollut selvae ... minae kaevin ulkona sillae vaelillae...

--Omituista tosiaankin, ja minulle kun on kerrottu, ettet siellae muuta
tehnyt kuin aerjyit hevosellesi...

Hellmanni ei osannut mitaeaen siihen. Haen oli aeaeneti ja pureskeli
partaansa.

--Niin no, sovitaan se nyt sitten ... minkae taehden te ette saata
sopia...

--Kyllaehaen minae puolestani ... en pidae niin suurta vaeliae koko
asialla ... saatan sen minae sopia, vaan en tiedae, kuinka...

Hyvaen mielen hyraehdys paeaesi herran kurkkutorvesta, ja kiitellen
kapteenia tarttui haen haenen kaeteensae...

--Tack bror! Tack bror!

--Ei kiittaemistae! Minae puolestani, sanoin minae, vaan en tiedae, kuinka
muitten laita on. Vallesmannin on pahempikin. Haentae sinae loukkasit
enemmaen kuin ketaeaen muuta.

Herra luuli jo pihdistae paeaesseensae ja nyt se kiristi haentae entistae
kovemmin.

--Parasta on sentaehden, jatkoi kapteeni, ettae ajat nyt heti kohta haenen
puheilleen ja koetat pyytaeae haentae sovintoon...

--Minae laehden, minae laehden heti paikalla ajamaan ... ehkae haen
suostuu ... mitae luulet? Etkoe luule, ettae haen suostuu?

--Saattaapa suostua...

--Eikoe haen ole mitaeaen sanonut?

--En minae ole haentae tavannut sitten viimeisen...

--No, mitae haen silloin? Oliko haen vihainen?

--Kyllae haen silloin oli julman vihainen...

--Vihainen se on ... se on vihainen ja sydaemikkoe. Mutta eikoehaen tuo
kuitenkin rupeisi sopimaan? Etkoe luule, ettae haen rupeisi?

--Sitae ei voi tietaeae.

--Minae ehkae laehden haenen luokseen ajamaan ... mitae arvelet,
menenkoehaen?'

--En tiedae, kuinkahan olisi parasta.

--Kyllae minae laehden sinne heti paikalla. En kaey kotonanikaan ... ajan
ohitse sinne suoraan. Sinae olet, veli, hyvae mies. En minae toista
semmoista miestae tunne ... en totta tosiaan minae tunne.--Hyvaesti nyt!
Kaey, hyvae veli, minunkin talossani... Sinae niin harvoin meillae kaeyt,
vaikka me ollaan yhden pitaejaen miehiae... Vaan hyvaesti nyt!

--Minnekae sinulla on semmoinen kiire ... istu nyt ja polttele!

--Ei, ei, kyllae minae polttaisin ... kiitoksia paljon ... mutta en minae
nyt taellae kertaa ... minun pitaeae joutua sen vallesmannin luo...

--Eihaen tuo nyt niin jaeniksen selaessae liene...

--Jos ennaettaeae laehteae pitaejaelle tai niin poispaein ... niin ettae kyllae
minun taeytyy ... anna nyt anteeksi...

--No, hyvaesti sitten...

--Hyvaesti, veli, sano vaimollesi terveisiae ja kaey talossa...

Notkeana ja haetikoeiden laehti herra ulos, ja samassa tuli vallesmanni
piilostaan. Yhdessae katsoivat he kapteenin kanssa ikkunasta, kuinka
Hellmanni paeaesti hevosensa irti tikapuista ja laehti kiireesti
raentaesateeseen ajamaan.

Tuskin oli tulta viritetty, kun Hellmanni iltahaemaerissae ajaa uudelleen
kapteenin pihaan...

Kapteeni ja vallesmanni istuivat totilasin aeaeressae, kun kompuroimista
ja lukon haparoimista kuului porstuasta. Viimein tyoentaeytyi sieltae
kulmakarvojaan myoeten lumeen tahrattu mies.

--Hyv' iltaa, sanoi Hellmanni arasti.

--Hyvaeae iltaa, hyvaeae iltaa, vastasivat toiset ystaevaellisesti. Veli on
hyvae ja kaeypi istumaan.

Epaeilevaesti mulkoillen vuoroin kumpaankin ja maerkaeae partaansa
sormillaan kampaillen istui Hellmanni tuolille sohvan viereen. Isaentae
tarjosi tupakkaa ja totia, mutta haen ei kumpaakaan ottanut. Sitten
jatkoivat kapteeni ja haenen vieraansa verkkaista keskusteluaan hyvistae
ja huonoista saeistae, lumipyryistae ja pakkasista, koettaen Hellmanniakin
siihen vetaeae. Haenen taeytyi siihen silloin taelloein ottaa osaa, saamatta
omaa asiaansa esille. Vihdoin meni kapteeni pois huoneesta totivettae
noutamaan ja silloin kaeaentyi Hellmanni vallesmannin puoleen.

--Minae kaevin siellae teillae sen asian taehden ... kyllae kai se on
kapteeni puhunut?

--Ei, mikae asia se on?

--Se on tuo, joka tapahtui siellae pitaejaentuvalla ... silloin ...
kyllaehaen sinae sen muistat...

Vallesmanni polttaa tupsutteli piippuaan koko ajan.

--Sekoe?--Vai niin ... mitaes siitae?

--Minae kun olen saanut manuun sen taehden ... vaan ei anneta sen mennae
oikeuden eteen...

--Mitae varten ei? Siellaehaen se ehkae parhaiten riita ratkeaa...

--Ei, ei anneta mennae ... sovitaan pois hyvinae miehinae...

Yhae polttaa tuhutteli vallesmanni piippuaan eikae puhunut siihen mitaeaen,
niin ettae Hellmanni oli pakotettu vielae lisaeaemaeaen:

--Ja kyllae minae maksan sopiaisiakin, jos niitae...

--Hm!--Ei se ole sillae hyvae ... sinae haukuit minua pahasti, sinae sanoit
minua roistoksi, juomariksi, huorintekijaeksi...

--En minae huorintekijaeksi sanonut...

--Etkoe sanonut? vihastui jo vallesmanni, teetkoe tyhjaeksi, ettet
sanonut? Kaikeksi siksi sinae haukuit ja vielae paljoa pahemmaksikin ...
sinae syljit silmillenikin minua, ruunun virkamiestae, istuvan oikeuden
edessae...

--Enhaen minae muuta kuin pudotin pikanellin lattialle ... naeinikaeaen...

--Vai pudotit? Noin vaeaensit poskestasi etusormella ja laehetit minua
kohti ... onneksi meni se kuitenkin seinaeaen eikae sattunut, mutta sitae
ei oteta lukuun, ettei se sattunut, kunhan kerran tarkoitit. Yrityskin
rangaistaan rikoslain mukaan--murhanyritys. Se sinun pitaeisi tietaeae,
etten minae siedae, etten minae siedae julkista pilkkaa tehtaevaen
jaerjestyksen ja yleisen turvallisuuden yllaepitaejaestae ja valvojasta!
Tiedaetkoe sinae, mikae edesvastuu on semmoisesta?

--Kyllae minae sen tiedaen ... suuri siitae on edesvastuu ... mutta se kun
tapahtui minulta kiivaudessa enkae minae tiedae, mitae minae kiivaudessani
teen...

--Se ei minua liikuta! Ratkaiskoon oikeus asian... Vallesmanni oli
todellakin kiivastunut tapausta muistellessaan, ja vihaisesti kaeveli
haen kahakaeteen lattiata pitkin. Hellmanni kaeveli haenen peraessaeaen ja
puhui aina kaeaenteen kohdalla.

--Elae, hyvae veli, anna mennae sen oikeuteen ... peruuta pois, veli
kulta, manuu ... minae maksan sopiaiset ... peruuta, hyvae veli ... johan
lupasi kapteenikin sopia ... eikoes luvannut?

--Lupasinhan minae, sanoi kapteeni asettaessaan vesikannua poeydaelle.

--Minkae taehden sinae et sitten saata ... anna, hyvae veli, se
anteeksi ... elae saata minua onnettomuuteen ... kyllae minae maksan,
minkae tahdot...

--Maksatko niin paljon kuin minae tahdon?

--Niin, niin, kohtuuden mukaan...

--Kyllae sinun kohtuutesi tiedetaeaen ... et sinae ilman kaeraejiae maksa
penniaekaeaen!

--Minae maksan ... minae maksan heti paikalla! Paljonko tahdot?

--Mutta muuten niin ei maksu ole suinkaan paeaeasia, sanoi kapteeni.--
Paeaeasia on anteeksipyyntoe...

--Johan minae olen teiltae pyytaenyt, ja pyydaen minae vielae uudelleen...

--Meiltae? Mitae se auttaa, jos sinae meiltae pyytaeisit vaikka ikaesi
anteeksi, kun siinae on kuitenkin koko lautakunta sovitettavana?

--Lautakunta?

--Niin juuri, lautakunta! Kaikkiahan sinun haukkumisesi koski, ja
jokainen heistae on pyytaenyt minua asianajajakseen...

--Voipa sitten sentaeaen! Voipa, voipa sitten sentaeaen! Kyllaehaen minae nyt
hukassa olen, ikuisessa hukassa ja onnettomuudessa ... voipa, voipa
sentaeaen!

Kun vallesmanni oli aikansa nauttinut toisen valituksista ja
voivotuksista, sanoi haen:

--No, jos minae hyvaessae tahdossani koettaisin auttaa sinua. Mutta
muista, ettae hyvaessae tahdossani, sillae et sinae sitae ole ansainnut.

--Voi, auta, hyvae veli... elae sorra...

--Etkoe _sinae_ ole ketaeaen sortanut?

--En minae ole...

--Etkoe nylje ja nahkaa esimerkiksi moekkilaeisiaesi...?

--Kuule, Rothberg, huomautti kapteeni vaeliin, mitae se meihin kuuluu,
kuinka haen on moekkilaeistensae kanssa ... se on heidaen oma asiansa...

--No, niin on, niin on... Mutta niinkuin sanoin, niin saatan minae
koettaa, vaikken tiedae, kuinka kaey. Vaan jos suinkin voin, niin koetan
paeaestaeae sinut pulasta.

--Koeta, hyvae veli, koeta ... puhu lautamiesten kanssa ja houkuttele ne
sopimaan.--Eikoes niistae ole muutamat sinulle velkaakin?

--Ei taessae pakkokeinoja kaeytetae!

--No ei, no ei, ei pakkokeinoja...

--Ainoa, jonka luulen auttavan, on julkinen anteeksipyyntoe.

--Niin, niin...

--Sitae ainakin minae vaadin omasta puolestani ja samaa luulen
kapteeninkin vaativan...

--Vaadin, sanoi kapteeni nenae lasin sisaessae, totia ryypaetessaeaen.

--Ja samaa vaatii jokainen lautamieskin.

--Niin, niin...

--Sanalla sanoen: sinun taeytyy siis julkisen seuran laesnaeollessa pyytaeae
anteeksi kaikilta meiltae, joita olet toerkeaesti loukannut.

--Niin, niin, kyllae minae, kyllae minae sen teen ... milloinkas minae?

--Parasta on, jos jaetaet asian kokonaan minun huolekseni, muuten
se ei...

--Sinun huoleksesi ... toki kaiketikin...

--Taemae asia tulisi olemaan oikeuden edessae ensi maanantaina ... sen
edellisenae iltana voit sinae tulla kaeraejaekartanon saliin, jonne minae
kutsun asianomaiset ynnae vieraiden miesten kanssa...

--Elae kutsu vieraita miehiae...

--Se on sinun hyoedyksesi, ja muuten asian laillisuus sen vaatii.

--Elae kutsu kuitenkaan kovin monta ... pari kolme...

--Se on minun asiani!

--Niin, niin...

--Ja sen sijaan, ettae sinae kullekin maksat eri sopiaisrahat, koetan
minae houkutella heitae tyytymaeaen siihen, ettae vietetaeaen taetae iltaa
asianomaisen kustannuksella vaehaen hauskasti...

--Niin, mitenkae tuota--?

--Niin, ettae minae hankin jonkun, joka laittaa illalliset, sopivat
ruokalajit ja sitae paitsi juomia tarpeen mukaan...

--Niin, niin...

--Suostutko siis siihen?

--Niin tuota ... vai niin... Ei kai se?... kuinka se...? Minae en ole
niissae semmoisissa ollut, mutta tulisiko ne, niinkuin sanotaan, kestit?

--Kestitkoe? Se on sitae myoeten, miten tahtoo nimittaeae ... no, jaa,
kestit! Entae sitten?

--Ei mitaeaen, ei mitaeaen... Ei sitae edeltaepaein taida tietaeae, kuinka
kalliiksi ne...?

--Sitae minae en tiedae, mutta jos saeaelit muutamia kymmeniae markkoja, niin
ann' mennae kaeraejiin ... sama meille on!

--Ei, enhaen minae siitae puhukaan, etten minae ... ilmanhan minae
vain ... kyllaehaen se sopii niin... Joo... Hm!

Asia oli siis paeaetetty, ja vaehaen aikaa vaiti oltua alettiin puhua
muusta. Hellmannilta se ei kuitenkaan sujunut. Haen oli kovin
hajamielinen ja sammutti vaehaen vaeliae piippunsa, jonka kapteeni oli
pakottanut haenet sytyttaemaeaen. Vaehaen aikaa istuttuaan haen nousikin,
heitti hyvaestinsae ja laehti ulos.

Mutta porstuassa kaeaentyi haen takaisin ja pyysi ovelta vallesmannia
tulemaan, sillae haenellae olisi vielae vaehaen sanomista...

--Tuota ... sitae minae ... niin ettae ... ettei niihin kesteihin, kun ne
tulee, ettei menisi puhdasta rahaa liian paljon ... minulla on ollut
tiukka rahasta nykyaeaen ... niin saisi sanoa kievarin emaennaelle, ettae
tulisi meiltae hakemaan lihaa ja kalaa ja maitoa ja saisi meiltae
ruuanlaittajankin, joka on pitoja ennenkin laittanut ... vaikkei kai
naemae pidot tulekaan ... niin, niin...

--Kuule, veli, sanoi vallesmanni, ehkae me jaetaemme ne asiat kievarin
emaennaen huoleksi ... jos et raski naein, niin mennaeaen sitten kaeraejiin,
niin sillaehaen naeistae paeaeset...

--Ei, ei millaeaen lailla ... en minae ... hyvaesti vain...

--Skal da pa den saken! sanoi kapteeni, kun Hellmanni oli mennyt.

--Skal! vastasi vallesmanni.


Mutta epaemaeaeraeisissae tuumissa ajoi herra yoetae myoeten kotiinsa paein. Tie
oli ummessa ja kulku hidasta. Alkutaipaleesta kiirehti haen hevostaan,
ja kun se ei auttanut, kiivastui haen ja loei ruoskalla. Hevonen pukkasi
muutaman laukan, mutta luhnahti kohta takaisin kaevelyyn syvissae
nietoksissa. Niin ettae herran taeytyi tyytyae kaeymaekyytiin.

Kahdenlaiset ajatukset haentae vuorotellen kiusasivat kahdella asialla.
Se ensiksikin puri ja jaeyti kauheasti mieltae, ettae haen oli ollut
toisten pilkanteon alaisena ja ettae yhae vielae mahtoi tulla olemaan. Ja
sitten huolestutti toiseksi se, mitae kestit tulevat maksamaan. Nehaen
saattavat nousta niin korkealle, kuin toiset tahtovat. Onhan niillae
valta maeaeraetae ruuat ja juomat ja kutsua vieraat. Haen koetti laskea
yksikseen, ketae he voisivat kutsua, mutta ei haen tohtinut niin suurta
summaa paeaehaen asti ajatellakaan, kuin siihen haenen mielestaeaen
tarvittiin. Yht'aekkiae iski haenen mieleensae Oulun kauppaneuvoksen kestit
samppanjoineen ja jaelkiruokineen... Mutta ei nuo tuollaisia kuitenkaan?
Ei nuo niin julki jumalattomia lie? Mutta mikae ne tietaeae? Onhan niillae
valta vaikka mihin ... ja niillae on vanhaa vihaa...

Loppumatkan haen miltei vaikeroi itsekseen tuosta pelosta. Ja kun
viimeinkin tuli kotiinsa, kaeyttaeytyi haen kuin sairas. Yhki ja puhui
surkealla aeaenellae, otsa rypyssae. Rouvan piti auttaa turkit ja muut
vaatteet paeaeltae pois ja vetaeae paeaellyskengaet jalasta.

--Mikae sinun on? Mihinkae kohtaan sinuun koskee? koetti rouva kysellae,
mutta herra ei vastausta antanut.--Koskeeko paeaehaen? Vai ehkae olet
vilustunut? Jos minae kaeskisin keittaeae teetae?

--Ei tarvitse...

--Hierominen sinulle ehkae hyvaeae tekisi... se on varmaankin se sinun
vanha kaulatautisi, annatko minae koetan...

--Mitae helvettiae sinae hommaat siinae ... anna minun olla rauhassa...!

Vihoissaan repaeisi herra turkin takaisin hartioilleen, ryntaesi paukkuen
ulos ovesta ja riensi omaan kamariinsa. Aekaeisesti sulki haen oven,
kaeaeriytyi turkkiinsa ja heittaeytyi sohvalleen maata.




V.


Oli yleinen riemu pitaejaen herroissa, kun tuli kuuluksi, ettae Hellmanni
oli pakotettu pitaemaeaen kestit, joihin vallesmanni sai kutsua vieraat.
Jokaisella oli jotain aekaeae hovin herraa kohtaan, jos ei muusta, niin
siitae, ettae haen oli rikas, ja nyt nautittiin siitae herkusta, missae vain
kaksi miestae yhteen sattui. Ja joka talossa, mihin vallesmanni
uutisensa kuletti, hykerrettiin kaesiae hyvaestae mielestae, ja sekae
tullessaan ettae laehtiessaeaen sanoi vallesmanni samat sanansa:

--De' ... de' froejdar mej aenda intill lilltan, den haer historien...
[Taemae ilahduttaa minua pikkuvarvastani myoeten, taemae juttu...]

--Se on oikein sille! kaevipaes kerran satimeen sekin kettu! lisaesivaet
aina toiset.

Vallesmanni oli kutsunut kaikki tuttavansa "vieraiksimiehiksi" pitoihin
ja muut asianomaiset olivat tehneet samoin. Niin ettae kun kaeraejien oli
alkaminen juuri samaan aikaan, kaikki kirjurit, asianajajat, tuomarin
apulaiset, lautamiehet, siltavoudit ja muut siihen aikaan koossa olevat
henkiloet kieltaeaen lipoen valmistuivat iloista iltaa viettaemaeaen
Hellmannin herran kustannuksella. Paitsi heitae oli tuomari, tohtori,
apteekkari ja puolikymmentae maakauppiasta myoeskin pyydetty samaan
tilaisuuteen saapumaan.

Kirkonkylae oli kuin pieni kauppala, jossa muun muassa oli kestikievari
ja sen yhteydessae ravintola. Taemaen suuri sali, jota myoeskin
kaeraejaehuoneena kaeytettiin, oli taetae iltaa varten muutettu kestituvaksi.
Oikeuden poeytae oli siirretty seinaemaelle ja tuomarin istuin samaten.
Raamattu ja lakikirja oli nostettu yloes poelyisen kirjakaapin
korkeimmalle hyllylle. Sen sijaan oli kannettu keskelle lattiaa
valkeilla liinoilla katettu tuvan suuri leipomapoeytae, jonka aeaeressae
piti ensin sopiaismaljat juotaman ja sitten illallinen syoetaemaen. Pitkin
seiniae oli aseteltu pienempiae poeytiae, joiden paeaelle totineuvot
kannettiin ynnae paperossipuntit ja tuhka-astiat. Kaikki piti olla kuin
kesteissae konsanaan, ja vallesmanni ei ollutkaan kaeskenyt laittaa
illallista, vaan tilannut "_supeen_".

Kestikievarin emaentae jaerjesteli piikansa avulla maljalaseja pitkin
poeydaen reunaa, ja isaentae, samalla myoeskin maakauppias, kantoi
puodistaan paperosseja pienille poeydille ja kaateli pullosta konjakkia
karahveihin.

--Haetko illalliseksi hummeria kellarista? kysyi isaentae.

--Haenhan minae ... ei siitae muuten kuitenkaan naey erilleen paeaesevaen ...
antaa Hellmannin kerran maksaa meillekin...

--Joutaa maksaa... Oulusta tuo aina tuopikin kaikki tavaransa,
suolansakin ... mutta jaeaepaes kerran jokunen rikkautta meidaenkin
puotiin.

--Kyllae se on koko roisto se Hellmanni...

--Hyvae on sekin, puuttui piika puheeseen, hyvae on, mutta ei ole
parempia muutkaan...

--Mitkaes?

--Nuopa herratkaan, vallesmannit ja ne, kun suotta taemmoeiset
maksatetaan.

--Olikos sen pakko haukkua?

--Ei haukku haavaa tee. Ja hyvin ne sen ansaitsee. Jos minae olin
haukkumassa, niin haukuin vielae enemmaen.

--Panenko monta punttia naeille poeydille kullekin ... kaksiko?

--Pane kolme neljae ... kuta enemmaen panee, sitae enemmaen menee ... jos
on vara ottaa, niin ottavat aina uuden ja heittaevaet entisen puoleksi
poltettuna pois...

--No, johan minae olen monta kertaa sanonut, ettae sinae olet vaelistae
viisaampi kuin minae ... ei ole monella niin viisasta eukkoa kuin
minulla.

Lihava emaentae nykaeisi kylkeen piikaansa, iski haenelle silmaeae ja suhahti
pilkallisesti:

--Puhuu, niinkuin haen se muka taessae kuitenkin ... pyh!

Emaennaenhaen olikin puoti ja kaikki, ja haenellae oli valta talossaan.
Puotipojan oli haen toiseksi miehekseen ottanut ja yhae haen itse hallitsi
ja vallitsi.

Mutta noin seitsemaettae kaeydessae illalla alkoi ajaa vieraita pihaan.
Vallesmanni tuli ensiksi niinkuin isaentae ainakin ja vastaanotti toiset.
Tultuaan komensi haen lyhdyn porstuaan, kaeski asettaa lisaeae kynttiloeitae
poeydille ja ikkunoille, jotta osaisivat vieraat kohti tulla ja ettae
naekyisi maantiellekin, ettae taeaellae on pidot niinkuin haeaet mitkaekin.
Mitaes tyhjaestae saeaestaemisestae! Ei ole koeyhae maksamassa!

--Kaeykaeae vieraat peremmae ... astukaa vain sisaeaen ... ja heti pieni
konjakkari kylmaestae tultua ... tuokaa sokeria ja kylmaeae vettae!...
Kippis!--Taeaell' on tupakkaa, sikareja ja paperosseja, kumpaa vain
haluttaa ... olkaa hyvaet! kehoitteli vallesmanni tulevia ja vei
vieraansa peraelle.

Tohtori tuli, toi suuren mahan mukanaan. Tuli tuomari ja pani nenaensae
torvena soimaan. Apteekkari hiipimaellae niinikaeaen saapui, hatustaan
huolissaan, minnekae sen panisi, ja kun sai sille sijan ikkunalla
kukkien takana, ryhtyi heti partaansa ja kauan sitae kampaili liivin
taskussa saeilytettaevaellae kammallaan ... sen tehtyaeaen vasta paperossin
sytytti ja yhtyi muiden seuraan. Kapteeni loeydyttaeytyi haenkin suuressa
sudennahkaturkissa, josta selvittyaeaen astui peremmaelle huonetta
siistissae takissa, parta huolellisesti ajettuna, jaelellae vain
saeaennoelliset viikset, ja kaedessae oma piippu. Sitae mukaa sitten muut
kaikki, niin lautamiehet kuin kirjurit, asianajajat, tuomarin sihteerit
ja muutamia pitaejaen rikkaimpia isaentiae.

Vallesmanni kehoitteli yhae istumaan ja polttamaan.

--Istukaa ja polttakaa ja olkaa niinkuin kotonanne! sanoi haen
sanomistaan ja lisaesi erikseen kuiskaamalla jokaisen korvaan,
viekkaasti hymyillen:

--Ei ole _kunniavieras_ vielae tullut, mutta ei se mitaeaen ... saatetaan
taessae siltae alkaa.

--Kunniavieras! purskahtivat kaikki nauramaan, nauroivat ensin
vallesmannin kanssa ja sitten keskenaeaen, menivaet hiukan kumariinsa,
oikaisiivat siitae vaehaen ajan paeaestae suoriksi jaelleen ja
housunkaulustaan kohottivat.

Kapteeni kulki vallesmannin jaelestae ja pisti paeaensae jokaiseen piiriin,
joka oli "kunniavieraasta" syntynyt:

--Se oli saakelin hyvae keksintoe ... eikoe totta?

--Taemae olis yks mainio stoffi yhteen komediaan, sanoi tohtori, joka
tunsi naeytelmaetaidetta.--Se olis mainio effekti, jos kuka olis, joka
osais sitae kompponeerata.

--Voi sun peeveli, kun se olis hyvae! No kerrassa mainio! Mutta kuinka
haen taehaen suostui?

--Taeytyi, taeytyi ... taemae on oikeastaan minun keksintoeni, heh, heh,
heh! Meillae oli ennen minun luutnanttina ollessani samanlainen juttu
eraeaen toverin kanssa, joka oli ollut naeinikaeaen tyhmae ... (ja sitten haen
sen tarinan laveasti kertoi) ... ja eikoe totta, eikoe taemae ollut paras
keino rangaista?

--Se oli kerrassa paras ... ja naein taehaen iloon paeaestiin osallisiksi
syrjaeisetkin...

--Ettekoe ole kuulleet, kuinka me haentae karkuuteltiin edestakaisin...?

--Lumisateessa ja pyryssae ... niin! Rothberg siitae jo puhui... Mutta ei
sitae olisi uskottu, ettae Hellmanni niin antaisi itseaeaen...

--Taeytyi, taeytyi ... heh, heh, heh! Ei auttanut, kun vaestinki peloitti
... heh, heh, heh!

--Mitae hiiden vaestinkiae siitae semmoisesta...?

--Tst! Juu, juu! niin on laki, mutta siitae asiasta ei saa puhua ennen
kuin huomenna ... suu kiinni taenae iltana ... heh, heh, heh!

Kaikki nauroivat, sillae asia oli nyt kaikkien mielestae kahta
sukkelampi, ja kapteenin ja vallesmannin temppu oli yleisenae
puheenaineena joka ryhmaessae.

Mutta Hellmannin viipyminen alkoi kaeydae vallesmannille pitkaeksi, ja
sentaehden haen kaevi keittioessae komentamassa totiveden sisaeaen.

--Koskei naey kunniavierasta tulevaksi ... ja mehaen taessae isaentiae ...
sanoi haen ja rupesi panemaan sokeria lasiin, mutta silloin tuli
kievarin renki sisaeaen ja ilmoitti haenelle, ettae hovin herra kutsui ulos
puheilleen...

--Minkae taehden se ei tule huoneeseen?

--Siellae se reessaeaen istuu ja laittoi teitae hakemaan.

--Mitae hittoja se...? murahti vallesmanni, mutta meni kuitenkin ulos.
Muutamia kirjureja hyppaesi heti haenen jaelestaeaen oven raosta katsomaan.

--Siellaekoe se reessaeaen vielae istuu? kysyivaet heiltae toiset.

--Jo nousee yloes...

--Mitae varten se ei tule sisaeaen?

--Ei tahdo tulla taeaeltae kautta ... sanoo kernaammin menevaensae
puotikamariin ensin ... olkaapas hiljaa, kun ei kuule mitaeaen... "Onko
siellae paljon vieraita?" kysyy. Ei sano vallesmanni olevan paljon...
"Kenenkaes ne on naemae kaikki hevoset?"... Aehaeh, aelysipaes!--Tst!--
Vallesmanni sanoi, ettae mitae sinae hevosista... Ai, saakeli!

Oven raosta katsojat hyppaesivaet kiireesti syrjaeaen, sillae samassa avasi
vallesmanni sen ja tyoenti Hellmannin hartioista huoneeseen. Kaikki
salissa olijat nousivat seisoalleen ja ne, jotka kaevelivaet,
seisahtuivat ja kumarsivat tulijalle. Taemae itse vastasi tervehdykseen
ensin haemillaeaen olevan rykaeisyllae ja sitten parilla katkonaisella
kumarruksella.

Vallesmanni kehoitti vastatullutta heittaemaeaen pois paeaeltaeaen, ja muuan
kirjureista tuli ottamaan turkkia vastaan. Sitten tuli kapteeni
kaettelemaeaen, ja vallesmannin kanssa veivaet he vieraansa poeydaen sivu
kunniaa tekevaen miesjoukon ohitse peremmaelle huonetta. Sinne saapuivat
kaikki muutkin kaettelemaeaen ja kuulumisia kyselemaeaen ja haastattamaan.
Hellmanni ei osannut muuta kuin aenkyttaeae: "hyvae paeivae ... terve!
paeivae ... hm ... tuota ... ei tuota ... hm ... hm!" ja kun oli paeaessyt
enimmistae erilleen, pyysi haen vallesmannia kanssansa syrjaehuoneeseen.

--Joko minun nyt kohta pitaeae...?

--Kyllae, kunhan booli valmistuu...

--Tuleeko booli...?

--Totta kai! kuinkas muuten?

--Niin, niin...

--Kaey sinae saliin, niin minae menen kiirehtimaeaen boolia...

--Kuule, elaehaen mene ... niin, sitae minae, ettae etkoe sinae ottaisi sitae
tehdaeksesi minun nimessaeni...

--Niinkoe anteeksipyyntoeae?

--Niin ... samahan se olisi, jos sinaekin ... minae en oikein...

--Miksei, voinhan sen tehdae, kun itse olet salissa laesnae ... kaey nyt
sinne vain ja pane tupakka ja prykaeae lasi itsellesi...

--Kyllae minae taidan taeaellae odottaa siksi, kun...

--Tee tahtosi ... mutta kun kuulet minun boolin laitaan kilistaevaen,
niin tule silloin sisaeaen.

--Joo, joo...

Vallesmanni jaetti Hellmannin puotikamariin ja kiiruhti itse saliin ja
sieltae viereiseen huoneeseen, jossa isaentae ja apteekkari valmistelivat
boolia. Vaehitellen kokoontui sinne heidaen ympaerilleen joukko uteliaita
lautamiehiae ja muita talonpoikia, jotka eivaet olleet taetae kummaa ennen
naehneet.

--Se on sitae keittoaan se, sanoi muuan.

--Eikoeoen ois yhtae hyvae syyvvae sokerit sinnaeaen ja juuvva viinit ja
konjakit loatunaan!

--Naein taestae hyvae tulee.

--Sisoh! Jo riittaeae konjakki! Nyt pari pulloa viiniae vielae, neuvoi
apteekkari.

--Pane kerrassa neljae ja yksi pullo konjakkia vielae! kehoitti
vallesmanni.

--Tulee liian vaekevaetae...

--Ja kalliimpaa...

--Ei haittaa kumpikaan! Paremmin tehoo, ja kalleudesta ei puhettakaan!
Vai taessae sokerivettae juomaan ... e-ohoh!

--Jokohan lie tuossa paljonnii eestae tavaroo?

--Elae sinae sitae kysy, vaan maista!

--Antakeepas mullennii maistoo ... kyllaepae on hyvvee.

--Ei hyvaeae hetikaeaen! Tuo pari pulloa samppanjaa!

--Elae hitossa!

--Mitae sinae ... ainahan niin ruukataan paremmissa booleissa.

Kaikki nauroivat viekkaasti ja iskivaet silmaeae toisilleen.

Boolia haemmennettiin ja yhae lisaettiin siihen makua, kunnes vallesmanni
ja apteekkari sopivat siitae, ettae kyllae se nyt vaelttaeae, vaikka ehkae
olisi sentaeaen vielae saanut panna jonkun pullon viiniae.

--Hyvae on!... Ja sitten kannettiin booli saliin ja mentiin kaikki
peraestae.

Sill'aikaa istui Hellmanni puotikamarissa ja kuuli seinaen takaa
hopeakauhan saeaennoellisen kalkkeen boolin laitaan, samalla kuin toisen
seinaen laepi tunki keittioestae melu ja ruokain haju. Lukematon joukko
kirouksia ja kiukkuisia sanoja myllerteli mielessae, mutta ei paeaestetty
tulemaan.

Haen istuutui levottomasti tuolille, nousi yloes ja kulki puolilattiaan,
seisahtui, kuulosti ja palasi taas takaisin istumaan.

Yht'aekkiae kuului heleae kalina salista, ja herra meni sisaeaen.

Vallesmanni seisoi jo lasi kaedessae ja isaentae taeytteli maitokannusta
viimeisiae alapaeaessae poeytaeae. Kaikki muutkin olivat kohonneet istumasta
ja loivat katseensa Hellmanniin, joka seisoi kamarin ovella pihtipuolta
vasten.

Vallesmanni kalautti vielae kerran boolin laitaan ja aloitti puheensa.

--Hyvaet herrat! Hm! Niin, no, me nyt tiedaemme kaikki, mitae varten taenne
on tultu yhteen ... niin, ettei niistae puhettakaan. Joka vanhoja
muistelee, sitae tikulla silmaeaen ... vai mitae?

--Niin, niin! huudettiin joka taholta.

--Se on erehdyksestae tapahtunut ja kellekaepae ei erehdystae tapahtuisi.
Ihminen on heikko! Mutta taemaen asianomaisen puolesta tahdon minae vain
pyytaeae, ettae vanhat vihat unohdettaisiin ja oltaisiin ystaeviae ja
annetaan siis sen asian jaeaedae silleen ... vai mitae?

--Annetaan, annetaan! Hellmanni on hyvae mies!

--Niinpae maljasi sitten ... elaekoeoen Hellman!

--Elaekoeoen, elaekoeoen!

Puhe ei ollut sen pitempi ja vielae huutaessaan hyoekkaesivaet kaikki
kilvan lasien kimppuun. Joille ei niitae riittaenyt, hakivat kahvikuppeja
keittioestae ja taeyttivaet ne boolilla. Vallesmanni antoi lasin
Hellmannille, kilisti haenen kanssaan ja antoi kaetensae ja kaikki muut,
niin vieraatmiehet kuin asianomaisetkin, tekivaet samoin: ensin tohtori,
sitten apteekkari, tuomari j.n.e. arvon mukaisessa jaerjestyksessae. Kun
kaikki olivat saaneet tehtaevaensae tehdyksi, tulivat sitten vallesmanni
ja kapteeni ja ottivat Hellmannin kaesipuolesta ja veivaet sohvaan
istumaan. Sohvan edessae olevalle poeydaelle kannettiin boolilla taeytetty
maitokannu ja sen ympaerille kokoontui kehae herroja ja joitakuita
lautamiehiae, sill'aikaa kuin toiset hoitivat itseaeaen toisaalla salissa,
juoden ja tupakoiden ahkerasti.

Hellmanni ei kuitenkaan oikein osannut taestae kunniasta vaelittaeae.
Vallesmanni oli melkein panemalla pannut haenelle sikarin suuhun, ja
sitae Hellmanni siinae koempeloesti poltteli, istuen vaehaen haemillaeaen,
kovaksi kiilloitettu kaulus kankeasti kaulassa ja partaveitsen jaelkiae
vasta ajetuissa poskissa. Kaesi hiukan vapisi pidellessae ja sytytellessae
sikaria, joka aina vaehaen vaeliae sammui.

--Taess' on tulta, puhui vallesmanni, ei sinun pidae, Hellmanni, olla
millaeskaeaen koko asiasta enaeae ... oltiin me silloin vaehaen vihaisia,
mutta joka vanhoja muistelee, sitae tikulla silmaeaen ... ei niistae
puhettakaan ... terve!

--Niin, terve, veli, sanoi kapteenikin, istui tyytyvaeisenae silmaet vaehaen
sirrallaan, oma piippu hampaissa ja totilasi edessaeaen, sillae haen ei
vaelittaenyt boolista.--Oletko sinae milloinka kotonasi, minae olen aikonut
tulla sinun varsaasi katsomaan ... se kuuluu olevan mainion komea...

--Onhan se naekoehevonen...

--Taellae ne parhaat hevoset on koko pitaejaessae!

--Naeinhaen taemae parhaiten saatiin reilatuksi paha asia, puhui taas
vallesmanni, naein se sysaeytyi syrjaeaen ihan itsestaeaen, eikae ole kellaeaen
sanomista sanaakaan ... minulla ei ainakaan ole aekaeae ollenkaan...

--Eikae ole meillae muillakaan...

--Ja jos kuka sanoo, ettei Hellmanni ole hyvae mies, niin saa minun
kanssani tekemistae!--Kuule, mitenkae se on sen Antin ryoestoe ... onko
sillae kiire?

--Kiireenlainen sillae olisi...

--Hyvae, minae kuulutan sinne huutokaupan huomenna kirkossa jo ensi
viikoksi ja heti kohta saat rahat kaeteesi. Ne on semmoisia junkkareja
ne moekkilaeiset.

--No, ne on niitae pahimpia junkkareja, innostui puhumaan muuan isaentae,
niiden kanssa pulassa on ... ei ne maksa velkojaan, joita vuoden
pitkaeaen tekevaet, eikae ne suorita arentiaan oikealla ajalla, ei ne hoida
peltojaan eikae raivaa niittyjaeaen...

--Vaan jos syy on siinae, ettae isaennaet liiaksi rasittaa...

--Se on helvetin vale ... elae puhu, kun et tiedae...

--No, ei niistae riidellae, muistutti kapteeni, terve mieheen!

--Terve, Hellman, elae sinae ole pahalla tuulella! Juo sinae niin, ettae
tiedaet kerran kestissae olleesi ... tuokaa lisaeae boolia!

--Ei ole enaeae...

--Joko se loppui?

--Hyvaellae tavaralla on hyvae menekki, kun vielae kilvan otetaan!

--No, totia sitten! Ei se ollut meininkikaeaen, ettae boolia koko illaksi
riittaeisi ... pankaa totia miehet!

Hellmanni istui siinae kuin vieras omassa talossaan, jonka tavarasta
toiset kauppaa kaeyvaet.

Haen naeki, kuinka paperossin paetkaet pitkinae heitettiin lattialle ja
vaehaen vaeliae uusia sytytettiin. Eikae kauppamies lakannut toisia
puodistaan kantamasta. Oli kai niitae jo kymmenen markan edestae
kulutettuna niitaekin, sikareista puhumattakaan... Jokainen naeytti
toisensa kilvalla juovan. Lasi lasin peraestae tyhjennettiin, ja moneen
kertaan heilutti vallesmanni tyhjiae karahveja ja huusi ne vaehaen paeaestae
aina uudelleen taeytettaeviksi.

Haen olikin jo melkoisesti juovuksissa ja samalla lailla monet nuutkin.

--Aelkaeae yhtaeaen miehet ... juokaa te vain! Hellmanni on minulle antanut
isaennyyden, niin ettae kun minae kaesken, ettae juokaa, niin silloin te
juokaa! Juo sinae, Hellmanni, itsekin ... elaekae murjota! Juo, kun paeaesit
niin hyvaellae kupalla ... terve!

Siten pyoeritteli vallesmanni paeaetaeaen oikeaan ja vasempaan ja ratkesi
ankaraan nauruun:

--Saakeli, kun sinua oli silloin kiivasta miestae ... haeh, haeh, haeh! Ei
sinua noljottajata enaeae tuntisi samaksi olennoksikaan... Sinae haukuit
meitae kuin poika, niinkuin aika poika! Muistatko, kun minua
pikanellilla heitit vasten naamaa? Onneksi se ei sattunut, vaan meni
seinaeaen... Se oli onneksi sinulle, kiitae onneasi, ettei sattunut...
Terve sinae siinae ... eihaen sull' ole lasiakaan? Anna, kun minae prykaeaen
sulle oikein miehen totit.

--En minae huoli ... minun pitaeae mennae kotiin.

--Etkoe syoe illallista?

--Tuleeko illallinenkin?

--Totta kai, etkoe naee kuinka poeytaeae katetaan?

--Naeenhaen minae.

--Jaeae pois vain ... tulee hyvae illallinen ... jaeae nyt!

--En minae ... minae en ole oikein terve.

--No, eihaen sille sitten mitae osaa ... kuulkaa miehet!

--Mitae sinae...?

--No, ettae sinulle hyvaestiae heittaemaeaen!

--Ei, elae puhu heille mitaeaen.

--Totta kai! Kuulkaa miehet ja arvoisat vieraat... Mutta melu oli jo
niin suuri ja huone savua niin taeynnae, ettei toinen toistaan kuullut
eikae naehnyt. Vallesmannin aeaeni oli sitae paitsi aivan kaeheae, niin
etteivaet sitae kuulleet muut kuin aivan vieressae seisojat. Joku kiskaisi
haentae hihasta, ja haen unohti Hellmannin ja jaetti haenet seisomaan oven
suuhun.

Paeaellensae pukiessaan naeki Hellmanni, kuinka poeytaeae yhae katettiin,
kannettiin ruokia ja juomia ja asetettiin olut- ja viinipulloja vieri
viereensae kiinni toiseen paeaehaen poeytaeae. Olutta ennaetti haen lukea jo
tusinan pulloa ja viinejae puoli. Ja lisaeae tuli yhae puotikamarista.

Haenen silmaensae vaelaehti, haenen sieramensa suurenivat, haenellae oli
suurisolkinen leveae nahkavyoe kaedessaeaen. Se pyrki tekemaeaen kaaren
ilmassa ja ainoastaan suurin ponnistuksin sai haen sen pakotetuksi
kiristymaeaen vyoetaeistensae ympaeri.

--Kaeykaeae kaesiksi jumalanviljaan--kaeykaeae kaesiksi jumalanviljaan! kuuli
haen vallesmannin kehoittelevan.

Haen seisoi reessaeaen, oikaisihe pitkin koko pituuttaan ... sisaellae
naurettiin ja hohotettiin ja laulettiin kuorossa: "helan gar! helan
gar!--sumfrati rati--rati rallaa!--helan gar!"--hevonen kiskaisi
menemaeaen ja retkahutti haenet pitkaenaeaen reen peraeaen--

--Takaisin! huusi haen rengilleen. Pysaehytae! Mutta ennenkuin se ennaetti
tapahtua, hyppaesi haen reestae, riipaisi nahkavyoen irti solestaan, syoeksi
sisaeaen ja vetaeisi, turkki auki reuhottaen, yhdellae tempaisulla alas
poeydaeltae pullot ja pikarit, ja toisella paistit ja liemet ja lautaset.
Sen tehtyaeaen huusi haen, suu katkeran leveaessae naurussa:

--Kaeykaeae poeytaeaen, porsaat! Lakkikaa laetaekoestae, kylaen koirat! Se on
Hellmanni, joka tarjoo! Mjukaste tjenare, mina herrar!

Ja ennenkuin ehtivaet tyrmetyksistaeaen tointua, oli haen jo tiessaeaen,
rekensae peraessae retkallaan, ja nauroi mennessaeaen niin, ettae ikkunat
helisi.






ESIMERKIN VUOKSI




--Minun mielestaeni se nyt on oikein hyvae asia se raittius ... se on
oikein hyvae asia ... oikein hyvae!

Ja ihan hartaan naekoeisenae heitti maisteri Suomettaren kaesistaeaen, ja
paperossia sytyttaeessaeaen, jolloin silmaet menivaet nautinnosta
sirralleen, lisaesi haen vielae:

--Ja raittiusseurat ovat meidaen maallemme mitae suurin onni ... joka
miehen pitaeisi niihin seuroihin ruveta, jok'ikisen Suomen kansalaisen,
miehen ja naisen. Ja, niinkuin taessae sanotaan, pappien tulee
esimerkillaeaen etunenaessae kaeydae ... se on jokaisen sielunpaimenen
moraalinen velvollisuus seurakuntaansa kohtaan. Sentaehden kuulun
minaekin siihen seuraan ja aion kaikin voimini sen hyvaeksi toimia.

Haen oli nuori pappi tuo, joka naein innostui, kaupungin seurakunnan
apulainen. Nyt haen keinutuolissaan keinui, sivusittain poeytaeaensae,
katsahti silloin taelloein sen ylitse Bulevardinkadulle ja puhui yhae
samaan suuntaan ja luki aina uudelleen sanomalehdestae niitae paikkoja,
joita "Kuusi" oli siihen raittiudesta kirjoittanut. Vaelistae hupeni luku
ja puhe savun sekaan, jota paperossin paeaestae tunki alas rintaan ja
virtasi sieltae taas pitkin paperossin kupeita takaisin. Ja se teki niin
hyvaeae, ettae kasvoissa silloin taelloein vaehaen vaeraehtelikin.

Toinen mies istui poeydaen paeaessae ja poltteli haenkin ja puhalteli
laiskoja savuja huolettomasti milloin minnekin paein. Suoraan haen
eteensae katseli, vasten uunia toiselle puolen huonetta ja siveli
verkalleen viiksiaeaen. Ei naeyttaenyt tarpeesta polttavan, mutta muuten
vain jotain tehdaekseen.

--Mitaes arvelet? Sinae et puhu mitaeaen ... eikoes se ole hyvae asia ...
minusta se on ... se, se, se on ... katsos nyt, kuinka taessae taas
sanotaan, kuulehan, mitae vaekevistae juomista sanotaan...

--Kyllae minae sen tiedaen ... se on sitae yhtae ja samaa...

--Haeh! Yhtae ja samaako? Ei ole sitae ... et sinae ole taetae vielae
kuullutkaan ... katsos nyt: "Jos tahdotaan harrastaa Suomen kansan joko
aineellista tai henkistae parasta, jos tahdotaan yllaepitaeae kansamme
siveellistae tarmoa ja saeilyttaeae sen ruumiillista pontta, jotka molemmat
ynnae kristinuskon kanssa ovat kaikkien kansojen elinehto ja joita
kaivatessa seisotaan perikadon partaalla" ... niin! niin ... ja sitten
sanotaan: "niin loeytyy kaiken taemaen saeilyttaemistae varten keino, jota
taehaen aikaan melkein tekisi mieli sanoa ainoaksi, ja se keino sisaeltyy
yhteen ainoaan huudahdukseen: pois kaikki vaekevaet juomat ja sijaan--"

--Limunaati ja teevesi!

--Ei, vaan ehdoton raittius sijaan!... Sinae panet tapasi mukaan
pilkkaa, mutta ei se minun mielestaeni ole naein taerkeaessae asiassa
ollenkaan paikallaan...

--En minae pane pilkkaa ... heretkoeoen vain jokainen juomasta, jos sen
tarpeelliseksi naekevaet, mutta tarvitaanko tuohon tuommoiseen
vaelttaemaettoemaesti seuroja ... heretkoeoet ilman niitae!

--Mutta herkeaeaekoes ne? ... herkeaeaekoes ne? Eivaet herkeae! Se on naehty,
etteivaet herkeae. Ihminen on heikko eikae pysy pystyssae, jos ei muut
holhoa sitae, jos eivaet varjele ja naeytae hyvaeae esimerkkiae, ne jos ei
naeytae, jotka itse ovat lujemmat ja korkeammalla sivistyskannalla,
niinkuin esimerkiksi papit ... ja muut sivistyneet myoes ... ja niiden
on siis moraalinen velvollisuus, varsinkin naeinae uskottomuuden aikoina,
jolloin riehuva realismi ... hm ... jaa, niin ... eikoe se ole niin?

Maisteri joutui lopulla puhettaan vaehaen haemilleen, sillae haenen
vieraansa oli "uskottomuuden" ja "realismin" kohdalla vetaenyt suunsa
pieneen pilkalliseen hymyyn, niinkuin haenen tapansa oli.

--Mitae? Eikoe se ole niin? uudisti maisteri.

--Niin kai se on, sanoi toinen... Ja sinae et siis maista tippaakaan?

--En tippaakaan.

--Helppo kai sinun lieneekin olla maistamatta, kun et koskaan ole
siihen tottunut, etkae ole ollut kiusauksessa milloinkaan.

--Minaekoe kiusauksessa? Sanonko minae sinulle, missae minae olen ollut ja
miksi olisin voinut tulla ... minusta olisi saattanut tulla yhtae suuri
juoppo kuin kenestae tahansa.

--Sinustako;' Elae kehu! Sitaepae en olisi uskonut, ellen olisi omin
korvini kuullut!

--No, no, ei se ole aivan niin sanan mukaan otettava ... mutta jonkun
kerran ... ylioppilasaikoinani ... mutta Jumalan kiitos, se minun kyllae
taeytyy tunnustaa, ettae minulla oli hyvae koti ja ankarat vanhemmat, eikae
meillae kotona juotu eikae muille tarjottu muuta kuin suurina juhlina ...
mutta siitae huolimatta minae olin, niinkuin jo mainitsin ... ja niinkuin
taessae sanotaan: "jos paha siemen kerran itaemaeaen paeaesee, ei tiedae,
milloinka se sieltae rehoittavan taimen pistaeae".

Haen tuli aina hartaaksi, kun puhui taestae mustepilkusta omassa
elaemaessaeaen, ja mielellaeaen haen sen puheiksi ottikin.

--Mutta olkoon taemae meidaen kesken ... elae huoli siitae kenellekaeaen
puhua ... ihmiset semmoista aina vaeaerin ymmaertaevaet ... ja sitae paitsi
luulen minae puolestani tuon siemenen minussa jo tukehtuneen, eikae se
ainakaan voi enaeae rehoittamaan paeaestae, jos koettaisikin sitae tehdae, kun
kuulun raittiusseuraan.

Maisteri oli puhunut niin kauan, ettae paperossista oli tuli sammunut.
Hartaasti haen sen sytytti ja sanoi vielae:

--Muuten, niin on ehkae suurin ja painavin syy, joka minua taehaen seuraan
pakottaa, se, ettae tahdon olla esimerkkinae muille heikommille.

Toinen mies siinae oli aikansa aeaeneti katsellut pappismiehen
paperossinpolttoa ja kuunnellut, pienoinen hymy huulilla, haenen
puhettaan. Paperossin pohjaan poltettuaan viskasi haen sen huoneen yli
uunin eteen, solahutti itsensae huolettomaan asentoon jalat suorina ja
pisti kaetensae housuntaskuihin.

--Se olisi minun mielestaeni oikea ehdottoman raittiuden seura, jossa ei
edes tupakoitaisikaan, sanoi haen sitten haukotellen.

--Kuinka niin? kivahti maisteri.

--Niin vain, kun kerran yhtae nautintoa vastaan asettuu, niin asettuisi
myoeskin toista.

--Tuo se on aina viimeinen keino raittiusseurojen vastustajilla ... kun
ei voida raittiuspyrintoejae muuten ahdistaa, niin se aina tuodaan, se
aina tuodaan muka kumoamaan. Mutta sen minae sanon, ettae se on
suorastaan lapsellista ... lindrigast sagdt, niin se on suorastaan
lapsellista ... heh!

--Miksi sinae noin kiivastut?

--Enhaen minae kiivastu ... ei kannata kiivastua. Mutta sano sinae, ihan
todellako vertaat vaekijuomain nauttimista tupakanpolttoon?

--Ne ovat aivan yhtae tarpeettomia molemmat.

--Erotus on kuitenkin aeaerettoemaen suuri, hyvae veli, niin suuri, ettae ...
toinen on jotain aivan viatonta, jota vastoin toinen ... ja huomaa se,
kuinka erilaiset ovat seuraukset!

--Minae en arvostele intohimon suuruutta seurauksien mukaan niin paljon
kuin sen mukaan, missae maeaerin ne pitaevaet ihmistae orjanaan...

--Jaa, jaa, niin ... kyllae minae nuo mielipiteet tiedaen, tiedaen aivan
hyvin ... ne on niitae uudenaikaisia, niitae Bjoernsonien ja Ibsenien
mielipiteitae ... heh, heh! Mutta sen minae sanon ... minae tiedaen, tai en
minae tiedae, mutta minae luulen, ettae ne herrat norjalaiset ja muut
Strindbergit, ettae ne polttavat yhtae kaikki ja yhtae paljon kuin me
taeaellae Suomessa ... heh! heh!

Maisteri oli ihan tosissaan, ja haenen suunsa oli vaeaentynyt happamen
katkeraan hymyyn.

Vieras purskahti nauramaan ja nauroi pitkaen, raikkaan naurun, mutta
siitae suuttui maisteri niin, ettae nousi yloes ja alkoi kiivaasti kaevellae
edestakaisin lattialla.

--Elaehaen nyt suutu, veli kulta, ettae minua naein naurattaa ...
tupakoikaa te vain ... eikaehaen todella taitaisi ollakaan ihmiskunnalle
hyoedyksi, jos yht'aekkiae herettaeisiin juomasta ja tupakoimasta ...
mistaes varat saataisiin, niinkuin Toppo sanoo ... jaa, niin, oletko
kaeynyt "Tyoemiehen vaimoa" katsomassa?

--En minae semmoisia roskakappaleita!

--No, no, terve nyt sitten! Kaey talossa! Ja elae suinkaan anna
viekoitella itseaesi jaettaemaeaen pois tupakanpolttoa, jos sitae joku
sinulle ehdottelisi.

--Poltathan sinae itsekin?

--Poltan, poltan, ja juon myoeskin, kun haluttaa!

--Mitaes sitten siitae puhut? Mikset itse jaetae ensin?

--Siksi, ettei minusta kukaan ottaisi esimerkkiae, kun en ole pappi enkae
mikaeaen.

--Pappi? Jos tuo oli pistokseksi aiottu, niin oli se huonosti
osattu ... heh!

Maisteri antoi toverinsa mennae ja oli vihainen. Muuten ei taemae ollut
ensi kerta. Hyvin usein tapahtui, ettae haen taellae tapaa suuttui entiseen
koulukumppaniinsa.

Joka kerta kaeveli haen sen jaelkeen aina pitkaen aikaa lattialla,
ennenkuin lauhtui. Tavallista kiivaammin kaeveli haen nyt.

--Mutta minae naeytaen! sanoi haen yht'aekkiae paeaettaevaeisesti, minaet naeytaen,
ettae herkeaen polttamasta ennen kuin haen itse. Sinae luulet, etten
voi ... mutta koetetaan, naeytetaeaen niille todellakin! ... heh!--Paha,
ettet ole enaeae taeaellae, hyvae veli, niin saisit kuulla, ettae minae taellae
hetkellae ... kello viittae vailla puoli yksitoista ... pannaan se
mieleen ... jaetaen pois tupakanpolton kuinka pitkaeksi aikaa tahdon!
Tuonne nakkaan paperossini, ja piiput saavat seista koskematta
hyllyllaeaen ... minae en liikuta niitae! Nyt on 30:s paeivae tammikuuta.

Voitonriemu loisti maisterin silmissae, ja haen pani vielae kerran
tarkasti mieleensae, mikae paeivae oli ja mikae tunti. Sen muistiinpanon
kautta paeaetoes sai ikaeaenkuin sinetin paeaelleen. Ja muutenkin olisi hauska
milloin tahansa vain puheeksi tultua sanoa, ettae silloin ja silloin
jaetin minae pois tupakanpolton enkae ole sen koommin sitae nauttinut.

Mutta muutaman hetken kuluttua tuntui kuitenkin omituisen
turvattomalta. Tuli mieleen semmoinen salainen ja vaehaen vastenmielinen
nykaehdys, ettae ehkae oli paeaetoes sentaeaen ollut vaehaen liian haetaeinen ...
eihaen oltu raittiusseuraankaan menty, ennenkuin oli asiata tarkemmin
mietitty. Mutta sama se, tehty mikae tehty! Taemaehaen onkin sitae paitsi
pieni, vaehaepaetoeinen asia!

Papin kansliaan tuli aamun kuluessa ihmisiae toinen toisensa peraestae.
Maisteri toimitteli kaikenlaisia asioita, puhutteli kaevijoeitae, neuvoi
toisia ja tuntui mielessaeaen niin varmalta ja voimakkaalta. Eikae tehnyt
tupakkaa mieli ollenkaan... Luulikohan tuo todellakin, ettei tuommoista
kuin tupakanpolttoa voi jaettaeae, milloin vain haluttaa! Ihmiset niin
mielellaeaen luulevat toisista samaa kuin itsestaeaen.

Ja melkein uhkamielisesti levaehytti maisteri kirkonkirjat auki ja
heitti ne yhtae rennosti taas takaisin kiinni, ollen kaikin puolin
ravakka toimissaan.

Pari kertaa sattui kuitenkin niin, ettae haen yhytti kaetensae
paperossipuntin suulta, tuosta, jossa se seisoi musteastian vieressae
poeydaellae... Menee vielae vanhan tavan mukaan, naurahti haen... On sentaeaen
omituista, kun ihminen johonkin tottuu...

       *       *       *       *       *

Kaksi tuntia on kulunut siitae, kun paeaetoes on tehty. Ihmiset ovat
asiansa suorittaneet, ja maisteri on taas yksin kansliassaan. On
ruvennut tuntumaan vaehaen tyhjaeltae. Taehaen aikaan haen tavallisesti
sytytti pitkaen piippunsa ja istui sen kanssa keinutuoliin ajatuksiaan
lepuuttamaan ja katsomaan ulos ikkunasta Bulevardinkadulle. Sieltae
naekyi silloin aina vanhan kirkon torni taivasta vasten, ja sitae haen
ihaili ja huomautteli siitae vierailleen.

Sen sijaan haen taellae kertaa laehti kaevelemaeaen edestakaisin kamarinsa
lattialla. Kulki siinae poeytaensae luota keinutuolin taitse oven suuhun,
ja palasi sieltae takaisin poeydaen seuduille uunin sivuitse ja ohi
piippuhyllyn, joka oli uunin kupeella.

Yht'aekkiae tulla kolisteli kansliaan jotenkin huonosti puettu mies,
naehtaevaesti joku hampuusi.

--Mitae asiaa?--se kysyttiin vaehaen aereaesti ja kaersimaettoemaesti.--Nyt on
jo vastaanoton aika ohitse.

--Herr pastor ... antakaa anteeksi ... ei ole minulla kelloa ... koeyhae,
kovin koeyhae, he-herr pa-hastor! Ja minae pyytaeisin noeyrimmaesti, jos
olisitte hyvae ja antaisitte...

--Mitae? Tehaen olette juovuksissa?

--Mi-minaekoe? Minae, herr pastor ... e-e-en minae ole
juov-vu-vu-vuovuksissa, vaan minua niin ni-hikottaa...

--Kuuleehan sen teidaen puheestannekin, ja henkenne haisee viinalle
taenne saakka!

--Niin, minae olen langennut, ja minae olen suuri syntinen--mies oli
itkevinaeaen--mutta jos saisin edes markankaan tai puolenkaan, ettae
voisin ostaa leipaeae ja syoedae, niin en minae enaeae joisi ... en maistaisi
tippaakaan ... pastori uskoo sen, etten tippaakaan, vaikka pastori itse
ta-tarjoisi.

--Sillae ehdolla minae voin teille apua antaa, ettae lakkaatte juomasta ja
menette raittiuden seuraan.

--Herr pastor, minae olen jo kuulunut raittiuden seuraan Turun
kaupungissa, mutta minae olen uudelleen langennut ... takaisin taehaen
suureen syntiin.

Sill'aikaa kun maisteri muoto ankarana kaeveli edestakaisin lattialla,
siirtyi miehen nauru silmistae suupieliin, mutta katosi aina heti kohta,
kun pastori kaeaentyi paein.

--Ihmisellae taeytyy olla voimaa himojaan vastaan taistelemaan ... haenen
taeytyy osata pitaeae, minkae on kerran luvannut.

--Mutta ei minulla silloin ollut, vaikka olisin kuinka koettanut ...
mutta kyllae minulla nyt olisi enemmaen.

--Minae kuulun myoeskin raittiusseuraan, mutta en ole kertaakaan vielae
ajatuksissanikaan lupaustani rikkonut.

--Herra pastori onkin jalo mies, ja herra pastori saarnaa niin
ihanasti.

--Ihmisen taeytyy voida pitaeae lupauksensa, minkae haen kerran on antanut,
ja jos haeneltae omat voimat naeyttaevaet puuttuvan, tulee haenen Jumalalta
lujuutta rukoilla ... joka aamu ja joka ilta. Sitae te ette varmaankaan
ole tehnyt.

--Minae olin viime sunnuntaina kuulemassa, kun herra pastori saarnasi...
saarnaako herra pastori huomennakin?

--Saarnaan.--Mutta taessae on teille nyt pari markkaa ja muistakaa se,
ettette niitae viinaan kuluta ... ainoastaan sillae ehdolla minae naemae
teille annan, ettae menette heti kohta ja ostatte niillae itsellenne
leipaeae ja syoette.

--Minae syoen, minae syoen, herr pastor ... kiitoksia ... Jumala teitae!

Mies meni kadulle, katseli vaehaen aikaa rahojaan ja laskeutui kiireesti
alas kapakkaan, joka oli kivijalassa.

Maisteri jatkoi kaevelyaeaen ja ajatteli itsekseen: "Kuinka minae olisin
voinut vaatia haeneltae lujuutta, jos en voisi haentae siitae vakuuttaa,
ettae itse sitae noudatan?"

--Ohoh! Jahah! niin.

Haen oli muuta ajatellessaan mennyt piippuhyllyn luo ja aivan
erehdyksestae puhaltanut siihen piippuun, jolla haen tavallisesti poltti.
Nopeasti pisti haen sen paikoilleen eikae ollut huomaavinaan koko
tapausta.

Olisi ollut vielae saarnan kirjoittamista huomiseksi jatkettava, mutta
ei nyt taellae kertaa tuntunut olevan oikealla kirjoitustuulella.
Sydaenalassa oli omituinen tyhjyys ... ehkae se oli naelkae. Mutta kello
oli vasta yksi, ja paeivaelliseen saakka oli kokonainen tunti.

Vaehaen aikaa kaeveli maisteri vielae ja seisahtui milloin minkin ikkunan
aeaereen kadulla kulkijoita katsomaan. Muuankin siellae maalainen ajoi,
reessaeaen seisten ja hampaissa hoeyryaevae kaeyraevartinen piippu. Ei ollut
maisteri sitae ennen niin selvaeaen huomannut kuin nyt, ettae kun naekee
toisen polttavan, ihan tuntuu savun maku omassa suussa.

Mutta ajava maalainen katosi kulman taa, ja maisteri pani kalvosimet
kaeteensae laehteaekseen ulos kaevelylle.

Oli haen vaehaen hermostunut, kun katu oli haenen mielestaeaen niin
luvattoman liukas. Kuinka ei poliisi sen paremmin ... siitae sietaeisi
melkein tehdae muistutus.

Tuossa kulki taemaenaamuinen vieras, ja jostain selittaemaettoemaestae
vastenmielisyydestae ei maisteri olisi siitae niin erittaein vaelittaenyt,
jos vanha koulutoveri olisi kulkenut sivu toisella puolen katua haentae
huomaamatta. Vaan huomasihan se ja tuli suoraan kohti, paperossi
huolettomasti suupielessae. Kotelon veti haen vielae palttoonsa
pikkutaskusta ja tarjosi siitae tupakan ystaevaelleenkin.

--Ei kiitoksia.

--Mitae, etkoe polta?

--En minae nyt.

--Mitae, oletko jaettaenyt--?

--Luuletko sinae, etten minae voisi, jos tahtoisin?

--Voisit kai...

Se sanottiin vaehaen ivansekaisesti aeaentae venyttaemaellae, eikae maisteri
puhunut siihen mitaeaen. Niin he kulkivat vaehaen aikaa aeaeneti.

--Minun taeytyy mennae taenne vaehaeisen, sanoi maisteri ja aikoi kaeaentyae
toiselle kadulle.

--Mitae sinae sinne? Tule nyt, tehdaeaen kierros Esplanaadissa.

--Ei, ei minulla ole taellae kertaa aikaa.

--No, terve sitten.

Ystaevae jatkoi matkaansa Esplanaadiin, mutta maisteri kiersi toista
tietae kotiinsa... Ei, ei haen vaelistae mitenkaeaen viihtynyt tuon miehen
seurassa ... haenessae oli joskus jotain niin kovasti epaemiellyttaevaeae.

Ei tahtonut kotona saarnan kirjoitus sujua. Ei loeytaenyt sopivia sanoja,
eivaetkae ajatukset pysyneet koossa. Ja kuinkapa sitae naelissaeaen voikaan?
Oli hullua, ettei saanut paeivaellistae aikaisemmin! Mikae olikaan
kummallinen kurina sisuksissa? Ihan niitae veti nurin kuin hihaa, aina
vatsan pohjasta alkaen.

Vihdoin tuli paeivaellinen, ja hyvae lauantaipaeivaellinen se olikin. Matami
oli pannut parastaan, ja sitae syoedessae haihtui tuo kummallinen kurina
ja unohtui mielestae nurinveto.

Syoetyaeaen heitti maisteri virkatakin yltaeaen, pukeutui kotiviittaansa ja
istahti keinutuoliin. Katseli milloin mitaekin huoneessaan ja hiveli
kaedellaeaen leukaansa ja nenaensae vartta. Katseli kaappia, kattoa, seiniae
ja pitkaen aikaa pellinnuoraa, jonka oli saanut joululahjaksi matamilta.
Vaan ei niissae ollut juuri mitaeaen erinomaista katsomista.

Siinae oli piippuhyllykin nuoran tupsujen alapuolella ... piippuhylly
piippuineen ... siinaepaehaen oli...

Laskeva iltapaeivae paistoi heleaesti sisaeaen ja loi ikkunan kuvan uunin
kylkeen laehelle piippuhyllyae. Piiput nojasivat rauhallisesti reikiinsae,
ja tupakkalaatikko oli puoleksi auki.

Miten lie niin kaeynyt, mutta istuessa siinae ja leukaa ja nenaenvartta
sivellessae rupesi jotenkuten siltae naeyttaemaeaen, ettae laatikossa oli
kartuusi suurimmaksi osaksi murennettuna, vaan ettae vaehaen oli jaeaenyt
murentamattakin ... yhteen palloon. Ei muistanut sitae kuitenkaan
oikein, eikae luontunut sitae taeaeltae asti naekemaeaen nousematta. Ja niin se
pani ilman aikojaan nousemaan ja katsomaan... Niinpaehaen oli, ei ollut
se yksi muhkura murennettuna, sikseenpae oli eilen jaeaenyt. Vaikka
joutihan tuon nytkin murentamaan.

Sen tehtyaeaen tyoensi maisteri laatikon kiinni ja alkoi jatkaa
paeivaellistae kaevelyaeaen edestakaisin lattialla. Haen kaeveli hiukan
epaetasaisesti ja levottomasti, ryyppaesi pari kertaa vettae ja maisteli
suutaan tyytymaettoemaen ja epaeluuloisen naekoeisenae.

Tuntui niin ... sanalla sanoen, jotain oli varmaankin epaekunnossa. Ei
haen ollut ollenkaan normaalitilassaan ... ehkae haen oli jotenkin
vilustunut. Tai oli vatsassa vika, kun suu maistui niin pahalle. Mutta
ei se sittenkaeaen aivan tavallista ollut, koska ruumiissa silloin
taelloein pisteli, kuin olisi neulan kaerellae koskettanut. Saattaa vielae
tapahtua, ettae taessae tulee sairaaksi ... ehkae niinkin sairaaksi, ettei
kykene huomenna saarnaamaankaan.

Maisteri kulki peilin luo ja katsahti siihen. Sieltae naekyi mies, jolla
oli otsa aivan rypyssae ja silmien alla kaersivae piirre.

Aurinko oli siirtynyt niin, ettae toinen puoli ikkunan kuvasta vielae
valaisi uunia, toinen oli jo saerkeytynyt piippuhyllyn paeaelle.

Haevytoentae, kuinka paljon poelyae on laskeutunut piippuhyllylle!... Puh,
puh!... Ja piipunvarsiinkin on poely tunkeutunut pienintenkin
koristuksien sisaeaen! Kuinka sen sieltae hienoimpien silauksien pohjasta
saaneekaan kokonaan laehtemaeaen?

Vaan koetti maisteri sitae kuitenkin. Alkoi nenaeliinallaan siivota
kaikkia koloja ja kun oli saanut ne mieleisikseen, irtautti kopat ja
tyhjensi ne poroastiaan. Puhui sitten kuhunkin varteen, pani kopat
niihin taas paikoilleen ja puhui vielae kerran kaikkiin ... koetteeksi,
kulkisiko henki ulospaein. Veti myoeskin ... koetteeksi, kulkisiko henki
sisaeaenpaein... Ja kulkihan tuo jotenkin.

Vaan kyllaepae tuoksui tuo tupakkakin ... aivan laatikosta saakka yloes
nenaeaen, vaikka olisi seisonut ihan suorana. Ei ollut maisteri ennen
niin huomannut tuota tupakan kovaa tuoksumista. Kuinkahan olisi
oikeastaan sen haju, jos aivan likeltae nenaeaensae hengittaeisi? Tai jos
kerran kujeillessaan sitae nuuskaisi?

Siinae virkineessae viihtyi mieli vaehaen aikaa, mutta illan haemaertaeessae
eneni kaipuu ja tyhjyyden tunne. Vielae oli pari tuntia raittiusseuran
illanviettoon, joka alkoi vasta kello 7. Saarna olisi kyllae ollut
huomiseksi kirjoitettava, mutta ei tuntunut olevan inspiratsionia, ei
minkaeaenlaista. Maisteri katseli tekstiae, luki evankeliumin ja rupesi
miettimaeaen. Mutta ajatusten eteen oli laskeutunut harmajan haemaerae,
yhtaetasainen esirippu, jota ei saanut mitenkaeaen nousemaan.

Ei osannut ryhtyae mihinkaeaen, ja kaikki vaivasi ympaerillae. Huonekin oli
aivan kylmae ... ainakaan ei se ollut tarpeeksi laemmin! Haevytoen matami!
Miksei haen laemmitae, niin ettei tarvitse paleltua!

--Miksei matami laemmitae minun huoneessani, vaikka minae olen kaeskenyt?
sanoi haen ankarasti keittioen ovelta.

--Voi, kulta pastori, kyllae minae laemmitaen... Vaan kun pastori ei ennen
ole vaatinut naein aikaisin...

--Taeaellae on niin kylmae, ettae hampaat suussa kalisee.

--Herra varjelkoon ... pastori ei varmaankaan ole oikein terve ...
pastori on niin bleeki, ettae...

--Niin, en luultavasti olekaan oikein terve.--Ja sen sanoi maisteri
niin synkaellae aeaenellae, ettae tuli siitae itsekin vakuutetuksi, ettei haen
voinut aivan hyvin.

Matami ehdotti laeaekaeriae, mutta ei maisteri tahtonut.

--Ei se ole mitaeaen vaarallista... Muuten niin minae olen jaettaenyt pois
tupakanpolton, ja matami taitaa saada kantaa piippuhyllyn vinnille.

--Minkae taehden on pastori niin tehnyt? huudahti matami miltei
kauhistuen.--Niin no, siitaehaen se sitten onkin, kun pastori on
sairas ... minkae taehden on pastori niin tehnyt, ettae on jaettaenyt...?

--Sentaehden, ettae se oikeastaan on tarpeeton nautinto.

--Voi, voi ... (ja matami nyoekaeytteli nyt saeaelivaesti paeaetaeaen) ... voi,
voi, kuinka ne nykyajan ihmiset laittelevat itsensae kanssa ... vasta
herkesi pastori mitaeaen maistamasta ... ei pastori ota edes
ruokaryyppyaekaeaen, joka kuitenkin on niin terveellinen ottaa, niinkuin
minun miesvainajani sanoi ... ja nyt pastori ei enaeae poltakaan ... ja
mihinkae sitten kaikki piiput joutuvat!

--Matami on hyvae ja viepi ne vinnille.

--Herra jesta! Vinnillekoe? Pastorin farffaarin vanhat, kauniit piiput?
Minun mieheni antoi minulle kanssa kerran piippunsa ja sanoi, ettae minae
panisin sen piiloon ... ja samalla kertaa haen herkesi ruokaryyppyjaekin
ottamasta, kun tohtori oli ordineerannut. Mutta haentae rupesi
vilustamaan, niinkuin nyt maisteria, eikae ollut matsmaeltningiae ...
muttakun alkoi taas uudelleen polttaa ja ottaa ruokaryyppyjae, niin tuli
aivan terveeksi. Tahtooko pastori, ihanko totta, ettae minun pitaeae viedae
piiput vinnille?

--Jaa, no ... ehkae ne nyt kuitenkin saavat siinae olla ... vieraita
varten. Ja hyvaeaehaen tekee ihmiselle olla kiusauksen alaisena.

--Ei pastorin pidae mennae sellaisiin ytterliheeteihin ... ei pidae
mennae ... ja pastorin pitaeae muistaa, ettae pastorilla on vanha mamma,
varoitti matami vielae mennessaeaen.

Uunin laemmitessae alkoi tulla kaikenlaisia epaeilyksiae.

Raittiutta pitaeae ehdottomasti ja jaerkaehtaemaettae harrastaa, esimerkin
vuoksi ja heikoille kehoitukseksi, se on vaelttaemaetoentae. Mutta
tupakanpolton itseltaeaen kieltaemisessae, kenelle siinae voi esimerkkinae
olla? Ei kenellekaeaen! Ei kukaan sitae edes huomaakaan. Ja tuskin
innokkaimmat absolutistitkaan sitae vaativat. Olisikohan sitae paitsi
raittiusasialle hyoedyksikaeaen, jos sen jaeseniltae liiaksi vaadittaisiin?
Menisi nyt ja esimerkiksi vasta parantuneelta juopolta haenen piippunsa
tai sikarinsa tai paperossinsa riistaeisi, niin silloin varmaankin
useimmat vaipuisivat takaisin entiseen paheeseensa. Se olisi juuri
sitae, josta sanotaan: "jaennittaeae jousi liian tiukalle, kunnes se
katkeaa". Hulluutta se olisi, suurinta hulluutta...

Kello laeheni vaehitellen seitsentae ja aika oli laehteae illanviettoon.
Sinne oli aina hauska mennae istumaan teekupin aeaereen ... ja poltella
hienoja paperosseja. Eikae kukaan sanonut, ettae siinae istuttiin
viftaamassa. Ja sen todistuksen olivat monet vanhat juopotkin antaneet,
ettae siellae istuessa ja puheita ja laulua kuunnellessa kului aika
paljoa hauskemmin kuin kapakassa ennen.

Jokin asia kuitenkin teki, ettei laehtoe siihen seuraan taellae kertaa
tuntunut aivan yhtae hauskalta kuin muina lauantai-iltoina. Mutta paeaetti
haen kuitenkin sinne mennae.

--Jahah, arveli haen mennessaeaen vaehaen katkerasti, nyt sitae siis on
paeaettaenyt olla polttamatta ... saas naehdae, mitae muut siitae asiasta
arvelevat. Somapa olisi tiedustella, mitae mielipiteitae seurassa yleensae
on tupakanpoltosta.

--Mutta todellakin! huudahti haen mielessaeaen, ja katkeruus katosi
kokonaan. Sopiihan ottaa illan kuluessa keskustelun aineeksi taemae
asia! Tehdae esimerkiksi semmoinen teesi: "Onko tupakanpolton
poistaminen, ja jos on, niin missae maeaeraessae se on vaelittoemaessae
yhteydessae raittiusseu-rojen tehtaevaen kanssa?" Mitaeaen varsinaista
paeaetoestae ei tietysti voitaisi vielae tehdaekaeaen, sillae asia oli kovin
valmistamaton. Esitelmaen tapaisen saattaisi haen siitae kuitenkin jo
taellae kertaa pitaeae. Esipuhe voisi alkaa esimerkiksi naein: "Yksi
nykyajan enimmin juurtuneita heikkouksia tai, jos niin tahtoo sanoa,
pahoja totutuita tapoja, hyvaet herrat ja naiset, on tupakoiminen".
Sitten kaevisi leikillae viittaaminen siihen, ettae "vaikka taemae
oikeastaan ehkae koskee vain meitae miehiae, niin pyydaen kuitenkin
arvoisien naistenkin huomiota muutamaksi hetkeksi", jonka jaelkeen olisi
tilaisuus siirtyae tarkastelemaan tupakanpolton historiaa, kuinka ja
mistae se on tullut Eurooppaan j.n.e. Sen tehtyae saattaisi puhua niistae
aineista, joista tupakka on kemiallisesti kokoonpantu, ja vihdoinkin
aloittaa varsinaisen esitelmaen tupakan turmiollisista vaikutuksista.


Maisteria miellytti alussa hyvin tuo tuuma tupakan johdosta
pidettaevaestae esitelmaestae. Mutta kun haen kulki katua kokouspaikkaan,
rupesi naeyttaemaeaen siltae, ettae ehkae kuitenkin on parasta antaa asian
taellae kertaa raueta. Ehkei ole tarpeellista vielae ottaa sitae julkisesti
puheeksi, ennenkuin on kuulustellut yksityisten mielipiteitae asiasta.
Kenties on suurikin osa seuran jaesenistae taetae kysymystae vastaan ... ei
se ole varmaa, mutta hyvin on kuitenkin luultavaa. Voi olla montakin,
jotka eivaet tahdo yhdistaeae taerkeaetae raittiusasiata muihin
sivuseikkoihin, jotka saattaisivat siihen haeiritsevaesti vaikuttaa ja
hajoittaa seuran vielae verrattain vaehaeisiae voimia...

Taemae viimeinen ajatus varsinkin puhui pontevasti entisiae mietteitae
vastaan. Ja yksi lisaesyy niitae vastaan oli vielae sekin (ei maisteri
naeitae syitae suinkaan etsinyt, mutta itsestaeaen ne tulivat!), ettei
maisterin mielestae haenen sopisi tuoda esille taetae ihka uutta kysymystae.
Niitae olisi aina ihmisiae, jotka selittaeisivaet sen siksi, ettae tuo nyt
tahtoo olla muita etevaempi, tahtoo loistaa uusilla ehdotuksilla. Ja
pappismiehen pitaeisi semmoista vaelttaeae.

Eikae haen, kun oikein ajatteli, katsonut tarpeelliseksi puhua
kenellekaeaen omasta paeaetoeksestaeaenkaeaen. Kun muutoksen tarve tulisi
useimmissa omintakeiseksi vakaumukseksi, niin olihan siitae sittenkin
aikaa tehdae yhteinen asia.

Naeissae mietteissae ollessaan oli maisteri jo ehtinyt paeaestae
Erottajatorille, ja punainen lyhty tupakkapuodin oven paeaeltae Mikonkadun
kulmasta oli alkanut tuikkia. Ei haen sitae oikeastaan katsonut, mutta
siinae se vain seisoi ja naekyi haenen silmiinsae, niinkuin esineet vaelistae
vaekisinkin naekyvaet, vaikkei niihin juuri huomiotaankaan kiinnitae.

Koko ajan, kun maisteri sitae kykeni naekemaeaen, se sillae tavalla haenen
silmaeaensae tahtomatta naekyi. Mutta kuta likemmae haen tuli, sitae enemmaen
haen sitae tahallaankin tarkasteli. Ja sitae mukaa rupesi se tuomaan
muistojakin mieleen ... ei mitaeaen kaukaisia, eilispaeivaeisiae,
toispaeivaeisiae, niin pitkaelle kuin muisti. Miellyttaevae myyjaetaer tuli
mieleen, tulivat viehaettaevaeaen jaerjestykseen ladotut paperossilaatikot
ja hienon sikarin tuoksu. Illanviettoon mennessaeaen haen aina poikkesi
tuohon puotiin, kysyi milloin mitaekin uutta hienoa tupakkalajia ja
valitsi ja maisteli neidin milloin mitaekin ehdotellessa.

--Richmond? Bostanjoglo? Med eller utan munstycken? [Imukkeen kanssa
vai ilman?] kysyi neiti.

--Kanske jag far med munstycken en lada bostanjoglo. [Ehkae saan
laatikon bostanjogloa imukkeen kanssa.]

--Jaha ... en lada ... 75 penni ... var sagod! [Jaha yhden laatikon. 75
penniae ... olkaa hyvae!] Sitten se neiti avasi saksen kaerellae laatikon,
maisteri otti yhden paperossin, sovitti sen ruusupuisen karan sisaeaen,
pisti hitaasti suuhunsa ja veti vielae hitaammin kaasuputkesta tulen.
Sen tehtyaeaen haen laehti ulos pitkin Esplanaadia verkalleen astumaan,
hienohajuista paperossia poltellen.

Tavallista tietaeaen maisteri nytkin kulki, mutta ei haen poikennutkaan
tupakkapuotiin. Katsahtihan vain sinne sivukulkiessaan toiselta puolen
katua. Herroja siellae naekyi olevan, ja miellyttaevaen neidin vaalea tukka
vaeikkyi niiden vaelissae, ja puoleksi paljas kaesivarsi ojentui vaehaen
vaeliae yloes hyllylle laatikoita ottamaan ja panemaan.

Sen maisteri naeki, mutta ei haentae huvittanut sinne mennae. Eikae
muutenkaan huvittanut koko Esplanaadi, ei valoisat ikkunat eikae ohi
haeaerivaet ihmiset.

Ylipaeaensae tuntui haenestae, ettei haen vaelittaenyt mistaeaen. Kaikki
harmitti ... ei erityisesti juuri mikaeaen, mutta kuitenkin kaikki
yhteensae.

Ja kaikkein aereimmaellae aeaenellaeaen huusi maisteri ajurin ja kaeski ajaa
raittiusravintolaan.

Muutaman tunnin kuluttua palasi maisteri kaevellen samaa tietae takaisin
illanvietostaan eikae ollut ollenkaan paremmalla paeaellae kuin sinne
mennessaeaenkaeaen.

Ei haen illanvietossa viihtynyt ja siksi haen sieltae kesken laehtikin.

Kaikki muut tuttavat olivat jo siellae, kun haen sinne tuli. Poeytaensae
aeaeressae ne istuivat, mikae suklaata, mikae teetae juoden ... ja kaikki ne
polttelivat.

Maisteri istui eri poeytaeaen vaehaen matkaa syrjemmaksi muista, ja haenkin
tilasi teelasin. Mutta ei hoeyryaevaen teen tullessa tuntunut hetikaeaen
sitae samaa nautintoa kuin ennen, jolloin jo paperossi oli poeydaelle
asetettu heti juotua sytytettaevaeksi.

--Mikaes meidaen maisterilla on, kun on niin onnettoman naekoeinen? kysyi
muuan tuttavista, tuli luo ja loei haentae kaedellaeaen olkapaeaelle.--Onko
maansa myoenyt ja rahansa juonut? Mikae on? mikae on? Aijai, ehkaepae on
rakastunut?

--Ei mikaeaen, vastasi maisteri kuivasti.--Tuo nyt on sukkela mielestaeaen,
ajatteli haen, kun tuttava oli mennyt, ja tuhkaisi pilkallisesti
sieraimiinsa.

Siirtyi haen siitae kuitenkin kohta muiden poeytaeaen, kuunnellakseen mitae
siellae keskusteltiin.

Siinaehaen keskusteltiinkin juuri parhaillaan tupakanpoltosta. Joku oli
lukenut muutamasta ulkomaan sanomalehdestae, ettae tupakanpoltto on
terveydelle vahingollista.

Sen kaikki myoensivaet, ettae tupakka jossakin maeaerin sisaelsi
epaeterveellisiae aineksia ja ettae sen nauttiminen oikeastaan on
tarpeetonta, mutta kun siihen kerran oli tottunut, niin...

--Sillae lailla juuri sanottiin ennen, kun ehdotonta raittiutta
vastustettiin ... kun kerran on tottunut ... sanoi maisteri muiden
sekaan ja hymaehti ivallisesti.

--Tupakanpoltto on kuitenkin aivan eri asia! huudahtivat heti kohta
yhteen aeaeneen useat muut.

--Tupakanpoltto on aivan eri asia, lisaesi esimieskin karistaen tuhkaa
paperossinsa paeaestae ja pitaeen otsaa viisaissa rypyissae.--Ei sitae voi
juoppouteen verratakaan, vaikka kyllae saattaa totta olla, ettei se
muutamien organismille voi terveellinenkaeaen olla. Vaan mitaeaen
moraalista turmiota ei tupakka kuitenkaan tuota, niinkuin vaekevaet
juomat, joiden vaikutuksen me kyllae tunnemme. Vasta juuri luin eraeaen
kotimaisen laeaekaerin lausunnon taestae asiasta, jossa haen sanoo siihen
suuntaan, ettae siihen suureen huviin naehden, jonka piippu tyoemiehelle
tuottaa, olisi vaeaerin sitae haeneltae sen vaehaeisen epaeterveellisyyden
takia riistaeae. Kohtuullisesti nautittuna en luule siis tupakan mitaeaen
erittaein vaarallista olevan, vaikka ryyppaeaeminen sitae kyllae on. Mutta
niinkuin sanoin jo, naemae ovat kaksi aivan eri asiaa.

--Tietysti, tietysti!

--Muuten olen myoeskin jostain lukenut, ettae jos ankara tupakkamies
aekkiae jaettaeae polttamisen, saattaa haen sairastuakin siitae.

Maisteri ei voinut siihen olla laimeasti sanomatta:

--Niinkuin juopot ja morfinistitkin.

--Aivan niin, niinkuin juopot ja morfinistit, mutta erotus on kuitenkin
suuri, sillae tietysti ei voi tupakanpolttoa naeihin paheisiin
verratakaan.

--Niin, en minae sitae sanokaan, myoensi maisterikin. Siihen loppui
keskustelu, sillae salista alkoi kuulua laulua ja kaikki menivaet sinne.

Maisteri ei mennyt, vaan jaei istumaan paikoilleen.

Haenestae haemaeraesti tuntui, ettae esimiehen puheet eivaet olleet oikein
johdonmukaisia, mutta haen ikaeaenkuin ei viitsinyt vaivata itseaeaen
ajattelemalla, missae kohden ne eivaet olleet. Eikaehaen tuo oikeastaan
niin taerkeaetae ollutkaan. Ja siinae ainakin oli esimies oikeassa, kun
sanoi, niinkuin haen itsekin oli sanonut, ettae ero on suuri juopon ja
tupakkamiehen himojen vaelillae.

Laulu ja soitto sitae paitsi haihduttivat haenen mielensae muuanne. Kaunis
kuoro siellae lauloi, ja kaikki olivat innostuneet. Maisterikin
muuttautui salin ovelle ja koetti varpailleen nousten naehdae laulajia.
Laulun loputtua taputti sivuhuoneisiin palauva yleisoe kaesiaeaen joka
haaralla.

Sammuneet paperossit sytytettiin suurella nautinnolla uudelleen, ja
eraes tuttava tarjosi maisterillekin avattua koteloaan, jossa loikoi
limikkaein hienoja Venaejaen paperosseja.

Maisteri otti huomaamatta niistae muutaman, mutta muisti samassa
aamullisen paeaetoeksensae. Aikoi antaa paperossin takaisin, mutta tuttava
oli jo kotelonsa sulkenut, niin ettae maisterin taeytyi pitaeae paperossia
kaedessaeaen.

--No, ja tulta myoes, sanoi tuttava ja otti kynttilaen poeydaeltae tarjoten
sitae maisterille, samalla kuin itse siitae sytytti.

--Minae heraetaen tarpeetonta huomiota, jos en sytytae, ajatteli maisteri
ja sytytti.

Mutta pari savua vedettyaeaen haen heitti paperossin tuhka-astiaan ja
siirtyi toiselle puolen huonetta.

Siellae haen istui vaehaelle aikaa useammalla tuolilla, eikae haenellae ollut
halua liittyae kenenkaeaen seuraan.

Ja paperossi tuolla tuhka-astiassa savusi suotta ilmaan. Monta kertaa
tapasi haen itsensae sinnepaein katsomasta, ja lopulta haen suorastaan
suuttui. Meni kenellekaeaen hyvaestiae sanomatta eteiseen, polki vihaisesti
kalossit jalkaansa, heitti palttoon hartioilleen ja laehti kotiinsa.

Haen oli niin harmissaan, ettae miltei hammasta puri. Ei siitae, ettae oli
paeaetoeksensae rikkonut. Olihan haen ollut suorastaan pakotettu, ja se ei
suinkaan ollut paeaetoeksen rikkomista... Minkae paeaetoeksen? Tuo
taemaenaamuinen hetken puuskaus, ei se ollut mikaeaen paeaetoes. Sitae paitsi
harmitti haentae kaikki paeaetoekset!... Paeaetoes, paeaetoes, matki haen ja
venytti sitae leveaeae sanaa vielaekin leveaemmaeksi...

Ja sen haen sanoo--niin kulkivat kiivakat ajatukset yhtae tahtia kiivaan
kaevelyn mukana--sen haen sanoo, ettae haen voi, jos tahtoo, lakata
polttamasta. Mutta haen ei tahdo, sillae se on luonnonlakia vastaan. Se
on sokea fanaatikko, joka ei ota huomioon oman fysiikkansa vaatimuksia!
Yht'aekkiae? Ilman mitaeaen syytae? Herkeaeisi syoemaestae samalla ... ja
eikoehaen tosiaankin kerran sitaekin vaadittane ... heh! "Kaikki tai ei
mitaeaen!" heh! heh!--Hah, hah, hah!... Ja maisteri yltyi kaikelle
tuolle ihmisten hulluudelle niin nauramaan, ettae ohikulkevat
pysaehtyivaet katsomaan... Sehaen olisi mainio pala "Matti Meikaelaeiseen"
tuo, ettae eikoehaen ne Ibsenit ja Bjoernsonit vielae vaadi syoemisenkin
lakkauttamista! Siinaehaen juuri oli se heidaen "kaikki tai ei mitaeaen!"...
Hah! hah! hah!

Mutta teeveden raatelema jaelki oli kielellae ja suulaessa ja
kurkkutorvessa vielae silittaemaettae ja parin savun makuun paeaestyaeaen huusi
se huutamalla lisaeviihdykettae suureen tuskaansa ja kiljui kiljumalla
kiireistae apua. Se toi totiset mietteet, ja ilo katosi.

Huh!--Niin puistatti kuin olisi ollut horkka tulossa. Oli miten oli,
mutta se on ainakin varma, ettei organismi ole normaalitilassaan.
Sanotaan, ettae jos organismilta jotain yht'aekkiae kieltaeae, johon se on
tottunut, niin usein tapahtuu, ettae joku piiloutunut taudinsiemen
irtautuu ja tekee kummia. Niin jossain kirjassa sanotaan... Kuinka
kauan haen on ollutkaan polttamatta? Likemmae kaksitoista tuntia... Kuka
ties?... Ehk'ei se nyt kuitenkaan niin pian... Mutta ainakaan ei ole
syytae kauemmin...

Ja sattui niin, ettae haen juuri nyt tuli tupakkapuodin oven eteen
punaisen lyhdyn alle ... ja sattui niin, ettae joku herra juuri meni
puotiin ja jaetti oven auki ... ja silloin sattui vielae niin, ettae
maisterikin pistaeytyi jaelestae.

Vaan haen ei ottanut lakkiakaan paeaestaeaen, ja synkaen ja tyytymaettoemaen
naekoeinen oli haenen muotonsa, kun haen pyysi saadakseen jotain tupakkaa.

--Hva' far de' lof att vara? [Mitae saa olla?]

--Mitae tahansa, sanoi maisteri kolkosti.

--Kanske far de' lof att vara richmond ... eller rettig ... eller...?
[Ehkae saa olla richmondia ... tai rettigiae ... tai...?]

--Antakaa sitten vaikka rettigiae.

--Jaha! Var sa god! Kanske far jag oeppna ladan? [Jaha! Olkaa hyvae! Ehkae
saan avata laatikon?]

--Kyllae minae saan sen itsekin auki.

Neiti katseli vaehaen kummastellen. Verkalleen avasi maisteri laatikon,
niinkuin olisi avannut pillerilaatikon ... naama happamena ja otsa
rypyssae. Haen tunsi sen itsekin hatun alta, ettae se oli rypyssae, otti
vastenmielisen naekoeisesti paperossin sormiinsa, pyoeritteli sitae hetken
ja pisti sen viimein huuliensa vaeliin... Tulihan oli myoeskin otettava,
kun oli kerran tupakankin ottanut. Tuli oli taessae sama kuin vesi ja
sokeri pahanmakuisia pillerejae niellessae. Eikae haen siis ollut sen
lauhemman naekoeinen paeaetae kaasuliekkiin laehentaeessaeaen. Haen oli
tuntevinaan, ettae taemae tupakoimisen aloittaminen oli haenelle hyvin
vastenmielistae ... kun kerran oli aikonut sen jaettaeae... Mutta minkae
sille taitaa, kun jaettaeminen naehtaevaesti on epaeterveellistae. Vaan
luultavasti taemae paperossi kuitenkin on viimeinen...

--Hyvaesti, murahti maisteri laehtiessaeaen, painoi hattunsa vielaekin
syvemmaelle ja nosti kauluksen pystyyn.

Mutta ensimmaeisiae askelia kadulla ottaessa olivat jo alkusavut
pyyhkineet synkaen mielen syvimmaet rypyt haenen kasvoiltaan. Raukeata ja
vaelinpitaemaetoentae oli vielae kaevely kadun poikki Esplanaadin puoleiselle
kaeytaevaelle. Mutta sydaen tykytti jo kuitenkin niin kiivaasti, ettae piti
vaelistae hengittaeae liika hengaehdys lisaeae.

Ripeaemmaeksi keveni sentaeaen kaeynti askel askeleelta, ja haenen
kaeaentyessaeaen Edlundin nurkalta takaisin oli mieliala yhtae hilpeae kuin
aina ennenkin naein Esplanaadia kaevellessae...

Ilta oli kirkas, tummansininen taivas vaelkkyvaessae taehdessae. Kas
todellakin! Ja kuinka ei haen sitae aesken huomannut, eikae iltaseuraan
mennessaeaen!--Haen veti pitkaen savun keuhkoihinsa ja antoi silmaensae
liukua katuvartta pitkin lyhdystae lyhtyyn. Siellae taeaellae hohti
tavallisten joukossa joku punainenkin tupakkapuotien oven paeaeltae ... ja
tuolla aivan peraellae helotti pyoereae saehkoelamppu synkkaenae kohoavan
Kiseleffin kivimuurin seinaestae. Ruotsalainen teatteri myoeskin siinae, ja
valolla taeytetyt laempioen ikkunat--Se on sentaeaen haevytoentae, ettae tuo
rakennus on kansan viha-miesten hallussa ... noin korkea ja noin
kaunis. Jos haen olisi rikas, haen sen heti kohta lunastaisi ja antaisi
suomalaisen teatterin haltuun. Jos vain olisi rahoja ... mutta sepae se
on, ettei niitae ole... Mutta jos olisi, niin laskisi haen ne isaenmaan
alttarille. Sillae Suomi on koeyhae, ja sitae pitaeae auttaa, tehdae tyoetae sen
parhaaksi, minkae voi. Mutta niitae on paljon, joille isaenmaa ei ole
minkaeaen arvoinen ... ne sen kieltae vainoavat, halveksivat sen
varsinaista kansaa...

Niin vaelsivat maisterin isaenmaalliset mietteet, mutta repaleinen pikku
poika oli haenet keksinyt ja juoksi haenen jaelessaeaen...

--Snaella herrn, ge' mej en liten slant ... snaella herrn ge' mej en
liten slant... [Hyvae herra, antakaa minulle pikku lantti...]

--Etkoe sinae osaa suomea, poika ... pyydae suomeksi niin saat.

--Ja' foerstar int' finska. [En ymmaerrae suomea.]

--Enkae minae ymmaerrae ruotsia.

--Snaella herrn, var sa go'... [Hyvae herra, olkaa hyvae...]

Maisteri laehti menemaeaen eikae ollut enaeae poikaa kuulevinaan, joka vaehaen
aikaa karttaen jaelestae juoksi. Veti viimeiset savut vanhasta
paperossista ja otti siitae tulen uuteen, ennenkuin nakkasi pois.

Veres savu hiveli mielen yhae hilpeaemmaeksi, sydaen melkein teiskasi
tyytyvaeisyydestae, huulet yhae hymyilivaet, ja silmae hyppeli virkeaesti
paikasta paikkaan ... yloes Groenqvistin kivikartanon ylimmille
koristeille, jotka tummaa taivasta vasten vielaekin tummempina
varjostivat ... sieltae alas nurkkia pitkin valoisiin puoti-ikkunoihin,
joissa vakaasti ja kylmaesti lemottivat saehkoelamput, mutta levottomasti
ja kiihkeaesti paloivat kaasuliekit. Ja ikkunoiden ohitse suikkelehti
ihmisten paeitae.

Vielae yhden retken teki maisteri Esplanaadin paeaehaen ja poltti vielae
yhden paperossin yksillae tulilla. Mutta sitten laehti haen verkalleen
nousemaan Erottajalle ja Bulevardinkadulle paein.

Kotiin tullessa naekyi portin pieleen veltosti nojaavan joku olento.

--Hyv'--il-il-iltaa, herr pastor ... heh, heh, heh! Pastor ei pidae
panna pahaks, ettae minae ... minae menin suoraan kapakkaan ... mutta ei
minulla enaeae ole ei yhtae slanttia ... aivan juov-vuv-vuovuksissa ...
heh, heh, heh!--Pastor antais yks viis penniae, ettae minae ... eli pastor
antais edes tuo paperossistumppi...

Tuo tuli niin odottamatta haeiritsemaeaen hyviae sopusoinnun tunteita,
ettei maisteri ensin saanut sopivia sanoja suuhunsa.

--Sinae olet siis juonut, vaikka ... sanoi haen sitten, mutta ei tullut
jatkaneeksi.

--Vaikka jo lupasin ... lupasin ... heh, heh! Mitae ihmisen lupauksista
... ei se osaa pitaeae, mitae lupaa...

--Minae annoin sinulle kaksi markkaa sillae ehdolla, ettae ostaisit
leipaeae...

--Sillae ehdolla ... jaa, sillae ehdolla ... katsokaa herr pastor,
tuota ... sillae ehdolla ... niin, ettae se ei ole niin, herr pastor,
ettae tuota ihminen ... immeinen ... ihminen ... ettae elaeae yksistaeaen
leivaestae...

Mies viittiloei sormet harrallaan alas katuun ja yloes lyhtyae kohti, ja
tuli sitae tehdessaeaen aivan likelle maisteria, koettaen tavoittaa haentae
palttoon napista. Maisteri vetaeytyi sitae mukaa taapaein...

--Niin, sillae ehdolla ... ja tilaisuudella ... mutta liha on heikko,
vaikka henki on ... henki on ... kuinka se on se paikka, herr pastori?

--Mene tiehesi sinae!

--Ettae tuota ... ei pastor saa mennae ... yksi paperossistumppi...

--Jos et sinae nyt heti kohta korjaa luitasi taestae, niin minae huudan
poliisia, sanoi maisteri vihaisesti porstuansa ovesta, jonne mies oli
seurannut haentae.

--Huudan poliisia ... huudan poliisia ... minae huudan itse poliisia,
ettei pastorin tarvitse ... poliis, poliis!

--Lurjus! mutisi maisteri ja sulki ovensa.--Tuommoinen renttu, uskaltaa
tulla koskettamaan.

Maisteri oli vihainen, mutta sytytettyaeaen kynttilaen ja alkaessaan
laittautua kotiasuunsa haen pian kuitenkin lauhtui... Pitaeaehaen saeaeliae
tuollaisia onnettomia olennoita, jotka uudelleen ja aina uudelleen
lankeavat ... eihaen ole oikein heitae liian ankarasti tuomita... Hohhoi!

Maisteri oli riisunut pitkaentakin, pukeutunut kotiviittaansa ja
pistaenyt tohvelit jalkaansa. Sitten haen oli sytyttaenyt piippunsa ja
istuutunut keinutuoliinsa, sivuittain poeytaeaen...

Hm!--Se oli siinae tupakoidessa ja kiikkuessa maisterin ainoa ajatus,
eikae haen siitae tahtonut sen pitemmaelle paeaestae.

Vaehaen ajan paeaestae kuului matami tulevan sisaeaen ruokatarjotinta tuoden.
Maisteri antoi haenen tulla eikae puhunut mitaeaen. Mutta jo ovesta
huudahti matami:

--Sissoh!--No, nyt pastori taas polttaa piippuaan ... se on parasta ...
no, nyt minae taas tykkaeaen pastorista!

Matami tuli aivan maisterin eteen ja loisti niin vilpitoentae riemua,
ettae maisterinkin piti hymyillae...

--Eikae pastori turhaan kiusaa itseaeaen ... se veisi kaiken aptiitin ja
humoeoerin...

--Niinkoe matami luulee?

--Niin se on, minun miesvainajanikin...

--Kyllae minae aion kuitenkin vaehitellen totuttaa itseaeni pois.

--Jaa, vaehitellen ... se on toista, ettae vaehitellen ... niin pastori
voi tehdae, jos tahtoo ... mutta ei aekkipikaa ... se ei ole
terveellistae... Hyvaeae yoetae, pastori! Jumala pastoria varjelkoon!

--Hyvaeae yoetae, matami.

Vaehaen haukattuaan kaeaensi maisteri keinutuolinsa poeytaeaen paein ja alkoi
kirjoittaa saarnaansa. Se sujui kuin vettae valaen. Tunnissa sivalsi haen
sen valmiiksi. Vaan kun haen lopetti tyoensae, koenoetti poroastian laita
taeynnae puoleksi poltetuita paperosseja kuin ilmaan ojennetuita
kanuunia.

Saenkyyn mennessaeaen sytytti haen vielae piippunsa, poltteli sitae ja antoi
kynttilaen olla sammuttamatta niin kauan kuin piippu paloi.

Vilahti siinae savupilviae nieleksiessae sivumennen mieleen muuan ajatus
omantunnon moitteesta. Mutta kohta se kuitenkin katosi muiden ajatusten
taa. Ja maisteri oli vakuutettu olevansa tottunut omantunnon aeaentae
kuulemaan. Silloin kun se ei sen kovemmin nuhtele, silloin ei siinae
tietysti ole mitaeaen pahaakaan, ettae tupakoi. Sitae paitsi oli tuo niin
kovin vaehaepaetoeinen asia.

Sitten maisteri asetti piippunsa lattialle tuolin varaan seisomaan,
puhalsi huoneensa pimeaeksi ja kaeaentyi seinaeaen paein maata.






MAAILMAN MURJOMA


    Yks ol' veitsi veikkoutta,
    yksi rauta rakkautta,
    sekin katkesi kivehen,
    leipaehaen pahan emaennaen,
    pahan vaimon paistamahan.

    (Kalevala 33 91-98)




I.


--Antakaa te Junnun olla rauhassa! toruu isaentae, toiselta puolen
halmeen, leikkaamattoman rukiin yli.

--Saapihan meiltae olla, mutisevat toiset ja painautuvat leikkaamaan.

Mutta vaehaen paeaestae on kiusanteko taas taeydessae kaeynnissaeaen.

Koko talkoovaeki on liittoutunut yhtae ainoata vastaan. Haen on iso,
roteva, mustaverinen mies, joka selkaeaensae oikaisematta leikkaa kuin
uhalla, muista vaehaen loitompana, koettaen olla heidaen pistopuheitaan
kuulematta. Mutta haentae tahdotaan saada suuttumaan. Haentae koetetaan
saada siihen, mihin haenet lopulta tavallisesti saadaankin: tarttumaan
johonkin itsensaekokoiseen esineeseen ja nakkaamaan se menemaeaen
luontonsa lauhduttamiseksi. Usein on haenet taellae tavalla saatu
sinkoamaan tupakkihakkuri tuvan nurkkaan, vyoeraeyttaemaeaen suuria kiviae
sijoiltaan tai karjaisten hypaehtaemaeaen seisoalleen--minkae jaelkeen haen
poistuu eikae takaisin tultuaan puhu paeivaekausiin sanaakaan. Ja kun haen
ei koskaan kaey kaesiksi eikae osaa muutenkaan puolustautua, pidetaeaen
haentae vaehaen kuin hoelmoenae ja usutetaan pikkupojatkin haentae haernaeaemaeaen.
Isaentae on haenen ainoa puolustajansa, sillae haen on vankka tyoemies,
tarkka kaikissa toimissaan, hoitaa hyvaesti hevosia ja ruokkii vaelistae
lehmiaekin vaimo vaeen mieliksi.

Nyt on ilveily taas alkanut paeivaellistae syoedessae ahon reunassa. Ruualle
ruvetessaan on Junnu pannut hattunsa ja tupakkakojeensa, joista haen ei
luovu muulloin kuin ateriain aikana, viereensae maettaeaelle. Kun haen
syoetyaeaen alkaa haparoida tavaroitaan, loeytaeae haen hatun takaansa
poekkeloen paeaestae ja piippunsa samasta paikasta, johon se on pistetty
rakoon kannon tupakoitavaksi.

Se heraettaeae yleistae ilakkata, eikae isaentaekaeaen voi olla muiden mukana
naurahtamatta.

Sanaakaan sanomatta ottaa Junnu hattunsa ja piippunsa ja kysyy
kukkaroaan, joka on sekin kadoksissa.

--Mitae sinae meiltae kysyt, kysy poekkeloeltae! vastataan haenelle ja
nauretaan yhae hurjemmin.

Junnulle selviaeae iva vasta silloin, kun renki Tahvo nyhtaeisee kukkaroa,
joka neulastaan on pantu riippumaan Junnun omaan vyoehoen haenen selkaensae
taa. Haen ei voi enaeae pidaettaeytyae, hujahduttaa Tahvoa takakaeteen
nyrkillaeaen, mutta kun Tahvo vaeistaeae, iskee Junnu rystynsae verisiksi
petaejaen kylkeen.

Kerran, kaksi kohoaa miehen rinta, ja sieraimet levaehtaevaet. Mutta
sitten haen ottaa sirppinsae ja menee yksin leikkaamaan.

--Syoepi niin ahnaasti, ettae saisi tukan paeaestae kolita eikae tietaeisi!
huudetaan haenen jaelkeensae.

--On se kerran kuulema ollutkin kolittuna, saeestaeae Tahvo.

--Milloinka? kysyy joku.

--Silloin kun istui ruunun ruokapoeydaessae Kuopion linnassa.

--Suunne kiinni! komentaa isaentae, ja kaeskee vaekensae tyoehoen.

Mutta siellae jatketaan samaa puhetta.

--Mistae hyvaestae sille ruunun ruoka annettiin?

--Viilipytyn varkaudesta ... oli vienyt sen sydaenmaan moekistae toisten
rosvojen syoetaevaeksi.

--Kuka sen on sanonut?

--Itse kertoi.

--Suus kiinni, kenkkajalka! huutaa Junnu yhtaekkiae kaikkien kummaksi.

--Suus kiinni, suden selkae!

Junnulla on selkae pitkae ja jalat lyhyet, ja aina on haentae siitae ivattu.

--Siihen selkaeaen kun oli vitsoja mahtunut niin, ettei piiskuri luullut
taeyttae tulevankaan. "Aletaanko uudelleen?" oli kysynyt vallesmannilta,
ja Junnulle oli lyoety toiset parit lisaeae vankihuoneen petaejaessae ...
muttei ollut sittenkaeaen aeaentae paeaestaenyt.

--Olisikohan kantsukkatakaan aelaehtaenyt?

--Mitenhaen olisi, jos olisi ollut oma isaensae omasta kaedestaeaen
antamassa...

Junnu oli aepaeraepoika, ja se oli ilkeae viittaus siihen huhuun, jonka
joku oli keksinyt, ettae Junnun isae oli Venaejaen kasakka, joita entisinae
aikoina majaili kirkonkylaessae.

--Oletteko vaiti! huutaa isaentae ankarasti.

--Herra Jeesus siunatkoon! parkaisevat samassa naiset, ja miehet
paeaestaevaet kirouksen kuin yhdestae suusta...

Sillae Junnu on temmannut sylensae taeyteisen kiven maasta, nostanut sen
ilmaan kuin tuohikaeaeroen ja nakannut sen, kauheasti manaten ja kasvot
julmasti vaeaennyksissae, leikkuuvaeen keskeen.

Muut ennaettaevaet vaeistaeae, mutta Tahvo lyykaehtaeae kiven viereen jalkaan
satutettuna.

--Tappaa, tappaa! huutaa haen.

--Eikae tapa ... oletko vaiti siinae ... ei haen ole luutakaan
vikuuttanut, vakuuttaa isaentae juostuaan muiden mukana tarkastamaan
Tahvon jalkaa.

--Nuoriin se mies! Kaeykaeae kiinni, ennenkuin paeaesee karkaamaan!

Miehet hyoekkaeaevaet rukiin laepi Junnun kimppuun, tarrautuvat kiinni,
mutta kertapyoeraeyksellae karistaa haen heidaet luotaan.

--Antakaa te Junnun olla aloillaan elkaeaekae sotkeko ruista! Pois sieltae
ja tyoehoen joka mies!

--Vielaekoe isaentaekin puolustaa semmoista petoa, joka ei katso, mitae
heittaeae? Kenenkae syy, jos olisi paeaehaen sattunut!

--Oma syysi!... Ja enkoe minae ole sinua varoittanut?

--Mutta kipurahani minae riitelen, mutisee Tahvo nilkuttaen sirppinsae
luo.

--Riitele mitae riitelet, mutta raja pitaeae olla leikillaekin, toraa
isaentae ohikulkiessaan.

Mutta hirvittaeae haentae sentaeaen itseaeaenkin, kun haen oikein katselee tuota
kiveae, joka pudotessaan on uponnut puoleksi maan sisaeaen ja jota haen
itse tuskin olisi jaksanut liikauttaakaan. Oli toki ikuinen onni, ettei
se sen pahemmin sattunut.

Junnun silmissae on maailma ollut punaisena ja keltaisena, maa kuin
lainehtinut ja metsaen ranta huojahdellut. Mutta voimainponnistus haentae
itseaeaenkin kauhistuttaa ja haen herpoontuu siitae niin, ettei tahdo pysyae
pystyssae. Ja vaehaen aikaa siinae aelytoennae seisottuaan laehtee haen
kulkemaan suoraan synkimpaeaen korpeen tietaemaettae, minne menee, ja
muistamatta, minkae taehden menee. Vasta kun haen on jonkun matkaa
kulkenut, tullut aidan kohdalle ja nousee sen yli, selviaeae haenelle,
ettae haen on ollut miehen tappamaisillaan ja ettae haenellae kiveen
ryhtyessaeaen, joka oli sattunut haenen tielleen, todellakin oli ollut se
aikomus.




II.


Leikkuuvaeki on palannut tyoestaeaen, kylpenyt, illastanut ja vetaeytynyt
levolle aittoihinsa. Isaentae vain on vielae valveilla ja sovittelee
kenkiaeaen tuvan orrelle kuivamaan, kun Junnu astuu sisaeaen ja istuutuu
seinaepenkille sanaakaan virkkamatta.

--Onhan siinae vielae ruokaa syoedaeksesi, sanoo isaentae, mutta Junnu ei
sano haluavansa.

--Olisi minulla vaehaen asiata isaennaelle, virkkaa haen sitten, kun naekee
taemaen tarttuvan oven ripaan.

--Mitae sitae Junnulla nyt olisi niin taerkeaetae asiata?

--Paeaestaeisitte minut pois palveluksestanne.

--Mitae se Junnu tarkoittaa? Kesken tyoeajan? Ja minkae taehden?

--En tule enaeae toimeen taessae talossa.

--Mitaes se nyt niiden raeaehkaein puheista ... onhan ne saatu ennenkin
taemmoeiset riidat sovitetuiksi.

--Lie heidaen puoleltaan, vaan ei minun ... ja saattaisin taessae tehdae
vielae vahingoitakin...

--Hillitsisit sinaekin vaehaen luontoasi ... kovinhan tuo on kamalata
tuommoisten aseiden kanssa liehuminen.

--En osaa hillitae, kun tulee se vihan puuska paeaelleni ja minua
haevaeistaeaen.

Mietittyaeaen vaehaen aikaa istuutuu isaentae poeydaen eteen penkille,

--Jos et sinae sen Tahvon kanssa tule toimeen, niin pannaan vaikka _se_
ennemmin pois.

--En minae enaeae heidaen muidenkaan katsomisiaan ja ilkkumisiaan ...
vihaavat ne minua kuitenkin muutkin ... kaikki oikeat ihmiset.

--Mitaes se nyt taas semmoisia ... eihaen se ole sen huonompi itsekaeaen...

--Kuulittehan sen, mitae ne sanoivat.

--Kurillaanhan ne vain.

--Totta se oli, mitae sanoivat.

--Ettaekoe olet varkaudesta ollut linnassa?

--Niin olen. En ole sitae kenellekaeaen muulle kertonut paitsi Tahvolle
mennae talvena heinaessae, kun herkesi ystaevaeksi ... vaan kerron nyt
teille, kun aina olette hyvaenae pitaenyt...

--Kerro, jos tahdot...

--Kerron minae teille, puhuu Junnu katkonaisesti, nyyhkytellen vaehaen ja
niinkuin kyyneliaeaen nieleskellen: se on niin, ettae kun saivat minut,
kerjaelaeispojan, viisaudellaan narratuksi ... tyoensivaet ikkunasta
sisaeaen, kun eivaet itse mahtuneet, ja varastuttivat viilipytyn ja kolme
leipaeae ja voivakan ... vaan kun minae itse tunnustin kaikki ja annoin
ilmi muutkin ... enkae ole sen koommin ... vaan olen aina elaenyt
omistani, vaikka kaikki minua vainoovat sekae taeaellae ettae kotipuolessa
... koirat on koiria ... kaikkialla, koko maailmassa!

--Mutta ethaen sitae maailmastakaan mihinkae paeaesse.

--Paeaesisin, kun rupeaisitte minua auttamaan ... en tahtoisi
palkkojanikaan kaikkia, kun antaisitte tehdae torpan maallenne.

--Torpanko? Minnekaes?

--Tekisin tuonne Kontiokorpeen.

Kun isaentae ei mitaeaen virka, jatkaa Junnu:

--Olisi minulla siellae jo sijakin katsottuna Mustinlammen rannalla ...
ja isaentae saapi panna millaiset arennit tahtoo.

Eihaen isaennaellae oikeastaan ole mitaeaen sitae vastaan, ettae saa vakinaisen
tyoemiehen maalleen. Ja kun haen oikein ajattelee, niin tulkoon vain
asukas juuri Kontiokorpeen Mustinlammen rannalle. Eihaen ole vielae
varmaa, tokko toteutuneekaan, mitae ovat lehdissae kertoneet. Mutta kun
se itse sinne pyrkii...

--Ainapahan tuota niistae arenneista sovittaneen, sanoo haen ja lisaeae
sitten:

--Saatanpahan tuota tuumia.

--Laehtisin jo huomenna metsaeaen ... ja jos ei muutoin kaey, niin panen
sijaisen.

Taas vaehaen aikaa mietittyaeaen virkkaa isaentae noustessaan:

--Kai sinut pitaenee paeaestaeae, jos ei muu auta. Paeaetetaeaenhaen sitten
tarkemmin toissa kertana, sanoo haen ja menee.

Junnu jaeae istumaan puolipimeaeaen pirttiin.

Kauan on taemae tuuma haenen mielessaeaen madellut. Kuta vanhemmaksi haen on
tullut, sitae vaikeampi on haenen ollut kantaa ihmisten ivaa ja
sydaemettoemyyttae, joiden haen luulee kaikkien liittoutuneen haentae
vastaan. Haen on alkanut epaeillae sitae joka miehen sanoissa ja
kaeytoeksessae. Haen luulee naekevaensae sitae kaikkialla, missae liikkuu kotona
ja kylaessae. Haen on koettanut lahjoa ihmisiae ystaevyydellae, hyvillae
puheilla ja tarjouksilla milloin millaekin. Mutta ne ovat pettaeneet
kaikki niinkuin Tahvokin viimeksi, jolle haen oli elaemaekertansa uskonut.
Kun miehet ovat polttaneet haenen tuottamansa kaupunkitupakat ja naiset
syoeneet haenen ostamansa vehnaeset ja juoneet haenen keittaemaensae kahvit,
ovat ne taas ensimmaeisinae nauramassa haenen ulkomuotoaan ja
pistaettelemaessae haentae haenen koempelyydestaeaen ja tyhmyydestaeaen. Ei niillae
ole muuta mielessae kuin saada haenet suuttumaan silmittoemaeksi, tekemaeaen
jotain, josta saisivat haenet syyhyn, rautoihin ja linnaan uudelleen.
Sitae ne vaeijyvaet, ja se niillae on mielessae, paeaestaekseen haenen
saeaestoeilleen, joita tietaevaet haenen ennen tukkijoella ansainneen. Ne
ovat haentae koettaneet pettaeae ja vainota, herroista alkaen. "Jos
tunnustat, paeaeset vaehemmaellae", sanoi vallesmanni haenelle silloin
oikeudessa. Vaan se valehteli. Kun haen tunnusti, niin heti paikalla
haenet tuomittiin piiskoihin. Jos eivaet kaedet olisi sillae kertaa olleet
sidotut, kuristanut haen olisi sen miehen tuomiopoeydaen paeaehaen. Oikein
sanoivat toiset vangit linnassa, ettei maailmassa saa koeyhae oikeutta,
miten saanee taivaassakaan. Lihaksi olisivat pantavat kaikki ruunun
herrat, ja talonpojat ovat heidaen orjiaan ja kaetyreitaeaen... Yhteen
myttyyn maetettaevaet!

Pappi sai kuitenkin sillae kertaa haenen mielensae lauhtumaan. Sanoi ja
vakuutti, ettae joka on saanut tuomionsa ja kaersinyt rangaistuksensa,
haen on yhtae hyvae kuin muutkin, jota ei saa kukaan vihata eikae solvata
... kelpaa kummiksi ja vieraaksimieheksikin. Vaan valetta oli sekin
puhunut ... sitten vastahan ne alkoivatkin ahdistaa, kun haen linnasta
palasi... Liekoe totta sekaeaen, mitae sanoi, ettae jos ei kelpaa ihmisille,
niin kelpaa Jumalalle...

Vaan ei haen naeitae kaikkia ymmaerrae eikae jaksa loppuun ajatella. Joka
kerta, kun haen sitae koettaa, raukaisee paeaetae ja sekottaa mieltae niin,
ettei saa selkoa mistaeaen.

Mutta siitae haen on nyt ainakin selvillae, ettae haen tekee eron heistae
kaikista, tekee ikuisen eron. Haen karkaa korpeen, painautuu kuin karhu
kontoonsa. Ja katsokoot eteensae, koirat, jos kaeyvaet haentae siellaekin
haetyyttaemaeaen...!

Haen nousee ravakasti ja menee ulos. Ei taetae yoetaekaeaen haen aio enaeae olla
taellae puolen maailmaa!

Ja haettuaan aitasta tyoekalunsa ja pistettyaeaen konttiinsa
saeaestoeleipaensae hiipii haen niiden kanssa solasta ulos kenenkaeaen
huomaamatta ja poikkeaa  vaehaen aikaa maantietae astuttuaan syrjaepolulle.
Se noudattaa hevoshaan aitovartta, ja aidan vieressae syoe haenen
nimikkoruunansa. Haen on sitae aina hyvaesti hoidellut, ja se hoerhaettaeae
haenelle jo loitolta. Haen pysaehtyy sen luo, ruopottelee sen aidan yli
ojennettua kaulaa, haastelee sille ja soittelee sen kelloa vaehaen aikaa.
Se on ollut taeaellae haenen ainoa ystaevaensae, joka ei ole sanonut
poikkitelaista sanaa ja jonka silmissae ei koskaan ole naekynyt
salaistakaan ivaa.




III.


On sunnuntaipaeivae, kun Junnu palaa korpeensa. Kaikkien muiden kirkossa
ollessa on haen taaskin paeaessyt laehtemaeaen isaennaen puheilta kenenkaeaen
huomaamatta. Saeaestoerahoillaan on haen isaennaeltae ostanut nimikkoruunansa,
ja he ovat sopineet suullisesti siitae, ettae Junnu, jos haluaa
moekkilaeiseksi asettua, saa viljellae maata kymmenen vuotta arennitta,
kunhan maksaa halmeviljelyksestae osaelot. Sen lisaeksi on isaentae pannut
sen ehdon, ettae jos Junnu mitenkuten tulisi laehtemaeaen maailmalle,
rakennukset jaeisivaet talon hyvaeksi.

Vai haen laehtisi maailmalle, kun oli kerran maailmasta paeaessyt!
myhaehtelee haen taluttaessaan hevostaan marhaminnasta--selkaeaen haen ei
henno nousta--ja painuessaan sen kanssa yhae syvemmaelle korven sisaeaen.
Onpa haen ollut houkko, kun ei jo aikoja sitten ole taetae tuumaansa
toteuttanut! Mutta mistaes haen olisi voinut aavistaa, ettae on kuitenkin
yksi ihminen taessae maailmassa, joka ei haentae syrji ja vainoa! Ja
kymmeneksi vuodeksi ilman arentia, ilman mitaeaen voitonpyyntiae ja
ahneutta? Kyllae haen sen miehen vielae palkitsee kymmenkertaisesti, vie
vapaaehtoisena verona kaiken, mikae jaeae yli omista tarpeista. Ja kaikkea
taetae hyvyyttae ajatellessa sulaa haenen mielensae niin, ettae leukaa vetaeae
vaeaeraeksi ja taeytyy karistaa kyynel silmaestae.

Haen pujottelee kulkiessaan kaitaisia, sekavia karjanuria, jotka
pilkkomattomina kiertelevaet soiden rantoja ja metsaen rinteitae ja joita
eivaet muut ihmiset naeytae koskaan kulkeneen. Haen nousee korkean vaaran
selaelle, josta ei naey muuta kuin rikkomatonta, kellastuvaa syksymetsaeae
ja metsaein vaelissae nukkuvia soita. Muu maailma missae lieneekaeaen tuolla
kaukana noiden maekien takana, josta ei kuulu hiiskahdusta eikae nouse
savuakaan merkiksi ihmisasunnoista. Hyvin, hyvin kaukana jossain kuuluu
vain metsaekoira haukahtelevan ja joku laukaus silloin taelloein
paukahtavan. Vaan ne kai kulkevat omia teitaeaen, ne eivaet tule haentae
haeiritsemaeaen.

Varovaisuuden vuoksi pistaeae haen kuitenkin sammal tukon ruunansa kelloon
taas liikkeelle laehtiessaeaen.

Eikae haen saa oikeata rauhaa mieleensae vielae kotiin tultuaankaan.

Viikkokausia vaivaa haentae epaemaeaeraeinen pelko, ettae "maailma" ehkae
loeytaeae haenen piilopaikkansa, ettae "ilkioet" hakevat haenet kaesiinsae ja
tulevat suurella joukolla haentae taenne kiusaamaan. Ehkae panee Tahvo
toimeen uhkauksensa ja manuuttaa haenet murhan yrityksestae?

Ja koko syksyn se aatos haentae kiusaa. Haenen asumuksensa on laaksossa
lammen rannalla kahden korkean maeen vaelissae. Sillae sijalla, mihin haen
on moekkinsae paikan katsonut, on jo ennestaeaen vanha, puoleksi maan
sisaeaen vaipunut metsaesauna, tehty siihen entisaikain kaskenpolttajain
asuttavaksi. Haen korjaa sen kattoa ja asuu siinae, niin kauan kuin
rakentaa pirttiaeaen. Sen valmiiksi saatuaan aikoo haen ruveta tallin
tekoon.

Uuden tuvan salvoksella veistellessaeaen haen vaelistae on melkein varmasti
kuulevinaan askelia metsaepolulta, naekevinaeaen jonkun puitten vaelissae
liikahtelevan. Haen lakkaa hakkaamasta, kuuntelee kuin vanki
vainoojiaan, jaesentae liikauttamatta, henkeae vetaemaettae. Sunnuntaisin haen
heitae varsinkin odottaa ja poistuu varmuuden vuoksi jo aamusta varhain
metsaeaen pyydyksilleen. Ja majaansa laehetessaeaen illan haemaerissae haen taas
hiipii kuin varas omaan pihaansa, vaeijyy ja kuulostelee metsaen sisaestae,
ennenkuin uskaltaa astua esiin.

Mutta ei sieltae koskaan ketaeaen ilmaannu. Ja lumiin mennessae on Junnu
saanut pirttinsae kattopaeaelle.

Keyri-iltana haen panee uuden uuninsa ensi kerran laemmitae. Takka
hulmuaa, palavat puut raeiskaehtelevaet iloaan pitaeen, ja savu vaeltelee
katossa seinaestae toiseen. Junnu lepaeilee penkillae pitkaellaeaen, piippuaan
poltellen ja tuleen tuijottaen.

Onko haenellae nyt siis vihdoinkin oma katto paeaensae paeaellae ja omat seinaet
suojanaan? Onko haenellae sija, josta haenellae on oikeus osoittaa ulos
jokainen, joka tunkee sinne haentae haeiritsemaeaen? Eikoe enaeae tarvitse
ketaeaen kumarrella eikae olla kenellekaeaen mieliksi?

... Olla se aeiti vanha vielae elossa, niin toisi sen taenne toverikseen,
--johtuu haenelle yht'aekkiae mieleen. Ei ole haen vuosikausiin haentae
muistellut eikae tahtonutkaan muistella. Mutta olihan se sekin ollut
samalla lailla maailman murjottavana kuin haenkin eikae saanut koskaan
omaa kattoa paeaensae paeaelle. Oli kuollut huutolaisena ja ihmisten
pilkkaamana ja potkimana ja haudattu sinae suurena naelkaevuonna
hoeylaeaemaettoemaessae kirstussa yhteiseen hautaan, ja lieneekoe joudettu
kellojakaan soittamaan...

Oli tullut olluksi sille niin tyly sen elinaikana,--mutta kun ne veivaet
sen vankeuteen ja tekivaet eron heidaen vaelillaeaen. Ja kun ne sen sieltae
paeaestyae haepaeisivaet ja haukkuivat heitae molempia:--"Tuolla tulee portto
poikineen!--Jaanan Junnu! porton poika!--Jaanan Junnu! porton poika!"--
Siitae pitaeen haen alkoi haevetae aeitiaeaen ja aeiti haentae, ja he tekivaet
molemmat pitkiae mutkia toinen toistaan kiertaeaekseen. Mutta
kuolintaudissaan se laittoi sanan ja kaeski kaeymaeaen puheillaan. Junnu
oli silloin jo tukkitoeissae eikae iljennyt laehteae, kun sana kerrottiin
kaikkien kuullen. Kohta tuotiin toinenkin sana, ettae tulla toimittamaan
haenet edes kunnialliseen hautaan. Haudatkoot haudattavansa! vastasi haen
eikae mennyt...

Olisi kuitenkin saanut kaeydae toisin se asia,--ja vaikka olisi aeitikin
saanut olla ja elaeae toisella tavoin, niin se kalvaa haentae nyt
yhtaekaikki. Ja haihduttaakseen naeitae mietteitaeaen haen ryhtyy panemaan
pajuja rekeensae laehteaekseen heti kelin tultua rahdinvetoon ja
lehmaerahoja ansaitsemaan.


Olisihan ollut tukin-ajoakin toisella kulmalla omaa pitaejaetae. Mutta
siellae taeytyisi taas tulla yhteen ihmisten kanssa, joista parahiksi oli
paeaessyt.

Toisen laeaenin kaupunkiin haen ajaa ja kiertaeae sinne mennessaeaen
kirkonkylaen ja muut tutut seudut.

Puolen talvea jyryaeae Junnu sillae retkellaeaen vedaetellen merenrannasta
sisaemaahan kauppamiesten tavaroita kahden kaupungin vaelillae.

Ei kukaan tunne haentae siellae, eikae kukaan kysy, mikae haen on miehiaeaen.
Mutta kuitenkin karttaa haen taloja kuin omassa puolessaan, sivuuttaa
kaikki suuremmat kylaet ja jaettaeytyy aina jaelelle muista rahtimiehistae.
Ellei ole aivan pyry eikae pakkanen, syoettaeae haen tiepuolessa ja hakee
yoesijaa katon alla ainoastaan hevosensa vuoksi. Ikkunoista, pihoilta ja
tiepuolesta katselevat silmaet haentae vaivaavat ja kiusaavat, ja
helpotuksesta huoaten laehtee haen aina pitkille, talottomille
taipalille. Sillae silloin haen on kokonaan kahden kesken hevosensa
kanssa, jolle haastelee pitkaet hetket sen vierellae tallustellessaan ja
jota auttaa maekipaikoissa sepiin kiinnittaemaestaeaen nuorasta.

Mutta joululta alkavat tiet taeyttyae ja markkinamiehiae ajella kahakaeteen
kaupungista toiseen.

Ja kerran, kun haen sillae tavoin kuormineen ponnisteleikse jyrkkaeae
ylaemaekeae, ajaa reellinen suuriturkkisia ja punavoeisiae herroja haentae
vastaan. Kohdalle tultuaan huutavat he haentae vaeistymaeaen. Mutta
ennenkuin raskas reki kerkiaeae kaeaentyae, sivaltaa muuan reen peraestae
pitkaellae ruoskalla ruunaa selkaeaen. Junnu vimmastuu, unohtaa hevosensa,
joka pelaestyksissaeaen puhaltaa taeyteen laukkaan, ja siepaten aidaksen
tiepuolesta hyoekkaeae haen herrojen jaelkeen. Ne pakenevat, minkae
kerkiaevaet, mutta seuraavan maeen paeaelle paeaestessaeaen haen saavuttaa heidaet
ja vihansa viimeisellae vimmalla pudottaa haen seipaeaen reen peraeaen.
Reessaeolijat ennaettaevaet vaeistyae, seivaes katkeaa kahdeksi peraelautaan,
ja Junnu jaeae laeaehaettaeen kaplaiden sijalle seisomaan. Takaisin
palattuaan tapaa haen kuormansa tiepuolesta toisen maeen alta ja
hevosensa vaahtoisena vavahtelemasta aisa selaen paeaellae. Nyrkkiaeaen
puiden ja kiukusta itkien huutaa haen hiljaisen maantien yli kostoa ja
kadotusta jaelelleen, eikae sula haenen vihansa ennenkuin haen taas tulee
tuntoihinsa siitae, ettae oli toki onni, ettei tullut miesmurhaa
tehdyksi. Seuraavassa syoettoepaikassa, johon haen poikkeaa uupunutta
hevostaan vaalimaan, haen saa kuulla, ettae herrat olivat kaeyneet talossa
ja mitae lienevaet olleet rautatieinsinoeoerejae. Katsokoot, katalat,
etteivaet toista kertaa haenen tielleen tule!

Mutta pois alkaa tehdae mieli maantierosvojen ja markkinamiesten
jaloista, ja saeaelittaeae kiusata hevostakin. Ja kun ansio on ollut hyvaeae
eikae tee enempaeaekaeaen mieli, palaa haen pian--yhae kirkonkylaeae ja asutuita
paikkoja kiertaeen--kotiinsa, suuren reslan pohjalla nuori hieho, jonka
haen on saamillaan saeaestoevaroilla ostanut.

Haen on peittaenyt sen huolellisesti nahkasiin ja mattoihin ja istuu itse
sevillae. Se on kuin ihmisolento tuo, joka suurilla ruskeilla silmillaeaen
haentae katselee, kun haen tuon tuostakin kaeaennaeikse sitae taputtelemaan.
Haen on hyvaellae tuulella, myhaeilee ja naurahtelee itsekseen taetae
joukkoaan ja tuumailee kotikorpea laehestyessaeaen onnellisessa
mielessaeaen: "Eihaen taessae ole haetaeae mitaeaen, hevonen ja lehmae ja oma
moekki, ei toki ole haetaeae mitaeaen ... ei haetaeae mitaeaen."


Kun haen saapuu moekilleen, on se melkein kokonaan nietoksien sisaeaen
hautautunut. Sinne ei tuo tietae mistaeaen, siellae ei ole kaeynyt
ainoatakaan ihmistae, ja jaenikset ja metsaekanat ovat vain tepastelleet
pihamaalla ja polkeneet haenen pirttinsae ympaeryksen kovaksi kentaeksi.




IV.


Ja Junnulle alkaa hauska aika omissa toeissaeaen pitkinae paeivinae
kevaettalvella. Haen hakkailee halkoja, ajelee heiniae kotiin ja hirsiae
uusiin rakennuksiinsa, navettaan ja aittaan.

Haenen mielihyvaensae haeiriytyy kuitenkin eraeaenae aamuna, kun haen metsaeaen
ajaessaan kuulee hakkausta korvesta. Se on kai vain joku halonhakkaaja,
mutta ei haen kuitenkaan tahtoisi, ettae se tulisi haenen tuvalleen. Ei se
tulekaan sinne, naekyy ajavan kuormineen lammen taitse kylaelle paein.
Eikae kuulu sitae enaeae moneen paeivaeaen takaisin tulevaksi. Mutta kerran,
kun Junnu jo huoletonna istuu rekensae pajuilla, ajaa sama halkomies
metsaetiellae vastaan, mutta ei virka sanaakaan, kun Junnu sanaa
virkkamatta kaeaentyy toiselle polulle. Hevonen oli isaentaetalosta, Tahvon
entinen ajohevonen, mutta ajaja outo.

Monena paeivaenae se tulee ja menee samalla tavalla. Eihaen se naey tahtovan
haentae haeiritae, lieneekin joku uusi vastatullut siivo renki, ja kun he
taas tulevat vastakkain, seisauttaa Junnu hevosensa, menee tupakalle ja
antautuu puheisiin. Tahvo kuuluu menneen kevaeaellae ruunun toeihin
rautatielle, kun ei isaentae tahtonut tyoessaeaen pitaeae eivaetkae sopineet
palkoista, kertoo renki. Junnua miellyttaeae mies, se kohtelee haentae
melkein kunnioittaen, ihmettelee haenen hyviae ansioitaan, joista Junnu
kertoo ja kertoo vielae muistakin puuhistaan, uusista aitta- ja
navettarakennuksistaan. Kutsuupa haenet kotiinsakin kaeymaeaen, kun
sattunee vielae sivu ajamaan. Renki tulee, kiittelee taas ja ihmettelee
ja puhuttelee haentae kuin isaentae-miestae, ja vaikka Junnu kuinkakin
koettaisi sitae vaeijyae, ei haen naee mitaeaen ivaa haenen silmissaeaen
piilemaessae.

Eraeaenae sunnuntaina ajaa isaentaekin haentae tervehtimaeaen. Sanoo laehteneensae
asian alkaen haentae katsomaan, kun luuli haenen iaeksi paeivaeksi peittyneen
nietoksien sisaeaen. Junnu keittaeae kahvit ja tarjoaa kaupungin tupakoita,
ja isaentae kehuskelee haenkin haenen laitoksiaan. Kyllae sinae vielae taehaen
taeyden talon rakennat, kun kerran olet niin hyvaeaen alkuun paeaessyt,
sanoo haen.

Ja he puhelevat Junnun uusista viljelyksistae ja neuvottelevat siitae,
mihin olisi paras tehdae peltoa ja mihin paras niittyae. Isaentae neuvoo
ottamaan viljelykseen koko alan taestae pirtiltae tuonne lammelle.
Junnusta olisi parempaa peltomaata vaehaen loitompana, mutta isaentae
arvelee, ettae aina se on pelto paras hoitaa nurkkajuuresta kaesin.

Ettaekoe minaekin kerran paeaesisin isaentaemiesten arvoon, ettaekoe minuakin
kerran olisivat pakotetut oikeana ihmisenae kohtelemaan? ajattelee haen
isaennaen mentyae.

Ja kevaeaen tultua ryhtyy Junnu omien tuumiensa innostamana yhae uhemmin
raatamaan. Haen kaataa suuren kasken paeivaen puolelle maeen rinnettae,
aitaa pienen hakamaan ennen kaskettuun lehtoon, perkaa peltoa ja raivaa
niittyae alankoon.

Haenen onnellisimmat paeivaensae ovat sunnuntait. Ne haen viettaeae pitaeen
seuraa hevoselleen. Haen kaeyskentelee sen kanssa salolla, istuskelee
piippuaan poltellen sen laeheisyydessae, sokottelee sitae puheilleen ja
tarjoaa hyvittaejaeisiksi sille leipaeae tai suoloja, joita on kuljettanut
mukana taskussaan.

Haenen kevaettoukonsa nousevat hyvaelle oraalle ja pensovat siitae
tuuheaksi laihoksi. Ja kun haen niitae katselee ja ajattelee taetae uutta
elaemaeaensae, kihoaa taaskin vesi haenen silmaeaensae, ja leuka vaehaen
vaeraehtelee.

Mutta samalla tulee vaelistae aiheeton, kaesittaemaetoen pelko siitae, ettei
vain tapahtuisi mitaeaen, joka haentae haeiritsee ja saerkee haenen onnensa.
Haen koettaa kuvitella sitae jos jonkinlaiseksi. Unessa haen kerran on
tuntevinaan, ettae se tietymaetoen vahinko on tulevinaan kuin kylaeltae
paein, nousevinaan kuin mustana, paksuna pilviseinaenae, joka ryskii ja
paukkuu korvessa, vie katon haenen pirtistaeaen ja painaa haenet suulleen
maahan. Haen panee unen mieleensae, miettii sen merkitystae ja keinoja sen
torjumiseksi.

Kunhan ei isaentae suuttuisi haeneen jostain, kunhan ei ajaisi pois haentae,
kun ei ole tehty kirjallista kontrahtia. Tekee haenelle mieliksi peltoa
siihen, mihin se sitae ehdotteli. Ehkaepae se tulee yhtae hyvaeae siinaekin,
vaikka onkin vaehaen isompitoeistae.--Tai voisivat papit ahdistaa haentae
lehmaen saatavista tai siitae, ettei haen ole kaeynyt kinkerillae eikae
ripillae, ja ruunu laittaa vallesmannin hakemaan verojaan?

Ja haen menee pappilaan, maksaa voinsa, pyrkii luetettavaksi ja
ilmoittautuu ripille.

Samalla retkellae haen kaey suorittamassa ruununveronsa ja jaettaeae
vuokransa etukaeteen ruununvoudin kirjurille, kun ei vielae ole oikea
maksunaika.

Eihaen niiden nyt pitaeisi paeaestae miltaeaen puolelta haenen kimppuunsa,
eihaen nyt pitaeisi ihmisten eikae taivaankaan haentae vainota, ajattelee
haen kotiin kaevellessaeaen.

Olisi haen sovittanut sen Tahvonkin, jos se olisi ollut tavattavissa.
Mutta ehkae tuo lienee leppynyt jo tuokin, kun ei ole jo taehaen mennessae
vihaansa naeyttaenyt.

Ja haenen pelkonsa on jo kokonaan poistumaisillaan, kun haen taas muistaa
aeitinsae. Jos ne rupeaisivat kunnan puolesta riitelemaeaen sen elaekettae,
kun saavat kuulla, ettae haenellae on hevonen ja lehmae. Ja jos Jumala
katsoo haentae syrjin silmin, kun haen oli sille niin sydaemetoen sen
elaeessae eikae soitattanut eri kelloja kuoltua.

Haen kaeaentyy takaisin, kaey kunnanesimiehen puheilla ja lahjoittaa
muutamia markkoja koeyhaein kassaan, kun ei enaeae oteta muussa muodossa
maksua;--ja sitten haen kaey kirkonkylaen nikkarissa tilaamassa puuristin
aeiti-vainajansa haudalle.

Se haentae rauhoittaa, haen on mielestaeaen nyt kokonaan irti pahasta
maailmasta.

Eivaethaen he haenelle nyt enaeae mitaeaen mahda, eivaethaen voi enaeae millaeaen
keinoilla paeaestae haenen kimppuunsa. Eivaetkae ehkae tahdokaan.

Ja haen alkaa kuin leppyae heille mielessaeaen, haenen vihansa leutonee,
katkeruus sulaa pois, eikae haen enaeae usko omia aavistuksiaankaan, jos ne
vaelistae vielae pyrkivaetkin tulemaan.




V.


Kaksi vuotta on Junnu elaenyt moekissaeaen korpiensa ja raemeidensae takana,
eikae kukaan ole tullut haentae haeiritsemaeaen.

Mutta kun haen kolmantena kevaennae istuu lammen rannalla ongella, kuulee
haen outoa aeaentae korven synkimmaeltae perukalta. Se on kuin kaukana
hakkaavan kirveen aeaentae, ja sitten se on kuin kaatuvan puun parahdusta.
Mutta kuka taehaen aikaan hakkaa halkoja? kysyy haen vaehaen kummastellen.
Haen kuulostaa tarkemmin ja on varma siitae, ettae siellae monin miehin
kaadetaan tukkeja. Metsae on aeaenessae koko paeivaen, ja seuraavana aamuna
tuntuvat ne jo olevan laehempaenae. Kolmantena aamuna kiipeaeae haen maeelle
moekin taa ja naekee suuren hongan ensin huojuvan ja sitten suistuvan.
Eikae aikaakaan, kun kaatuu toinen suorassa linjassa haeneen paein.

Haen miettii kauan, menisikoe ottamaan selkoa siitae, ketae ne ovat, jotka
sieltae tulevat. Miettii sitae pihaan tullessaan, tyoetae tehdessaeaen,
syoedessaeaen ja vielae maata pannessaankin. Ja kun ei saa siltae unta
silmiinsae, nousee haen yloes ja laehtee kaeymaeaen sitae kohti, mistae kuului
hakkausta ja haastelevain miesten aeaeniae.

Metsaessae ei ole ketaeaen, mutta puita on kaadettu aina vaehaen matkan
paeaehaen toisistaan suoraan riviin ja pystytetty kuorituita keppejae kuin
mittarin linjaan. Mutta eihaen taessae pitaeisi kulkea kenenkaeaen maan raja.
Taemaehaen pitaeisi kaikki olla isaennaen metsaeae. Olisikohan se myoenyt taeaeltae
metsaepalstan jollekulle? Tulisiko haenelle taenne naapuri?

Mutta kun haen kulkee vaehaen matkaa linjaa myoeten, naekee haen, ettae se
maeen kaevyn kierrettyaeaen ojentuu menemaeaen suon rantaa ja juoksee sinne
yhtae suorana niin pitkaelle, kuin silmae kantaa.

Junnu palaa kotiinsa, mutta valvoo arveluissaan vielae auringon
noustessakin tulematta mihinkaeaen selvyyteen. Tyoe kaey huonosti, aina
taeytyy haenen kuulostaa, ja aina haen kuulee yhae laehenevaeae hakkausta,
kunnes se lauantaina puolilta paeivin lakkaa.

Sunnuntaina haen menee uudelleen linjalle. Se on tullut jo paljoa
laehemmae ja naeyttaeae pyrkivaen laaksoa pitkin aivan haenen moekkiaeaen kohti.

Mutta kun haen maanantaina aamiaisen aikana tulee aidanpanosta
korpiniityltaeaen, kuuluu hakkaus aivan laeheltae pellon takaa metsaen
rinnasta. Siellae haastellaan, kirveet paukkavat ja yht'aekkiae kaatuu
suuri honka metsaestae ulos, samalla kuin pari miestae astuu esiin.

Kun he laehtevaet tulemaan peltoa pitkin pihaan, siirtyy Junnu, joka on
seisonut liikkumatonna nurkkajuuressa, pirttiin ja vetaeae oven peraessaeaen
kiinni. Mutta kun haen ei malta olla ikkunasta katsahtamatta, naekee haen
herrat keskellae peltoa pystyttaemaessae siihen jotain kummallista
kolmijalkaista kapinetta, jonka paeaellitse taehtaeaevaet ensin metsaeaen ja
sitten haenen pirttiaeaen kohti; niinkuin aikoisivat ampua haentae ikkunan
laepi suoraan silmaeaen.

Samassa kulkee joku ikkunan ohitse, tarttuu oven ripaan, ja Tahvo astuu
sisaeaen. Haen tulee hevelaesti kaettelemaeaen, istuu penkille ja sanoo:

--Minae toin taenne Junnulle harvinaisia vieraita.

--Mitae ne on nuo miehet? kysyy Junnu.

--Ne on insinoeoerejae.

--Mitae teillae on taeaellae tekemistae?

--Me aukaisemme rautatielinjaa. Samassa tulevat herratkin sisaeaen.

--Paeivaeae, paeivaeae! sanovat he rehevaesti. Taeaellaehaen on talo, vaikkemme
siitae tietaeneetkaeaen ... tekoe olette taemaen talon isaentae?

--Taemaehaen se on itse sekae isaentae ettae emaentae, joka viljelee maansa ja
hoitaa hevosensa ja lehmaensae, selittaeae Tahvo, sill'aikaa kun Junnu
pankon kupeeseen vetaeytyneenae seisoo ja katselee tulijoita osaamatta
selvitae mihinkaeaen paeaetoekseen siitae, mitae ne ovat ja mitae ne taeaeltae
tahtovat, vaikka haenestae tuntuu siltae, kuin haen olisi ne jossain naehnyt
taetae ennen.

Herrat, kaksi nuorta insinoeoeriae, ottavat pirtin haltuunsa kuin omansa,
paeaestelevaet vaatteitaan vaehemmaeksi, asettelevat tavaroitaan penkeille
ja nauloihin, ja Tahvo kantaa evaeslaukun poeydaelle.

--Saisikos maitoa talosta? kysyvaet he.

--Mene, Junnu, hakemaan maitoa herroille, kehoittaa Tahvo.

Junnu tottelee vaistomaisesti, kaataa koneellisesti maidon pytystae
tuoppiin, naekee aitasta pihan yli palatessaan pellon pientareelle
kaatuneen hongan ja pellolla tuon kummallisen kolmijalan, joka yhae
taehtaeae haenen pirttiaeaen kohti, ja vie sitten maidon pirtin poeydaelle
herrojen eteen. Taas asettuu haen pankon eteen seisomaan ja katselee
siitae vieraitaan, hermostuneesti tupakoiden.

Herrain syoedessae Tahvo kertoo haenelle, ettae taestae kautta se nyt
rakennetaan rautatie, ettae nyt avataan linja ja ettae syksyllae jo
alkavat tyoet. Se tulee taestae menemaeaen, aivan taetae suuntaa, ihan kuin
ampuen taemaen pirtin paeaellitse...

--Pirtinkoe paeaellitse? saa Junnu viimein sanotuksi.

--Saatte vaehaen vaeistyae, sanoo toinen herroista.

--Peltosi ja niittysikin saat siirtaeae toiseen paikkaan.

--Siirtaeaekoe toiseen paikkaan?

--Niinpae niin, ei siinae auta, kun ruunu kaeskee.

--Ruunuko kaeskee?

--Se kun kaeskee, niin ei auta muu kuin totella pois.

Tahvo naeyttaeae kuin ilkkuvan, haenen silmissaeaen naeyttaeae vahingonilo
kiiluvan, ja epaeluuloisesti tarkastelee Junnu vuoroin haentae vuoroin
herroja. Kyllae ne nuo ovat niitae samoja herroja, jotka toissa talvena
olivat tappaa haeneltae hevosen. Kun eivaet vain liene tulleet muissa
salaisissa aikeissa ... ja kun ei vain lie kaikki sen Tahvon vehkeitae.

Kysymaettae puhuu Tahvo edelleen tulleensa kaupungista saakka naeiden
herrain apumiehenae. On siellae muitakin miehiae, on kymmenkunta linjan
aukaisijata jaelempaenae metsaessae, ja palkat maksetaan hyvaet, kolme
markkaa paeivaeltae omassa ruuassa, ja ovat luvanneet tyoetae haenelle niin
kauan kuin sitae vain riittaeae, sittenkin kun varsinainen tyoe alkaa.
Eivaet ne ole mitkaeaen tyoet niin edullisia kuin ruunun savotat. Hevosen
kun saisi hankituksi, niin sillae sitae rahaa vetelisi.

--Vaan sinulla se on hevonenkin? Senhaen kuuluit ostaneen sen vanhan
nimikkoruunasi...

Junnu ei vastaa.

--Ja lehmae sinulla on kanssa. Sen maidosta ne vielae hyvaet rahat saat,
kun tyoe joutuu taenne sydaenmaalle ... ja eikoe tuo pian joutunekin. Kai
sitae rupeat sitten ruunun tyoehoen sinaekin?

--Eipae haentae haluta.

--Eikoe liene pakosta rupeaminen, kun vievaet taestae parhaat peltosi ja
pitaeae purkaa rakennuksesi rautatien tieltae.

--Vaan jos minae en pura.

--Pakosta se on purkukin, kun niiden ei auta vaeistyminen siitae
suunnasta, mistae ruunu on kaeskenyt kulkemaan. Purattaneet ne ovat
suurempiakin taloja. Ne eivaet kierrae muita kuin kirkkoja.

Junnu ei rupea inttelemaeaen. Mikae niiden tietaeae, mitae ne ovat.

Mutta kun herrat ovat syoeneet, alkavat he tehdae laehtoeaeaen, heittaevaet
maidosta rahan poeydaelle, ja menevaet pellolle kolmijalkansa luo, jonka
siirtaevaet nyt keskelle kartanoa. Tahvo pistaeae kepin peltoon sille
sijalle, missae kone on seisonut, toisen pihamaalle ja kolmannen metsaen
rantaan toiseen paeaehaen peltoa. Herrat huutavat mennessaeaen, ettae niitae
keppejae on sakon uhalla kielletty liikuttamasta paikoiltaan, ja
katoavat metsaeaen.

Heidaen mentyaeaen tulee muita miehiae jaeleltae paein kirveineen, nekin
kulkevat pellon yli ja pihamaan poikki, eivaet ole naekevinaeaenkaeaen
Junnua, joka seisoo pihamaalla kuin aelytoennae heidaen jaelkeensae
katsellen, ja alkavat metsaen laitaan tultuaan taas hakata.

Vasta kun kaikki ovat kadonneet, rupeaa Junnulle vaehitellen selviaemaeaen,
mitae on tapahtunut.

Eivaethaen ne olisi suotta tulleet taenne niin suurella joukolla.

Ne ovat ehkae sittenkin niitae rautatien tekijoeitae ... ehkae on totta se
uhkaus, ettae ne vetaevaet sen taestae kautta haenen moekkinsae yli ...
purkavat haenen rakennuksensa ja penkovat haenen peltonsa ... taenne tulee
satoja tyoemiehiae ... haen sortuu heidaen jalkoihinsa ... haen joutuu kuin
keskelle kirkonkylaeae.

Se selviaeae haenelle kuin paeaehaen jysaehdellen, aina yksi asia kerrallaan,
niinkuin kivi kiven peraestae putoaisi haenen paeaelaelleen.

Haenenkoe taeytyy vaeistyae, haenenkoe joutua taas kululle, sotkettavaksi
maailman jalkoihin...?

Mutta haen ei vaeisty! Haen ei hievahda paikaltaan? Tulkoot vain, niin haen
upottaa koivuisen korennon jok'ikisen kallosta sisaeaen!

Veri nousee haenen paeaehaensae. Ne ovat haeneltae kysymaettae hakanneet haenen
metsaeaensae ja tallanneet haenen vastakylvettyae peltoaan! Ja tuossa ne
rehentelivaet haenen poeytaensae paeaessae ja kehuivat purkavansa haenen
pirttinsae! Miksei haen upottanut hiilihankoa heidaen hartioistaan sisaeaen?
Miksei haen antanut heille sitae laehtoeae, etteivaet toista kertaa tulisi?

Vielae haen ne tavoittaa...!

Haen aikoo jo karata heidaen jaelkeensae, mutta pysaehtyy sitten...

Ei taessae sillae tavalla ... ei tappelulla eikae vaekivallalla. Eikae sitae
ole tarviskaan. Haenellae on oikeus puolellaan! Tulkoot _he_ ensin!
Aloittakoot he ensin tappelun! Haen ei pelkaeae ruunua eikae ruunun
renkejae!

Haen kaey seipaeaen, jonka ne ovat pellolle pystyttaeneet, kiskaisee
pihamaastaan sen, joka on siihen pistetty, ja kantaa ne pirtin uuniin
palamaan.




VI.


Mutta syksyllae on rautatietyoe jo taeydessae kaeynnissaeaen Junnun moekin
ympaerillae. Metsae paukkaa kahden puolen haenen pirttiaeaen,
dynamiittilaukaukset pamahtelevat, yhtaemittaa kuuluu kivimiesten
vasarankalketta, hevosmiesten huutoja ja junttamiesten hoilotusta.

Junnun tupa on puolimatkassa kahden kaupungin vaelillae, ja siihen on
tehtaevae suuri asema, joka tulee kolmen pitaejaen liikkeen keskustaksi.
Moekin ympaerys on raivattava, metsae hakattava, pellot tasoitettavat ja
huoneet tuomitut purettaviksi. Ja Junnua on vaadittu vaeistymaeaen
rakennusten tieltae.

Mutta Junnu ei ole vaeistynyt eikae aiokaan vaeistyae. Haen ei ole
tietaevinaeaenkaeaen siitae, mitae haenen ympaerillaeaen tapahtuu. Haen kulkee
kaikkien sivu, vaelttaeae tyoepaikkoja, ei ole ketaeaen tuntevinaan.
Pyytaeville haen on kieltaeytynyt myoemaestae maitotilkkaakaan, ja niille,
jotka ovat anoneet yoesijaa, haen on vastannut, ettae tarvitsee haen
pirttinsae itsekin.

Jos saisi nukkua saunassa tai aitan parvellakaan? Mutta ei siihenkaeaen
ole Junnu antanut lupaa.

Insinoeoerit ovat laehettaeneet haenelle sanan toisensa peraestae, ettae haenen
on keyriin mennessae purettava rakennuksensa, muuten puretaan ne ruunun
kustannuksella.

Junnu ei sano aikovansa hievahtaakaan.

Mutta tottahan pirtin pitaeae pois, kun rautatie tulee siltae paikalta
kulkemaan?

Kiertaekoeoen rautatie!

Sen on mahdoton kiertaeae.

Olisi mennyt muualta ... kukas kaeski sen taenne tulemaan?

Haentae pidetaeaen hulluna eikae huolita ruveta ahdistelemaan, ennenkuin se
on aivan vaelttaemaetoentae.

Tottapahan sydaemikkoe siitae aikaa voittaen lauhtunee.

Mutta Junnun kiukku on kohoamassa sitae mukaa, kuin rautatietyoe kahden
paeaen laehenee. Kesaetoeistae paeaestyaeaen alkaa haen vedaettaeae hirsiae
kartanolleen ja kun haeneltae kysytaeaen, mitae haen aikoo, vastaa haen
rupeavansa rakentamaan talven varaksi kamaria ja uutta saunaa.

Insinoeoerit laehettaevaet isaennaen saattamaan haentae jaerkiinsae.

--Maksaakos isaentae siirtopalkan ja korvaatteko peltojen teon? kysyy
Junnu jurosti.

--Mikaepae pakko niitae lie minun korvata?

--Korvaakos ruunu?

--Ei taida ruunukaan ruveta sinun rengiksesi.

--Vaan mitenkaes oli sen puheen, kun lupasitte minun asua kymmenen
vuotta arennitta ja nyt jo ajaisitte maailman selkaeaen?

--Saisit kai taessae minusta naehden asua vaikka kaksikymmentae.

Junnu alkaa epaeillae isaentaeaekin. Sen silmae vilkkuu epaevakaisesti ja
jalka viputtelee puhuessa. Se kyllae voisi tehdae eston, jos tahtoisi,
mutta sekin on yhdessae liitossa, ja se on aina ollut kaikkien herrain
hyvae ystaevae, niinkuin nyt naeiden insinoeoerienkin, joiden kanssa
kuljeksii tyoepaikalla, ja onhan sillae hevosiakin kaksi rautatietyoessae.

Vaan olkoot he vaikka kaikki haentae vastaan! Haenellae on oikeus
puolellaan, ja haen ei hievahda. Haen kiusaa heitae uhallakin, pakottaa
heidaet vaeistymaeaen, tekee sen kostoksi kaikille! Mitaes tulivat haentae
haeiritsemaeaen, kun haen antoi heille rauhan! Ajakoot sivu rautateineen,
mutta haenen pirttiaeaen ei revitae, niin kauan kuin haen jaloillaan seisoo!

Eivaetkae ne tulisi haentae hyvaellae houkuttelemaan, jos niillae olisi oikeus
puolellaan. Eivaetkae ne aina tyoetae tarjoaisi, jos luulisivat
lepyttaemaettae paeaesevaensae.

Ja se on vain tyhjae uhkaus, ettae insinoeoeri on kaeskenyt keyriin mennessae
saerkeae, ja ettae muuten muka haetaan vallesmanni haeaetaemaeaen.

Keyri laehenee laehenemistaeaen, ja linjan aukaisijat ja maatyoemiehet
tulevat yhae likemmae hekin. Ne jo vaeaentaevaet kantoja aholta, ampuvat
kiviae ilmaan, niin ettae tuvan seinaet taeraehtelevaet ja sirpaleita lentaeae
ikkunoihin. Junnu ei paeaese moekiltaeaen liikkumaan minnekaeaen tapaamatta
joka askeleella ihmisiae ja heidaen haenen mielestaeaen ilkkuvia katseitaan.
Kun vain naekevaet haenet, heittelevaet jo kaukaa iva- ja kompasanoja haenen
jaelkeensae, kysyvaet, lypsaeaekoe lehmae riittaemaeaen asti, mahtuuko haen
pirttiinsae kaikkine joukkoineen ja onko haen yksin ottanut asemahuoneen
teon urakalla?...

Haen on kuin piiritystilassa eikae uskalla lopulta liikkua pirttinsae
naekyvistae siinae pelossa, ettae ne haenen poissa ollessaan ehkae kaeyvaet sen
kimppuun. Pikimmaeltaeaen pistaeytyy haen vain pyhaen seutuna kirkonkylaestae
noutamassa leipaeaineita. Ja viimein haen kokonaan aekaeytyy pirttiinsae
olemaan, ei kaey ulkona muuta kuin elukoitaan ruokkimassa, makailee
penkillae tai vaeijyy ikkunoista, vuoroin kummastakin, vihamiestensae
liikkeitae ympaerillaeaen.

Keyrin aattona haen naekee Tahvon tulevan pihan poikki ja astuvan sisaeaen.
Haen pienentelee tupakanrouheita hakkurissa eikae ole haentae naekevinaeaen.
Tahvo pysaehtyy uunin eteen kaesiaeaen laemmittelemaeaen.

--Laittoivat sanomaan, ettae korjaisit pois tavarasi, kun kuuluvat
aikovan ruveta repimaeaen tupaasi puolilta paeivin...--Parasta taitaisi
olla sinun totella, jatkaa haen, kun ei Junnu vastaa...--Siitae on
sinulle vielae pahat, jos rupeat esivaltaa vastustamaan...

Junnu hakkaa vain kovemmin mitaeaen virkkamatta ja pyoeraeyttaeae kerran
hakkuriaan, niin ettae lattia kolahtaa.

--Etkoe myoe taetae tupaasi? irvistaeae Tahvo tulesta paeaetaeaen kaeaentaeen. Minae
ostan sen, jos myoet. Saat sata markkaa taehaen paikoilleen, Myoetkoe?

--En!

--Et siitae sen parempaa hintaa saa muiltakaan...--Vallesmanni on jo
tuolla tyoepaikalla ja uhkasi heti paikalla tulla haeaetaemaeaen, jos et
hyvaellae poistu. Sanovat ampuvansa sinut ilmaan pirttinesi paeivinesi,
jos niskoittelet... Vaan taitaa tehdae vielae toisen kerran mielesi
ruununmiesten kouriin?

--Ulos! aerjaeisee Junnu ja kavahtaa seisoalleen.

--Saanhan mennae, mutta laehtoe taestae tulee kohta sinullekin!

Mutta kun haen naekee, ettae poelkky nousee Junnun hyppysissae kuin tyhjae
pytty, luistaa haen ovesta ulos ja ehtii parahiksi paiskata sen kiinni,
kun hakkuri paukahtaa pihtipieleen ja lentaeae siitae ulos pisteporstuaan,
missae se antaa kovan raemaeyksen vanhaan pataraniin.

--Vai sille roistolle minae tupani! Sen kaiken ilkeyden alkajalle!
Sille, joka ne taenne toikin! Eihaen ne ilman olisi tienneet tulla ne
vieraat herrat! Vai minun pirttiaeni vaekivallalla repimaeaen? Vai minua
vallesmannin kanssa haeaetaemaeaen omasta asunnostani? Tulkoot koettamaan!

Mutta haen ei ole vielae ehtinyt sulkea pirtin ovea, kun nimismies ja
yksi insinoeoereistae astuvat sisaeaen.

Ei ota haen hattua paeaestaeaen, ei nouse penkiltaeaen, johon on taas
istuutunut, eikae vastaa heidaen tervehdykseensae.

--Nytkoe sitae tultiin haeaetaemaeaen? kysyy haen suupielet pilkallisesti
vaeaennyksissae.

--Taeytyy kai sinut haeaetaeae, jos et hyvaellae laehde. Mutta mitae se Junnu
joutavata. Tietaeaehaen se, ettae ei auta, kun esivalta kaeskee, puhelee
vanha vallesmanni leppoisasti.

--Vaan millae oikeudella se kaeskee?

--Ruunu on ostanut maan, rata on maeaeraetty taestae menemaeaen ja taestae sen
taeytyy mennae.

--Vai on ostanut? Enpaehaen ole minae niitae kauppakirjoja naehnyt.

--Ei niitae ole sinun ollut tarvis naehdaekaeaen ... sinae asut toisen
maalla.

--Vaan pirtti on minun, ja minulla on oikeus sitae kymmenen vuotta
arennitta hallita.

--Mikae oikeus? kysyy insinoeoeri.

--Niin on puhuttu isaennaen kanssa.

--Onko sinulla kirjat?

--Ei ole kirjoja, vaan niin on puhuttu.

--Ne puheet eivaet, miesparka, mitaeaen merkitse, kun kerran maa on
isaennaen ja haen on saanut siitae arvion mukaisen maksun.

--Maksunko saanut? Mutta minae en ole saanut penniaekaeaen pirtistaeni, eikae
ole tarjottukaan.

--Se ei kuulu meihin, kun kerran isaentae, jolle se lain mukaan kuuluu,
on saanut siitaekin.

--Isaentae? Ei kai isaentae ole voinut saada maksua minun pirtistaeni?

--Haen on saanut, niinkuin sanoin. Se on muuten sinun ja haenen vaelinen
asia, sopikaa keskenaenne. Ruunulla ei ole teidaen sopimustenne kanssa
mitaeaen tekemistae.

Junnu kaey vaehaeksi aikaa sanattomaksi, kavahtaa sitten seisoalleen ja
huutaa:

--Jos lie totta se, niin on se samanlainen roisto kuin te kaikki
muutkin!

--Tiedaetkoe, kenen kanssa sinae puhut! kiivastuu jo vallesmannikin ja
astuu haentae vastaan.

--Vaeaeryydentekijaein, ruunun rosvojen...! Ulos minun huoneestani!

--Junnu! Minae varoitan sinua vielae viimeisen kerran...!

--Varoita, mitae varoitat, valehtelija, koira!--sanat takertuvat haenen
suuhunsa, ja kurkkua kuristaa...

--Mies on hullu! Ei haenen kanssaan maksa vaivaa vaeitellae!--ja kaeaentyen
tyoemiesten puoleen, joita on kokoontunut tuvan ovelle, huutaa insinoeoeri
heille:

--Alkakaa repiae! Ei meillae ole aikaa taessae kiistellae...

--Siinae nyt naeet, ettae taessae ei riita auta, koettaa vielae vallesmanni.

Vaan tietaemaettae, tuntematta muuta, kuin ettae haenen tupaansa siis
todellakin aiotaan repiae, ettae haenet vaekisin aiotaan ajaa ulos
asunnostaan, ettae haeneltae ryoestetaeaen haenen oikeutensa ja omaisuutensa,
karkaa haen vallesmannin sivu ja insinoeoerin jaelestae kartanolle, jossa
vaekijoukko aukeaa haenen edessaeaen, samalla kuin toisia uteliaina juoksee
joka taholta esiin.

--Minun pirttiaeni ei revitae! karjaisee haen ja tempaa aidaksen
pistekodastaan.

--Tehkaeae tehtaevaenne! komentaa insinoeoeri miehilleen.

--Pois seivaes! aerjaeisee vallesmanni. Vaan miehet epaeroeivaet...

--Vai te pelkaeaette, repaleet, yhtae miestae! Yloes katolle, tai minae
erotan jok'ikisen tyoestaeni! huutaa taas insinoeoeri.

--Ja minae isken maesaeksi jok'ikisen, joka uskaltaa liikahtaa...

--Ei taessae sinua pelaetae! sanoo Tahvo ja juoksee Junnun sivu yloes
tikapuille.

Junnu iskee haenen jaelkeensae, mutta iskee syrjaeaen, ja kun aidas katkeaa
kahdeksi haenen kaesissaeaen, tarttuu haen tikapuihin ja rynnistaeae niitae
niin, ettae ne putoavat maahan ja tuovat Tahvon mukanaan, joka jo on
ennaettaenyt melkein raeystaeaen tasalle.

Tahvo paeaestaeae pahan parahduksen ja menee tainnoksiin.

Samassa ovat vallesmanni ja insinoeoeri Junnun niskassa, huutavat toisia
avukseen, Junnu rutistetaan miehissae seinaeae vastaan, kaadetaan maahan,
sidotaan nuoriin ja nakataan hervotonna oman rekensae liisteille.

--Vai sinae taessae rupeat esivaltaa vastustamaan... Kyllae minae naeytaen
sinulle, junkkari! puhkuu vallesmanni hengaestyneenae nuoria
tiukoittaessaan. Tuokaa, miehet, hevonen tallista!

Junnu makaa pitkaellaeaen liisteillae ja naekee hevosensa talutettavan
tallista ja valjastettavan haenen oman rekensae eteen. Haen riuhtaisee
pari kertaa nuoriaan, pyrkii istualleen, mutta kun ei paeaese, painautuu
haen takaisin pitkaekseen ja jaeae siihen liikkumattomaksi. Siinae
maatessaan sen aikaa, kun vallesmanni laittaa laehtoeaeaen, naekee haen vielae
kaatuneet tikapuut nostettavan uudelleen pirtin seinaeae vasten, ja kun
reki laehtee sulaa maata koluuttamaan, putoilevat malot jo tuvan katolta
maahan, ja tuohet lentelevaet peltoja pitkin syystuulen kantamina.

--Laehtipae se karhu pesaestaeaen! nauretaan haenelle ja huudetaan
pilkallisia hurraahuutoja haenen jaelkeensae.




VII.


Haen on paeaessyt sakoilla, kulujen ja kipurahain maksulla ja muutaman
kuukauden vankeudella ruunun virkamiehen vastustamisesta ja
loukkaamisesta haenen virkatoimessaan. Mutta kaeraejiae odottaessa ja niitae
kaeytaeessae on aika kulunut syksystae kevaetkesaeaen.

Paeae kulittuna ja vangin vaatteisiin puettuna on haenet vaehaeae ennen
juhannusta tuotu laeaenin kaupungista oman pitaejaen vankihuoneelle, jossa
haenet on paeaestetty irti.

Siitae haen laehtee kulkemaan suoraapaeaetae korpeensa, joka vetaeae haentae
vastustamattomasti. Hevonen on myoety kuluista, mutta lehmaen haen on
jaettaenyt sinne ruokolle muutaman vanhan vaimon haltuun, joka on
luvannut hoitaa sitae yli talven.

Junnu on laihtunut, koukistunut ja kalvennut. Otsa on synkistynyt ja
samennut, posket kaeyneet kuopille ja jaeykistyneet, niin ettae naeyttaeae
siltae, kuin haen lakkaamatta purisi hammasta. Silmaet ovat painuneet
paeaehaen, mutta vaelaehtaevaet vaelistae salavihaisesti.

Ei oikeuden edessae, ei vankilassa, ei sieltae palatessakaan tutun
vanginkuljettajan kanssa haen ole monta sanaa vaihtanut. Siitae pitaeen,
kun haenet vaekivallalla heitettiin omille liisteilleen, on haen
itsepintaisesti ollut aeaeneti.

Kaeraejissae luettiin haenen papinkirjansa, josta kaikkein kuullen kaevi
selville, ettae haenet on rangaistu ensimmaeisen kerran varkaudesta ja
ettae haen on yksinaeisen naisen isaetoen poika. Ei haen puolustautunut, ei
jaeaevaennyt todistajia, ei kieltaenyt eikae myoentaenyt. Ja kun isaentae
selitti tuomarille, ettei taetae miestae milloinkaan ole pidetty oikein
taeysipaeisenae, se kun syyttae suotta saattaa vimmastua ihan
silmittoemaeksi, antoi haen haenen puhua, kelvottoman, ja muiden uskoa.

Mutta jo silloin alkoivat haenessae kypsyae synkaet tuumat. Ne valmistuivat
vankihuoneella ja laeaeninvankilan yksinaeisessae kopissa. Ne eivaet enaeae
nousseet paeaetae pyoerryttaevinae ja maailmaa mustentavina vihanpurkauksina
niinkuin ennen, ne kokoontuivat sydaenalaan, jaeivaet sinne jaeytaemaeaen ja
pakottamaan, imeytyivaet veriin ja purivat mieltae kuin happamena
ruosteena.

Haen polttaa isaennaen talon!... Haen tappaa Tahvon ja vallesmannin, ampuu
insinoeoerit metsaen peitosta, ja kostaa mitenkuten kaikille niille, jotka
ovat ryoestaeneet haenen rahansa ja tavaransa, haentae haevaeisseet ja
pilkanneet ja ajaneet haenet kuin metsaen pedon pesaestaeaen!

Isaentae on kehunut haenen viljelyksiensae vuoksi saaneensa ruunulta
kaksinkertaiset lunnaat maastaan. Tahvo on ilkkunut viimeinkin
kostaneensa. Kaikki maailma on tietysti nauranut haenen haevioelleen...

... Ei ole oikeutta ihmisissae, susia ne ovat, naelkaeisiae hurttakoiria,
jotka soeisivaet suuhunsa, repisivaet riekaleiksi, jos saisivat, imisivaet
viimeisen veripisaran ruumiista...!

Mutta kostaa haenen taeytyy, vaikka itse siihen menehtykoeoen! ... ja
silloin, kun haen naeitae ajattelee, silloin leimahtavat haenen silmaensae,
ja hampaat puristuvat yhteen...

Haen kulkee epaetasaista metsaepolkua pitkin korpeaan kohti. Mutta voimat
ovat uupuneet paljosta istumisesta ja huonosta ruuasta, ja haenen taeytyy
kaeydae tiepuoleen levaehtaemaeaen. Naelkaekin on, eikae ole tupakkaakaan, jota
ei ole saanut moneen kuukauteen, mutta jota mieli aina ikaevoei.

Viha herpoontuu hetkeksi, kostotuumat unohtuvat, ja mielen pinnistys
laukee.

Mitae haen on tehnyt, ettae ihmiset ovat haenelle niin armottomia, ettae
maailma haentae niin murjoo? Eikoe haen aina ole koettanut sitae palvella ja
sovittaa niitae, joita vastaan ehkae on rikkonut? Eikoe haen aina ole
antanut niille rauhaa ja paennut pois niiden jaloista? Eikoe haen ole
vaeistynyt tiepuoleen ja antanut niiden ajaa ohi,--minkae taehden ne
sieltaekin haenet karkoittavat?... Jos paeaesisi vielae kerran kaiken
kuulumattomiin, jos saisi vielae hankituksi hevosen ja rakennetuksi
uuden moekin jonnekin. Mutta mistae sen tietaeae, etteivaet ne niitaekin
ryoestaeisi, etteivaet taaskin karkaisi kymmenen miehen voimalla haenen
kimppuunsa, loeisi rautoihin ja ajaisi vankilaan? Ja etteivaet veisi
vielae lehmaeaekin...? Ehkei haen enaeae saa sitaekaeaen pois, ehkae ne ovat jo
senkin anastaneet?--ja taetae pelaeten laehtee haen taas kiireesti pyrkimaeaen
sinne, missae luulee sen olevan.

Kevaeinen yoe on kolkko ja kostea, ja vasta lehteen puhjenneet puutkin
naeyttaevaet vaerisevaen. Paikat ovat tutut ja matka monta kertaa ennen
kuljettua. Mutta ei mikaeaen naeytae kuitenkaan olevan entisellaeaen. Kuta
enemmaen haen syvenee korpeen, sitae leveaemmaeksi kaey tie ja sitae
haaskatummaksi metsae. Entistae karjanuraa on aukoiltu isommaksi, sitae on
ajettu kaerryillae, ja rattaat ovat raapineet kuorta puista.
Suopaikkoihin on tehty siltoja, ja tiepuolessa on vaehaen paeaessae suurten
honkain kantoja ja niiden katkotulta latvoja.

Vaan yht'aekkiae alkaa haenestae naeyttaeae siltae, kuin kaikki nuo jaelet ja
merkit toisivat poispaein, niinkuin ne taestae kautta suurella joukolla ja
taeyttae karkua olisivat ajaneet kuormineen ja kaerryineen, niinkuin
pelaestyksissaeaen ja takaa ajavia vainoojiaan hurjasti paeten... Ne ovat
keskeyttaeneet tyoensae, ne on joku loihtinut sieltae pois, antamatta yoen
lepoa ja paeivaen rauhaa! ... pannut metsaen peikot kiviae nakkelemaan
vuorten louhuista alas laaksoihin, saerkemaeaen yoellae sen, minkae ne
paeivaellae rakentivat ja rakentamaan sen, minkae ne saerkivaet: haenen
pirttinsae ja peltonsa! Ja taestae ne nyt ovat menneet, toisiaan takaa
ajaen, ahdistaen ja ruhjoen heikompiaan tiepuoleen, jossa on kuin
kaatuneiden kuormain jaelkiae, aisankappaleita, irtautuneita pyoeriae ja
hevosten luurankoja...

Yoen yhae haemaertyessae alkaa haen uskoa tosiksi naekyjaeaen ja kuvittelujaan,
tahtoo saada varmuuden siitae, ovatko ne todellakin sieltae laehteneet, ja
malttamatta kulkea tietae myoeten, jonka kahden puolen haenen mielestaeaen
liikutaan ja salaperaeisesti sihistaeaen, poikkeaa haen polulta ja laehtee
metsaen laepi oikaisemaan suoraa tietae Mustinlampea kohti.


Onhan haen kuvitellut sen kaiken mielessaeaen valmiiksi valvoessaan
linnassa unettomia oeitaeaen. Onhan haen naehnyt radan leviaevaen ja metsaen
vaeistyvaen, naehnyt hevosia ja miehiae pitkissae jonoissa kuljettamassa
pois kiviae ja puita, naehnyt kantoja vaeaennettaevaen ja ammuttavan kiviae
ilmaan, kiivettaevaen tupansa katolle, heitettaevaen malkoja pellolle ja
hajoitettavan tuohia tuulen vietaevaeksi ... ja jo kauan on haenen
silmissaeaen seisonut tuvan uuni keskellae ahoa kuin tulipalon jaelkeen...

Mutta sellaista mullistusta, niin perinpohjaista ja pikaista haevitystae,
kuin minkae haen nyt naekee, jysaehtaeessaeaen pimeaestae metsaestae avattuun
linjaan, ei haen ole osannut kuvitellakaan...

Sehaen on jo valmis rautatie ... penger tehty, ojat kaivettu, kiskot
pantu paikoilleen! Ja keskellae rataa, ihan haenen edessaeaen toeroettaeae
korkealla penkereellae jono hiekkavaunuja ja niiden edessae kiiltelevae,
ilkkuileva, ilkeaesti pihisevae veturi.

Hervotonna ja jalat tuskin paeaellaeaen pitaeen hiipii haen radan reunaa
tuvalleen paein. Suolla seisovat hajasaeaerin junttaustelineet ja niiden
ympaerillae rumppukiviae ja rykelmae kaesikaerryjae kumollaan, selaellaeaen,
syrjaellaeaen...

Haen hakee huoneitaan entiseltae aholtaan, mutta ei loeydae ahoa eikae
huoneita. Aho ja pellot ovat peitetyt hiekkaan, tupa, navetta ja saunan
ja kamarin salvos ovat haihtuneet naekymaettoemiin, ja niiden sijalle on
alettu rakentaa uutta kivijalkaa. Ainoa, minkae haen loeytaeae petaejikoestae,
on palanen tikapuita.

Haentae alkaa peloittaa. Haenestae on, kuin olisi haen siinae naekymaettoemien
vihanhenkien vaeijyttaevaenae, jotka taehtaeaevaet haentae metsaestae,
ojentautuvat ottamaan haentae jaloista kiinni, suhisevat ja pihisevaet
haenen ympaerillaeaen... Haen aikoo karata korpeen, mutta sieltae tuijottaa
haeneen huoneiden ikkunoita ja ovia toinen toisensa takaa ... tuolla on
veturi ja vaunut ... tuolla nuo telineet ja tuolla taas toiset. Ja haen
laehtee juoksemaan alas lammelle.

Mutta tuskin haen on ehtinyt toiselle puolelle penkereen, josta
irtonainen hiekka valuu haenen jaelkeensae, kun haen huomaa olevansa vanhan
metsaesaunansa edessae ja pysaehtyy siihen.

Se naeyttaeae olevan asuttu. Sieltae kuuluu kuorsausta raollaan olevan oven
laepi, ja kun haen kurkottaa sisaeaen, naekee haen lattialla kiukaan edessae
sammalilla makaamassa vanhan vaimon, jonka tuntee samaksi, joka on
saanut hoitoonsa haenen lehmaensae.

Lehmaensae? muistaa haen. Mutta missae on haenen lehmaensae?

--Tallellahan tuo vielae on, puhuu haenelle vaimo heraettyaeaen ja unesta
selvittyaeaen. Ja taehaenhaen nuo vielae jaettivaet taemaen saunaraehjaenkin,
vaikka uhkailivat sitaekin repiaekseen. Vaan eikoe nuo taetaekin jo kohta
korjanne, kun saavat nuo muut laitoksensa valmiiksi. Juhannuspaeivaenaehaen
kuuluvat olevan ne, mitkae lienevaet, ne ensimmaeiset avajaiset. Sen
entisen pirttisihaen ne repivaet, ja isaentae moei seinaet Tahvolle, joka on
siirtaenyt ne tuonne vaehaen syrjemmaelle metsaeaen. Kuuluu pitaevaen siellae
viinankauppaa ja rikastuvan. Sillaehaen se naeet on sinun hevosesikin. Se
kelvoton kun sai sen viidestaekymmenestae markasta huutokaupassa.--Jo
niitae on ilkioeitae taessae maailmassa, jatkaa haen lohdutellakseen, kun
naekee Junnun lyykaehtaevaen saunan kynnykselle, kyynaerpaeaet polvia vastaan.
Kaikesta sitae mieheltae viedaeaenkin elanto ja olento, mistae sinultakin.
Revipaes toisen tekemae talo maan tasalle, lyoepaes rautoihin ja myoepaes
ainoa hevonen... Ja kun olisi se isaentae, mikaehaen lie sekaeaen miehiaeaen,
ottanut ne sinun tekemaesi heinaetkin, soista ja raemeistae keraeaemaesi ...
olisi ottanut, jos en olisi estoa tehnyt.

--... Tallellahan tuo toki vielae on lehmaesi. Taestaehaen se illalla laehti
yoesyoettoeoensae. Ei sitae paljon uskalla paimentamatta jaettaeae muulloin kuin
yoellae, sitten kun alkoivat tuolla veturillaan humata kahakaeteen. Ne kun
eivaet osaa lehmaet pelaetae sitae sen enemmaen kuin hevostakaan, niin jo
ovat kahden elukan yli ajaneet taenae kevaennae. Eivaetkae maksa
vahingoltakaan, kun kuuluisi pitaevaen jokaisen itsensae paimentaa
karjansa.

--Mikae pakko sitae on taeaellae sen kanssa ollaksesi?

--Eihaen tuota ole osannut muuannekaan, kun taeaellae saa maidostakin
paremman hinnan.

--_Niillekoe_ sinae myoet maidon?

--Nehaen nuo houkuttelivat, kun sanoivat olevan muutenkin saerpimestae
tingan taeaellae sydaenmaalla ... ja kun nuo olivat taeaellae heinaesikin.

--Missae paein se kulkee Omena yoesyoetoessae?

--Eihaen se kaukanakaan. Tuollahan se lie aivan radan takana muiden
lehmaein kanssa. Pitaeisi sen taenne kuulua sen kellonkin. Loeydaet sen
sieltae naehdaeksesi.--Vaan saataisiinhan taessae aamukahvikin
kiehautetuksi, jos malttaisit odottaa...

Mutta ei Junnu sano malttavansa, nousee yloes ja katoaa metsaeaen.




VIII.


Paeivae jo nousee vaaran takaa, ja sieltae taeaeltae alkaa kuulua liikettae ja
aeaeniae.

Kuulostellen kulkee Junnu radan vartta, loittonee siitae vaehaen, palaa
taas takaisin sen poikki mennaekseen, mutta on kuin ei saisi siihen
rohkeutta.

Ei paeivaeaekaeaen aio haen enaeae taeaellae viipyae. Heti paikalla haen hakee
lehmaen kaesiinsae, kytkee sen kiinni ja laehtee sen kanssa tiehensae,
ennenkuin kukaan on haenet naehnyt. Menihaen sitten minne meni, sydaenmaita
myoeten toisiin pitaejiin ... kunhan vain paeaesee pois taeaeltae, missae on
kuin vaeijyviae peikkoja joka puun juuressa ja jokaisen kiven kolossa.

Vaehaen aikaa kuljettuaan on haen yht'aekkiae kuulevinaan tutun kellon
kilahduksen ja pysaehtyy. Ja kun se kilahtaa toisen kerran, menee haen
kohti.

Aukeaa pieni aho eteen, jonka haen tuntee samaksi, minkae viime kevaennae
oli kaskesta polttanut ja pannut ohraksi. Ja sen keskeltae keksii haen
seisomassa oman entisen hevosensa.

Mutta se on nyt laiha ja lamassa, on vielae talvitakussaan, karva
hankautunut, selkae makkaroilla, saeki ja hartiat vereslihalla, suupielet
revittyinae ja paeae riipallaan. Se tuntee entisen isaentaensae, mutta ei
jaksa tulla luo, hoerhaettaeae vaehaen ja toeykkaeae turvallaan kaesivarteen.

Voi, minkae ne ovat sinusta tehneet! ... voi heittioeitae, voi hylkioeitae!
vaikeroi Junnu itsekseen.

Ja muistamatta, ettei haen enaeae olekaan sen oikea omistaja, tarttuu haen
kellonkantimeen ja laehtee taluttamaan sitae pois.

--Mies hoi, elaepae vie minun hevostani! huutaa joku metsaen laidasta ja
juoksee paein.

Se on Tahvo.

Tunnettuaan Junnun haen saepsaehtaeae ja pysaehtyy, mutta kun naekee, ettae
Junnu on aseeton, ja haenellae itsellaeaen on kirves, rohkaisee haen
mielensae ja menee luo.

--Pois minun hevosestani! huutaa haen heristaeen kirvestaeaen, ja tarttuu
haenkin kellonkantimeen.

Junnu hellittaeae. Ja kun haen naeyttaeae epaeroeivaeltae ja heikolta eikae naey
aikovankaan tehdae tappelua, survaa Tahvo haentae olkapaeistae, jolloin
Junnu sortuu omiin jalkoihinsa ja hoipertuu maahan.

Tahvo hyppaeae hevosensa selkaeaen, latkii sitae ohjasperillae mahan alle ja
ajaa pois.

Junnu ei jaksa juosta jaelkeen, ei jaksa enaeae suuttuakaan, antaa haenen
ahon laidasta haukkua haentae hevosvarkaaksi, roistoksi, uhata
vallesmannilla ja uudella vankeudella ja kadota kaesistaeaen metsaeaen.

--So, ruuna, kivimaekeen! kuulee haen Tahvon siellae aerjyvaen hevoselleen.

Senhaen se on, ajattelee haen tylsaesti, niidenhaen ne on kaikki ... nehaen
ne tekevaet, mitae tahtovat...

Haentae raukaisee, uuvuttaa vastustamattomasti, aamuaurinko pistaeae metsaen
yli kipeaesti silmaeaen, paeaetae viipottaa, ja haen painautuu aholle
pitkaekseen, unohtaen lehmaensae ja poislaehtoensae ja kaikki...

Mutta tuskin haen on ehtinyt silmaensae ummistaa, kun kimakka vihellys
vihlaisee haenen korviaan ja iskee kuin piiskalla selkaeaen ja yli koko
ruumiin. Haen on kuulevinaan kuin kahleiden helinaeae ja kalsketta, eikae
tiedae, onko haen vielae linnassa vai uneksiiko siellae olevansa.

Mutta kun haenelle vaehitellen selviaeae, ettae se oli veturi, joka vihelsi,
ja ettae se on se, joka sieltae tulee taennepaein, muistaa haen lehmaensae,
kimmahtaa yloes ja laehtee kivien ja kantojen yli juoksemaan radalle,
niinkuin jotain estaeaekseen, niinkuin jotain vaaraa torjuakseen.

Lehmiae seisoo pienoinen karja toisella puolen penkereen tulossa radalle
paein. Ensimmaeisenae niistae tuntee Junnu omansa, ja sekin keksii samassa
Junnun, nostaa paeaensae pystyyn, ynaehtaeae tutusti, moelaehtaeae, ja laehtee
juoksujalassa, kello kaulassa kahakaeteen kalkattaen, tulemaan kohti.

Mutta kun se tulee radalle, ja on juuri penkereen yli nousemaisillaan,
viheltaeae veturi jo kaeaenteessae ja karkaa hoeyryae kupeiltaan saehistaeen
taeyttae vauhtia eteenpaein.

Lehmae pysaehtyy keskelle rataa, jaeae tulijata katsomaan, tyhmistyy, ei
osaa eteen eikae taakse.

Veturi kiljuttaa pilliaeaen, karjuu ja elaemoei, mutta ei saa enaeae
vauhtiaan hillityksi.

Junnu hyppaeae haetaeaen, huitoo kaesillaeaen ja huutaa haenkin, tarttuu sarviin
lehmaeaensae, joka peraeytyy silloin, kun Junnu vetaeae, ja tyoentaeytyy
eteenpaein silloin, kun Junnu peruuttaa ... ja saa haenet raastetuksi
puolittain radalta, kun veturi, kuljettajain kirotessa ja nyrkkejae
puidessa ja jarrujen pahasti paeristessae, leikkaa lehmaen kahtia haenen
edessaeaen ja laahaa toisen puolen ruumista mennessaeaen, kun toinen puoli
etujalkoja myoeten jaeae sarvista Junnun kaesiin.

Se elaeae vielae vaehaen aikaa, heittelee niskojaan, liikuttaa jalkojaan
kuin pois pyrkien, mutta putoo sitten hervotonna, kaula ojona ja auki
jaeaeneet silmaet kuin Junnuun tuijottaen, haenen eteensae ratavaeliin
vierteelle.




IX.


Liputettu juhlajuna pysaehtyy juhannuspaeivaenae Mustinlammen asemalle,
jonka keskentekoiset rakennukset ovat koivuilla kaunistetut. Se on
ensimmaeinen juna uudella radalla, huviretki, jonne rakennustoimikunta
on kutsunut kaikki rautatietyoemiehet ja kunniavieraiksi radan varrella
asuvain pitaejaein saeaetyhenkiloet.

Junnua ei ole naekynyt eikae kuulunut, sitten kun veturi oli ajanut haenen
lehmaensae yli ja haen itse kadonnut, luulon mukaan kirkonkylaeaen paein.
Silloin taelloein ovat hiekkajunain kuljettajat kuitenkin luulleet
naekevaensae haenet hiipimaessae radan vartta metsaen rinnassa, milloin siellae
milloin taeaellae.

Siinae, missae rata asemalta laehtien ja ojentautuen siitae jonkun matkaa
yhtae suorana linjana kulkemaan tekee aekkipolvekkeen ja puskee halaistun
kallion laepi korkealle, vetelaen suon yli kiertaevaelle penkerelle,--on
mies radalla polvillaan ja koettaa irroittaa jotain ratapoelkystae.
Hiessae paein, kiihkoisin liikkein ja vaehaen vaeliae asemalle paein paelyen,
haen vuoroin takoo kirveenhamaralla kiskoa kiinnittaevaen naulan
kotkausta, vuoroin koettaa koivuisella kangella longistaa sitae yloes
maasta.

Haen on koonnut kaikki viimeiset voimansa siihen tyoehoen, jota haen on
panemassa toimeen. Kaikki vihamiehensae, kaikki vainoojansa ja
kiusanhenkensae: insinoeoerit, vallesmannin, isaennaen, Tahvon, tyoemiehet,
veturin ja sen kuljettajat, ja kaikki muut, jotka ovat liitossa haentae
vastaan, eivaetkae toinen toistaan parempia, tahtoo haen karkoittaa
taeaeltae, ruhjoa heidaet yhdellae iskulla, syoestae heidaet yhteen rykelmaeaen,
yhteen haevityksen kuiluun, nurin niskoin vetelaen suon pohjaan...

Haen on sen niin miettinyt, se on selvinnyt haenelle naeinae paeivinae naelkaeae
naehdessae ja metsiae harhaillessa, josta edestakaisin ajeleva veturi
vetaeae haentae vastustamattomasti radan laeheisyyteen, josta haen seuraa sen
liikkeitae, hiipii yoellae sen luo, naekee kiskoja otettavan irti ja
naulattavan kiinni paikoilleen ja kuulee tyoemiesten puhuvan
juhannuspaeivaenae kaupunkiin tehtaevaestae huviretkestae...

Olla haenellae rautapikka ja raskas moukari, joilla haen kerran iskien ja
kerran keikauttaen musertaisi palasiksi hauraan raudan...

Mutta naula ei ota saerkyaekseen, ja toinen on vielae koettamatta...

Vaan haenen taeytyy saada tekonsa tehdyksi! Ja sen taeytyy onnistua!

Veturi savuaa tuolla asemalla, vaekeae kuohuu mustanaan sen ympaerillae, ne
hyppivaet vaunuihin, aesken ne jo huusivat ja hurrasivat ja nyt ne
soittavat torvea, niin ettae metsaet raikuu.

Haen lyoe olkansa takaa kirveenhamaralla, ja naulan kotkaus murtuu. Haen
tyoentaeae kankensa kiskon alle, ja kisko jo vaehaen liikahtaa. Mutta toinen
naula kiinnittaeae sitae vielae ratapoelkkyyn, ja rauta painuu paikoilleen.

Juna viheltaeae laehtoeaeaen asemalta, pitkaesti ja kiivakasti.

Toinen naula on yhtae kovassa kuin ensimmaeinen. Ei haen ennaetae sitae
murtaa, ennenkuin ne ovat ajaneet yli ja pelastuneet...

Jaettaeisikoe haen toiseen kertaan?--Ei haen voi, ei haen tahdo, nyt sen
taeytyy tapahtua, nyt ovat haenen kiusansa kostettavat!

Haen tarttuu kirveeseensae ja alkaa hakata sillae ratapoelkkyae poikki.

Mutta kirves karahtaa kiveen, iskee saekeniae ympaerilleen, ja terae on
mennyt pilalle.

Juna on jo liikkeessae, sen rumina laehenee laehenemistaeaen.

Haen tarttuu kankeen uudelleen, sysaeae sen kiskon alle ja heittaeytyy
ruumiinsa koko painolla sen paeaelle.

Kisko longistuu maasta, ratapoelkky rusahtaa, naula nousee...

Nyt ne eivaet paeaese haenen kaesistaeaen!

Mutta kun haen kerran vielae ponnistaa, kuullen jo rattaiden kalinan
vastaavan kallion seiniin, katkeaa kanki, ja haen lentaeae selaelleen
radalle.

Vimmastuneena karkaa haen yloes, ryntaeae kaesin kiinni ratakiskon kimppuun,
repii sitae sormillaan, iskeytyy siihen hampaillaan kiinni, tietaemaettae
enaeae, mitae tekee...

Veturi viheltaeae haenen selkaensae takana...

Se paeaesee pois haenen kaesistaeaen, ne pelastuvat, ne ajavat haenen
ylitsensae...!

Ei ikinae!

Haen hyppaeae syrjaeaen, naekee veturin liehuvine lippuineen, kiiltaevine
silmineen, huutaen, ratisten karkaavan kohti, ja uusi tuuma iskee haenen
mieleensae...

Haen koukistuu maahan, lyoe sylensae suuren kiven ympaerille, nostaa sen
radan vierestae ilmaan, syoeksee takaisin radalle, sulkee silmaensae,
jymaehyttaeae sen tulevaa veturia vastaan, kuulee kauhean pamauksen ja
hoipertuu tunnotonna penkereeltae alas ojaan.

Kun haen tointuu, tuntee haen olevansa selaellaeaen kuin jollain liikkuvalla
lattialla, huutavain ja kaesiaeaen huitovain ihmisten ympaeroeimaenae, naekee
insinoeoerit, vallesmannin, isaennaen ja Tahvon ... haenen paeaetaeaen pakottaa,
verta vuotaa kasvoja pitkin, veturin pilli paeaestaeae ilkkuvan kirkunan,
savua tuprahtaa haenen silmilleen ja haen ymmaertaeae olevansa juhlajunan
vietaevaenae, kiitaemaessae kaupunkia kohti ja--ikiteilleen.





End of the Project Gutenberg EBook of Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi;
Maailman murjoma, by Juhani Aho

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN ***

***** This file should be named 13581.txt or 13581.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        https://www.gutenberg.org/1/3/5/8/13581/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
https://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at https://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     gbnewby@pglaf.org


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit https://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     https://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
